Kevät on jo varkain ehtinyt pitkälle, ja nyt on aika miettiä tulevan kesän tapahtumia Hirvelän kotimuseossa. Kaikkia päivämääriä ei ole vielä tiedossa/varmistettu, mutta tässä hieman osviittaa kesälle 2026.
Toukokuussa museossa on kesäsiivouksen aika, sillä jo loppukuusta Hirvelään saapuu yksityinen vierailijaryhmä. Tämä avaa meidän osaltamme Hirvelän kesäkauden.
13.6. alkaa erittäin mielenkiintoisen tapahtumakokonaisuuden ensimmäinen osa: Yli-Iin kulttuurikävely. Tämän ensimmäisen kävelyn päätepiste on Hirvelä. Odotan tapahtumaa erittäin innokkaasti ja hieman jännityksellä. Ohessa linkki tapahtumaan Yli-Iin kulttuurikävely.
Heinäkuussa pidämme museon ovet auki joka maanantai eli 6.7, 13.7, 20.7 ja 27.7 klo 12-16. Museoon saa tutustua rauhassa, ja myynnissä on popup-tyylisesti kahvia ja pientä purtavaa.
Hirvelän kotimuseo on avoinna myös Yli-Iin pitäjäpäivien aikaan, joiden ajankohta ei ole vielä varmistunut. Tällöinkin kahvipannnu on kuumana.
Tähän yhteyteen mainittakoon, että kaupunki on kiristänyt avustuslinjauksiaan, joten emme hae enää avustusta kahvitarjoilun järjestämiseen. Tänä vuonna kahvia ja pullaa on kuitenkin saatavilla omakustanteisesti kohtuuhintaan.
Lisäksi tarkoituksena on järjestää yhteislaulutilaisuus sekä lapsille oma tapahtuma leikkimökin avajaisten yhteydessä.
Odotan jo innolla tulevaa Oulu2026-kulttuurikesää! Toivottavasti moni pääsee käymään Hirvelän kotimuseossa myös tänä kesänä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti