Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit

09 elokuuta 2022

Pikkupuolen vintin siivousta

 

Vinttikamarin Porin Matti

Viime viikolla olimme muutaman yön pikkupuolella. Suunnitelmissa ei ollut mitään erityistä, mutta jotakin sain taas tehtyä.

Pikkupuolella on ollut pieni laukku täynnä avaimia. Lisäksi varastoista on löytynyt useampi riippulukko ilman avainta. Levitin kaikki lukot ja avaimet lattialle ja aloin vain kokeilla avaimia lukkoon. Tällä menetelmällä viisi lukkoa kahdeksasta sai uuden elämän, niihin löytyi avain. Lisäksi löysin kahteen jo käytössä olevaan lukkoon vara-avaimet. Kannatti tehdä tämäkin homma.


Pikkupuolen vintillä innostuin siistimään Lauran kamarin. Kamari on saanut nimensä mummon tädiltä joka kortteerasi toisinaan mummon ja papan luona.


Lapsena nukuin usein kesäisin Lauran kamarissa. Siihen aikaan ei ollut pimennysverhoja ja kamari oli todella valoisa. Saatoin vain tuijotella öisin ikkunasta ulos katsellen valoisaa taivasta ja kuunnella käen kukuntaa.




Kamari ei ollut erityisen likainen, mutta sinne oli tuotu paljon ylimääräistä tavaraa. Vein tavarat pois, imuroin huoneen ja järjestelin lopputavarat paikoilleen. Nyt kamarissa pystyy taas vaikka nukkumaan. Ikkunaan on jopa pimennysverho.


 

Kamarissa on uuni Porin Matti keittolevyllä. En tiedä, toimiiko uuni enää ja milloin sitä on viimeksi käytetty. Klapit on kuitenkin jääneet odottamaan seuraavaa lämmitystä.

Vanha Porin Matti keittolevyllä


Kirjahyllyssä on tuttuja esineitä lapsuudesta asti. Juomanlaskija-lelulla leikin jo pikkutyttönä. Ihme, että se on säilynyt ehjänä. Ainoastaan yksi malja on puuttunut aina.

Hyllyn kaksi matkakelloa ovat kulkeneet myös leikeissä mukana. Näistä saa lisää kelloprojekteja myös tulevaisuuteen.

Karhunkynnen alkuperästä ja iästä ei ole tietoa. Mielellään olisin suonut karhun pitävän kyntensä.




Vanha lankapuhelin ja luettelo vuodelta 1997 ovat nostalgisia. Luettelosta pystyy tarkistamaan, vieläkö muistan ulkoa tuttujen lankapuhelinnumeroita. Ennen muistissa oli jopa kymmenittäin puhelinnumeroita, nykyään hyvä kun oman numeron muistaa ulkoa.

Lankapuhelin ja puhelinluettelo vuodelta 1997


Laverisänkyyn oli vierailijat jättäneet puumerkkinsä.
Kamarin vanhaa naulakkoa penkoessa löysin oveen avaimen. Se oli todellinen löytö, koska en ole aikaisemmin ajatellut, että oven edes saisi lukkoon. Piilotin avaimen takaisin löytöpaikkaan.



Kamariin voisi viedä luettavaksi löytämäni 60-luvun lehdet. Niiden parissa vierähtää sadepäivänä tunti jos toinenkin.





04 heinäkuuta 2022

Iso remmi päällä

 

Vanha hirsiseinäinen kamari

Kesäkuun lopuksi lähdimme vanhempieni kanssa kolmeksi päiväksi työn touhuun Yli-Iihin. Tarkoitus oli työskennellä tehokkaasti, jotta saisimme mahdollisimman paljon paikkoja kuntoon ennen avoimien ovien viikkoa.

Keli oli helteinen, joka päivä jopa yli 30°C. Isollapuolen oli onneksi mukavan viileää, maakellarissa vielä viileämpää ja Iijoessa uskalsin vihdoin heittää talviturkin menemään. Kylläpä virkisti!


Pikkupuolella kamarin lattia sai toisen maalikerroksen. Sen jälkeen olikin aika sisustaa kamari.



