Uusi kelloprojekti

 

Junghans kellon jälkeen ajattelin, että yksi vanha kello saa riittää. Isopuoli ei tarvitse enempää kelloja. Kuinka väärässä olinkaan. Kuukausi sitten keittiön siivouksen yhteydessä löydetty jälki sai miettimään, mistähän keittiöön saataisiin samantyylinen seinäkello.

Kelloa ei tarvinnut etsiä kaukaa. Kaksi viikkoa sitten siivosin masiinihuoneen vinttiä ja siellähän minua odotti vanha seinäkello. Vaikka kello oli "palasina", huomasin, että kaikki tarvittava on tallessa ehjää lasia ja vetoavainta myöten. Kellon on tarkoitus olla vain koristeena, joten parsin sen kokoon.

Jo samana iltana mökillä ollessa minun täytyi vähän tutkailla kelloa. Putsasin siitä enimmät pölyt. Hämmästys oli suuri kun liikutin viisareita, kello alkoi lyömään. Siirtelin viisareita tovin ja kuuntelin kivan oloista kumeaa lyöntiääntä. Sitten pakkasin kellon kotiinkuljetusta varten.

Kotona putsasin kelloa lisää ja mietin, mitä osia kellosta mahdollisesti puuttuu. Yksi puuosa oli rikki, kellon lasi oli irti ja muutama erikokoinen ruuvi sekä oven hakanen oli kadoksissa. Kellossa on luultavasti ollut myös jonkinlaisia koristeita. Nyt paikalla on vain reiät.

Vietin pari päivää tiiviisti netissä etsien lisätietoa kellosta. Asiaa vaikeutti se, että kellosta eikä koneistosta löytynyt minkäänlaista merkkiä. Kahlasin läpi useita kellofoorumeja, myyntisivustoja ja etsin kuvia samantyylisistä kelloista. Näiden perusteella huomasin, että kellokoneisto on identtinen monen saksalaisen Friedrich Mauthen kellon kanssa. Löysin myös ulkonäöllisesti samantyylisiä kelloja Mauthen kelloista. Eli on hyvin paljon mahdollista, että tämäkin kello on vanha Mauthen seinäkello.

Asialle antoi lisävahvistusta NAWCC:n (National Association of Watch&Clock Collectors) keskustelupalstalla ollut lähes identtinen kello. Koneiston vasemmassa reunassa oli samat numerot kuin tässä kellossa 27/131 ja oikeassa reunassa numerosarja. Muita merkintöjä ei ollut. Palstan asiantuntija vahvisti kysyjälle kellon olevan Mauthe. Kello ajoittui vuosien 1918-1925 välille. Numero 27 viittaa heilurin pituuteen ja 131 on heilurin lyöntimäärä minuutissa. Oikealla puolella olevat numerot ovat koneiston sarjanumero.

Tässä vaiheessa puolisoni lupautui onneksi mukaan projektiin. Ensin hän laittoi pienen sivulasin takaisin paikoilleen, liimasi rikkoutuneen puuosan ja puhdisti vanhan kansilasin. Hän asensi lasin paikoilleen tukikappaleen avulla ja ruuvasi saranat kiinni. Kellon viisareiden sokka oli kadonnut ajan myötä, joten sokan tilalle tuli pätkä rautalankaa. Kello vaati vielä pientä pintahiontaa, koska se on ollut ulkorakennuksen vintillä ties kuinka kauan ja puuosat olivat vähän turvonneet.

Nyt kello näyttää kellolta. Odotan kovasti, että pääsen laittamaan sen paikoilleen isonpuolen keittiöön vanhan seinäkellon jäljen paikalle.

 

Eteiset ja vintti

 

Talossa on kaksi eteistä tai museoviraston kohdeinventoinnin mukaan 2-ovinen runsaslasinen kuisti. Toinen ovi johtaa entiseen postikamariin. Postikamarin eteisessä ei ole kalusteita eikä muita koristeita kuin verhot ja pieni seinävaate.

Toinen kuistin ovi johtaa pirttiin. Talo oli aikoinaan epävirallinen kestikievari. Kulkijoita oli paljon, koska pitkän aikaa maantie päättyi tilan kohdalle. Isopapan aikaan talon pirtti oli aina avoinna ja ruokaa pöydällä. Kenenkään kulkijan ei tarvinnut lähteä yönselkään.

Pirtin eteisessä on naulakoita ja niissä roikkuu kalastustarvikkeita, erilaisia reppuja ja juomaleili. Eteisessä oli myös arkku vuodelta 1839, jonka kuva on sisäkansissa Yli-Iin kunnan kirjassa Kotini ja juureni. Enoni kertoo arkusta Kalevassa vuodelta 1999: "Puisia kengän lestejä pullollaan oleva komeus oli jo menossa metsään, kun otin sen talteen." Arkku ei kuulu enää talon kalusteisiin.

Pirtin eteisessä rappusten alapuolella on komero. En tiedä, onko komero toiminut ruokakaappina eli kahverina. Ruokatarvikkeita varten talossa on ollut iso maakellari. Nykyisin komerossa säilytetään pääasiassa vanhoja sanomalehtiä.

Pirtin eteisestä kulkee jyrkät portaat talon vintille. Mummoni kulki portaita pyykkikorin kanssa, koska vintillä oli hyvä kuivattaa pyykkiä. Portaiden lisäksi täytyy ylittää noin metrin korkeudella oleva poikittainen tukihirsi päästäkseen avovintille. Mummollani oli vetreät jalat hänen asuessaan tilalla.

