Isonpuolen pirtin kaapin päällä oli pitkään laatikkomallinen vanha kamera. Ajattelin aina, että kamera on rikki ja se on tuotu vain rekvisiitaksi taloon.
Suursiivouksessa keväällä kamera siirrettiin eri paikkaan esille. Tämän(kään) esineen historiasta minulla ei ole tietoa, mutta muistelisin kameran olleen Hirvelässä jo lapsuudessani 80-luvulla.
Siskoni puoliso harrastaa valokuvausta ja hän kiinnostui kamerasta sen nähtyään. Niinpä kamera matkasi Harrin mukana Helsinkiin.
Tämän postauksen kuvat on ottanut Maarit. Laatikkokameralla otetuista kuvista sekä haastattelun perusteella tehdystä aineistosta kiitos Harrille.
GAP-laatikkokameran valmistusmaa on Ranska. Camera-wiki kirjoittaa lyhyesti: Georges Paris on ranskalainen kameravalmistaja, joka valmisti edullisia kameroita GAP-tuotemerkillä 1940-1950-luvuilla.
Nettiä selaillessa löysin identtisen kameran, jonka valmistusvuosi on 1947.
Yllätyin kuullessani kameran olevan täysin ehyt.
Ensimmäiseksi Harri putsasi kameran ja sen kaksi linssiä. Linssit ovat yksinkertaisesti kaksi lasinpalaa. Lasit olivat likaantuneet ajan saatossa, mutta putsaus auttoi hyvin.
Kameralla voi ottaa pysty- tai vaakakuvia. Kamerassa on kaksi peiliä joiden avulla kohteeseen tähdätään, mutta tähtäys ei ole tarkka vain vaan suuntaa antava. Harri vertasi peilejä periskooppiin.
Kameraan sopivaa filmiä on vielä hyvin saatavilla monessa eri hintaluokassa. Filmirullan koko on 120 ja Harrin hankkima filmi maksoi noin 7,5 euroa. Harri kertoi harrastajien käyttävän mielellään isoa filmiä, koska sitä on helpompi jälkeenpäin käsitellä eli skannata valokuviksi.
Yhdestä filmirullasta sai noin 8 kuvaa kooltaan 6x9.
Kaikki näkemäni vanhat valokuvat ovat olleet mustavalkoisia. Koska kuvan väritys riippuu ihan vain filmirullan ominaisuuksista, tälläkin 75 vuotta vanhalla kameralla on mahdollista ottaa myös värikuvia. (Näin sivisti minua oma puolisoni haastattelun aikana 😄)
Kamerassa ei ole minkäänlaista automatiikkaa, joten kaikki täytyy tehdä manuaalisesti. Yksi sellainen on filmirullan kelaaminen.
Kamerassa on pieni luukku, josta pitäisi näkyä kun edellinen kuva on siirtynyt tarpeeksi ja filmille voi taas kuvata. Tätä ei kuitenkaan näkynyt, joten Harri joutui testaamaan ensin teipin avulla, montako kierrosta filmirullaa täytyy pyörittää ennen uuden kuvan ottoa.
Tällä tavoin harjoittelemalla rullalle sai otettua sopivasti kuvia eikä mikään kuva mennyt päällekkäin.
Kuvaustilanteesta Harri kertoi, että hän ei voinut kuin arvailla kuinka pitkä on kameran suljinaika eli kuinka kauan kamera valottaa. Niinpä kuvaustilanteessa Harri käytti omaa salamalaitettaan. Hän räppäsi kuvan yhtäaikaa salaman laukaisun kanssa. Lisäksi kamera oli vakaalla alustalla pöydän päällä.
Näin tekemällä kuvista tuli tarkkoja.
Pihalla kuvatessa kuvat tärähtivät. Siihen olisi ilmeisesti auttanut kuvaaminen jalustalta.
Kamerassa on oma paikkansa jalustalle.
Ainoa säätö jonka kamerassa voi tehdä on linssin aukon koko (eli f-arvo). Kamerassa on liikuteltava levy, jossa on kaksi reikää. Aurinkoisella säällä käytössä on pienempi reikä ja pilvisemmällä suuri. Oikein aurinkoisena päivänä voi lisäksi käyttää vielä keltaista filtteriä.
Tarkennusta ei voi säätää, joten netistä saadun tiedon perusteella kuvattava kohde oli noin kolmen metrin etäisyydellä. Tämä on kuvaajankin mielestä hyvä etäisyys.
Kuva täytyy siis aina ottaa kolmen metrin päästä.
Filmirullan Harri kävi kehittämässä liikkeessä ja negatiivit hän skannasi itse valokuviksi. Yhden filmirullan (8 kuvaa) kehityksen hinnaksi tuli noin 12 euroa.
Harri kehui kovasti kameraa ja sen kuviin saatua tunnelmaa. Kameralla saa läheltä laajoja ja tarkkoja kuvia. Samanlaisia ei mitenkään saa kännyköillä eikä edes tavallisella 35mm filmikameralla.
Tässä Harrin ottamia kuvia GAP-laatikkokameralla. Kuvauskohteena siskoni Maarit.