Pikkupuolen stailaus alakerran osalta on nyt suurelta osin valmis. Maalaamatta on enää vanha eteinen.
Pikkupuolen vintti täytyy jossain vaiheessa siivota. Vintissä on yksi kamari ja avointa tilaa, joissa voi tarvittaessa nukkua muutama henkilö.




Isollapuolen Niilon kamari saatiin vihdoin valmiiksi. Hirsiseinät on puhtaat, listat on paikoillaan, ikkunoiden sisäpuolet ja lattia on maalattu ja koko huone on sisustettu.

Kamarin lattian hionta ja maalaus

Vanha Askon astiakaappi 1950-luvulta


Siivosimme jälleen kerran myös muita kamareita ja keittiötä, koska pölyä oli ehtinyt kertyä nurkkiin purkamistöiden vuoksi. Saimme myös tavarat oikeille paikoilleen, joten mikään kamari ei enää ole tavararöykkiöiden peittämä.
Siivoamatta on enää pirtti. Sielläkin järjestelemme vielä paikkoja ennen h-hetkeä.

Huhkin kolmen päivän aikana myös vanhan navetan ja puohin kimpussa. Niissäkin riitti vielä lakaistavaa ja imuroitavaa. Työ kannatti, tilat alkavat olla nyt esittelykunnossa. Navetassa on esillä mm kalastusvälineitä ja hevostarvikkeita. Puohissa on sekalaista vanhaa esineistöä.

Vanha navetta on (oli) pimeä. Tuskailin sitä, miten navettaan saataisiin valoa, koska siellä ei ole minkäänlaista valonlähdettä.
Onneksi puolisoni tuli jälleen apuun sekä suunnittelussa että käytännössä. Kävimme sunnuntaina asentamassa navettaan valaistusta ja siitä tuli kyllä hyvä!

Vanhasta puohista tehty museo




27 kesäkuuta 2022

Kesäkuun kuulumisia

 


Kesäkuu on jo lopuillaan. Tässä kuussa vanhemmat ovat laittaneet kuntoon pikkupuolta ja isollapuolen Niilon kamaria. Minä olen toiminut sekatyöläisenä monenlaisissa hommissa ruohonleikkuusta mökin huussin siivoukseen. Kesäisin vuokraamme tilan läheisyydessä olevaa mökkiä, joten tekemistä riittää.

Pikkupuolen pirtin ja kamarin seinät on maalattu. Kamarin yhdelle seinälle on laitettu tapetti. Ikkunat on maalattu sisäpuolelta ja ikkunoihin on asennettu pimennysverhot. Pirtin lattialistat ja kamarin lattia on maalattu.

 


Toiveeni vanhoista lattialankuista pirtin lattialla ei toteutunut tälläkään kertaa. Onneksi en aloittanut lattian purkua samalla innolla kuin Niilon kamarissa aikanaan. Pirtin lattiana on hyvin paksu levy ja sitä ei kannata alkaa purkamaan pois. Ehkä vaihdamme joskus levyn päällä olevan muovimaton uuteen.

Pikkupuolen pirtti on sisustettu talosta löytyneillä huonekaluilla. Mielenkiintoisin esine on vanha piironki. Piironki oli vuosikymmeniä isonpuolen postikamarissa kunnes 1990-luvulla se kunnostettiin ja maalattiin. Sen jälkeen piironkia on säilytetty lämpimässä pikkupuolella. Piirongin päällä on piianpeili joka ei todennäköisesti ole samaa sarjaa piirongin kanssa. 
Pirtin puusohva kunnostettiin yhtäaikaa piirongin kanssa.

Piirongin takana on vuosilukuja ja entisen omistajan? nimi. Vanhin vuosiluku on 1859. Harmi, kun kukaan ei enää tunne piirongin tarinaa ja sitä, miten se on päätynyt tilalle.

