Kellarin katto saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ennen ensimmäistä vierailijaryhmää. Nyt voi sen osalta huokaista helpotuksesta. Samalla myös kaikki suuremmat remontit ovat tältä erää valmistuneet. Aina löytyy kuitenkin jotain pientä puuhasteltavaa, ja listalla odottaa vielä ainakin maalaushommia kellariin ja leikkimökkiin.
Viikko sitten tiistaina ensimmäinen ryhmä kävi vieraanamme, ja tässä muutama kuva valmisteluista:
Keittiön pöydälle katettiin kahvia ja karjalanpiirakoita sekä pieneksi makeaksi palaksi suklaakeksejä.
Kansallispukukeräilijälle vierailuryhmät ovat oiva tilaisuus pukeutua kansallispukuun, ja tiistaina valitsin ylleni Kaukolan puvun. Puku on taas todellinen löytö Tori.fistä, ja tiistaina se oli ensimmäistä kertaa päälläni.
Kansallispuvuista puheen ollen ajattelimme järjestää kesällä Hirvelässä myös kansallispukutuuletuksen. Heinäkuussa museo on avoinna joka maanantai, ja heinäkuun ensimmäinen maanantai sopii hyvin kansallispukujen tuuletuspäiväksi. Museoon voi toki tulla myös ilman pukua tai vaikka vain jonkin puvun osan kanssa.
Samana iltapäivänä pidämme kesän ensimmäisen yhteislaulutilaisuuden, jossa lauletaan suomalaisia sekä muutamia ulkomaalaisiakin kansanlauluja säestyksen kera.
Tässä vielä mainos tilaisuudesta.
Hirvelän kesäkausi on siis avattu! Seuraava tapahtuma onkin jo tulevana lauantaina, kun Yli-Iin kulttuurikävelyn vieraat saapuvat Hirvelään.