Vintin lattian päällä on käytetty eristeenä sammalta, turvetta ja hiekansekaista muhaa. Ajan mittaan eriste keräsi ilmeisesti kosteutta ja sen myötä painoa niin, että talon sisäkatto alkoi notkumaan. Tämän huomasi enoni joskus 2000-luvulla. Edessä oli urakka, jossa kaikki eristeet piti tyhjentää vintiltä.

Työn tekivät isäni ja eno. Eristeet tiputettiin vintin ikkunan kautta alas kärryyn ja maatuva jäte hävitettiin. Eristettä oli paljon, vintin pinta-ala on yli 160m2.

Näin jälkikäteen mietin, olisikohan eristemuhan joukossa ollut muitakin löytöjä, kun siskoni tekemä löytö 1980-luvun lopussa, josta kerrotaan tässä.

Vintin lattioilla on nykyään paljon helpompi kulkea kun eristemuhat ei upota. Lattian laudoitus on esillä ja joissain laudoissa on ollut paljonkin kirjoituksia, mutta ne ovat harmittavasti kuluneet pois niin ettei kirjoituksista saa selvää.

Vintti on edelleen mielenkiintoinen paikka. Siellä on paljon lajittelematonta tavaraa etenkin seinustoilla. Viime käynnillä löysin pienelle kerälle käärityn pussukan, jossa oli asetakin vyökoukkuja. Vintiltä löytyi myös apteekkipulloja, vanhoja viinapulloja ja öljylamppujen runkoja.

Seiniltä poimittua

 

Koska Pohjois-Suomessa paukkuu pakkanen, en ole päässyt jatkamaan siivoustöitä pirtissä. Onneksi pystyn tekemään jotain kotonakin. Olen kasannut seiniltä vanhoja valokuvia, kunniatauluja ja muita kunnostusta kaipaavia esineitä ja tuonut ne kotiini. Taulut ovat olleet seinillä vuosikymmeniä, joten niihin on kertynyt paljon pölyä. Kotoa käsin pystyn putsaamaan tauluja ja hankkimaan uusia kehyksiä rikkoutuneiden tai puuttuvien tilalle.

Isopapan kamarissa on tilan vanhin muotokuva. Kuvassa on isopappani isä Juho. Hän eli vuosina 1853-1931. Hänestä on muutama valokuva iäkkäänä, mutta tämä pahville maalattu muotokuva esittää paljon nuorempaa Juhoa.

Postikamarin seinällä on kunniakirja tasavallan presidentin myöntämästä mitalista postipysäkin hoitajana toimineelle isopapalle. Finna.fi-sivustolla mainitaan, että mitali voidaan myöntää siviilihenkilölle vähintään 10 vuoden valtion palveluksesta. Tähän liittyvä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan II luokan mitali ei ole tallessa.

Pirtin seinältä löytyy eräänlainen jäsentaulu. Siinä isoisopappa kutsutaan Oulun läänin talousseuran maksavaksi jäseneksi heinäkuussa 1898. Taulussa on kehykset, mutta niistä puuttuu kokonaan lasi. Jäsenkirja täytyy laittaa lasin alle suojaan, koska yli 120-vuotias paperi on jo aika hauraan tuntoista.

Seinällä on kehyksissä myös ylipäällikön päiväkäsky, joka on omistettu kaikille Suomen äideille toukokuun 10. päivänä 1942. Perheen kaikki seitsemän poikaa olivat sodassa, yksi heistä ei palannut.

Isosedän todistus osallistumisesta mottitalkoisiin vuonna 1943. Wikipediassa kerrotaan näin: Mottitalkoot oli jatkosodan aikana talkootyönä toteutettu vapaaehtoinen polttopuunkorjuukampanja. - - - Suorituksesta mottitalkoissa sai todistuksen ja tietyn mottimäärän saavuttamisesta vastaavan mottikirvesmerkin. Merkkejä oli eritasoisia: rautakirveeseen oikeutti jo yksi motti, hopeakirves edellytti neljän ja kultakirves 16:n motin hakkaamista.

Pirtin seinällä on sotaan liittyviä kunniakirjoja: Isosedälle myönnetty sodan 1941-1945 muistomitali. Papalle vuonna 1944 myönnetty II luokan vapaudenmitali.

 

Lopuksi vielä kaksi mitalia, joihin liittyy tarina.

Siskoni Maarit oli n. 5-6 -vuotias, kun hän oli leikkimässä vanhan talon vintillä. Maarit kaiveli puukepillä muhaa (vintti oli siihen aikaan täynnä hiekansekaista sahanpurua, sammalta ja turvetta) ja syvältä kaiken sen purun ja hiekan keskeltä hän oli löytänyt useita vanhoja patruunarasioita ja pienen paikkaustarvikerasian. Rasiassa oli kunniamerkkejä ja joitain muita esineitä. Rasia annettiin mummolle ja hän laittoi sen talteen. Rasia oli vuosikymmeniä tallessa pirtin pöydän laatikossa.

Siitä, miksi rasia ja patruunat aikoinaan piilotettiin vintin muhaan, ei ole tietoa. Eräässä lehtileikkeessä mummoni mainitsee vain, että nyt (isopapan) vanhat kunniamerkit on kaivettu esiin ullakon pimennoista.

Molemmat piilosta löydetyt mitalit kuuluivat siis isopapalle. Toinen on jääkäriaktivistimitali, Viribus Pro patria Unitis.

 

Ja toinen on vapaussodan muistomitali.