Vanha piironki vuodelta 1859 



Niilon kamarin purkutyöt on vihdoin saatu päätökseen. Kamari olikin paljon työläämpi mitä olimme osanneet ajatella. Seinälevyjen vuoksi ikkunoiden ja ovien karmit sekä kattolistat täytyi käyttää irti. Ja niiden tuli pysyä ehyinä. Lattiaa täytyi korjailla vielä lisää, jotta lattian ja seinän väliin ei jäisi kovin suurta rakoa. 


Nyt karmit ja listat on paikoillaan. Seinille ei tarvitse tehdä muuta, kun poistaa levyjen alla olleet tapetin jämät. Vanhat hirret saavat jäädä tässäkin kamarissa esille. Lattia täytyy vielä maalata, siihen on maali jo valmiina.

Kaksiovinen kaappi jää paikoilleen, koska tarvitsemme kamarissa kaappitilaa. Kamariin tulee myös jääkaappi, joten se on sekoitus historiaa ja nykyaikaa.

Olemme alkaneet hankkimaan tarvikkeita myös tulevaa avoimien ovien viikkoa varten. Avoimet ovet ovat 18. - 24.7. Tapahtumasta kirjoitan myöhemmin lisää blogissa.



13 kesäkuuta 2022

Purkuja ja pukuja

 

Sateenkaaren päässä on aarre

Viikonloppuna lähdettiin taas puolison kanssa mökkimaisemiin siivoamaan ja järjestelemään paikkoja. Ehdittiin me vähän nauttia kauniista kesäpäivistäkin.

Avoimien ovien päivämäärä on nyt päätetty. Ne pidetään 18 - 24.7. Jos kaikkea suunniteltua ei ehditä sitä ennen tehdä, ei se meidän maailmaa kaada.

Minä aloitin hommat Niilon kamarista. Tarkoitus oli irrotella tapetit pois seinäpahveista. Tunnin verran tuskastelin työn hidasta etenemistä. Lyhyen neuvottelupuhelun jälkeen otin sorkkaraudan käteen ja pahvit sai kyytiä. Pahvi oli oikeastaan paksuhkoa levyä, joka irtosi hyvin seinistä.

Ennen purkutöitä kytkin sähköt pois päältä, mutta pistorasioiden ja sähköjohtojen irrotustyöt jätän ammattilaiselle. Sähköjohdot kulkevat seinälevyjen pinnalla, joten työ oli hidasta ja kaikkea en saanut purettua parin päivän aikana.

Seinälevyjen alta paljastui siisti vanha hirsiseinä.

 Pahvien alta paljastuu hirsiseinä


Puolisoni alkoi siivoamaan pihapiirissä olevaa puohia. Puohi on tilan alkuperäisimpiä rakennuksia. Sen seinällä on vuosiluku 1902 (tai 1909). Tuntui siltä, että tuosta vuodesta lähtien puohiin oli kerätty tavaraa eikä sieltä oltu koskaan viety mitään pois. Puohi oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa.




Joku aika sitten puohista tyhjennettiin kaikki pahvilaatikot joita oli kertynyt vuosien varrella. Myös tilaa vienyt henkilöauto lähti.

Puolisoni teki valtavan työn kun hän tyhjensi rakennusta nurkka kerrallaan, seinä kerrallaan ja hylly kerrallaan. Hän vieläpä imuroi lattian sitä mukaa kun työ eteni.

Puohin yhteydessä ollut koirankoppi purettiin. Talossa ehti olla kolme Pike-nimistä koiraa minun lapsuudessa ja nuoruudessa. Sillä ei ollut väliä, oliko koira uros vai narttu. Nimi oli aina Pike.

Puohiin on tarkoitus jättää esille iso vene, hevosreki, vanha polkupyörä, olkisilppuri ja muita pienempiä esineitä. 
Ja nyt näyttäisi siltä, että puohi ainakin saadaan kuntoon avoimien ovien ajaksi. Siitä suuri kiitos puolisolleni, joka on innolla mukana tässä projektissa!

Puohin siivousta

Puohin siivousta

Tilan vanha asuinrakennus on 100-vuotias. Avoimien ovien viikko lähestyy. Olen ajatellut pukeutua silloin kansallispukuun. Sitä on hyvä välillä tuulettaa. Toinen hyvä syy on se, että isonpuolen lisäksi myös Peräpohjolan kansallispukumalli täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Molemmilla edesmenneillä mummoillani on ollut Peräpohjolan kansallispuku. Toinen oli syntyjään Sallasta ja toinen Iistä (myöhemmin Yli-Ii). Oman pukuni olen saanut lahjaksi puolisoni mummolta. Toinen puku on ostopuku ja se on sopivan kokoinen siskolleni.

Peräpohjolan kansallispuvut


17 toukokuuta 2022

Saunoja ja viimeaikojen touhuja

 


Isoisopappa rakensi tilalle saunan joskus 1900-luvun alkupuolella. Sauna kuului kauppaan, kun isoisopappa myi tilan pojalleen kesäkuussa vuonna 1911. Tilan vanha sauna oli hirsirakenteinen ja pärekattoinen savusauna. Sauna sijaitsi kaukana pihapiiristä luultavasti sen paloherkkyyden vuoksi.
6. helmikuuta vuonna 1956 allekirjoitetulla kauppakirjalla isopappa myi virallisesti puolet savusaunasta isovanhemmilleni. Perhe oli käyttänyt saunaa jo vuosia.

Savusaunassa tuoksui palviliha. Siellä palvattiin ensin lihoja ja sitten saunottiin. Kiuas meni palvatessa hyvin kuumaksi. Lihat roikkuivat saunassa orsilla ja nauloissa.

Talvella ennen saunaan menoa pappa pakkasi lapset koriin ja kelkkaan. Mummu haki pestyn pesueen takaisin kotiin.

Pappa rakensi uuden pihasaunan joskus 1960-luvulla. Vanha savusauna purettiin. Uusi sauna oli jo paljon lähempänä asuinrakennusta.


Muistan hyvin lapsuuden saunareissut mummolassa. Saunan tuoksun. Pienet kylpytakit, jotka puettiin saunan jälkeen päälle kun piti kipaista muutaman kymmenen metrin matka saunasta sisätiloihin. Nuo kylpytakit roikkuvat vieläkin saunan pukuhuoneen seinällä. Punainen halkolaatikko ja ritilät betonisen lattian päällä. Ritilöiden päällä oli pieni kylpyamme, jossa sai loiskutella vettä. Ihania lapsuuden muistoja.


Saunaa ei ole käytetty yli 20 vuoteen. Sen katto vuotaa ja koko rakennus haisee homeelle. Saunalla ei ole enää mitään käyttötarkoitusta, joten se joutuu purkulistalle. Sauna on lautarakenteinen eikä se sisälly Museoviraston inventoitujen rakennusten joukkoon.
Saunan purkamisen myötä kulku pihatiellä helpottuu vähän ja maisema avartuu.

Tilan uusin sauna on sähkökiukainen sisäsauna pikkupuolella. Sauna ja pesutilat rakennettiin vuonna 1998.

Onneksi tilan välittömässä läheisyydessä olevalla mökillä on perinteinen puukiukainen sauna ja savusauna. Muuten miettisimme varmaan toisen kerran, voisiko pihasaunan vielä säästää..


Viimeiset pari viikkoa isollapuolen on tehty sitä sun tätä. Nyt kun ilmat on vihdoin vähän lämmenneet, olemme voineet tarttua luutuun ja alkaa puhdistamaan veden ja mäntysuovan kanssa pölyjä seinistä ja katosta. Sitä varten taloon on viritelty rakennustelineet.
Isopapan kamarin seinän yläosassa oli ilmeisesti pinkopahvin kiinnitystä varten vanerintyylinen levy. Se saatiin irrotettua pois ja alla oli siisti hirsiseinä.

 


Kamarien tuplaikkunat on väliaikaisesti poistettu ja ikkunoita on rapattu ja putsattu maalausta varten. Eilen sainkin jo kuvia maalaustöiden alkamisesta.


  

Joku viikko sitten Aino mietti, mistä taloon saataisiin vanha perinteinen viherkasvi korallibegonia eli enkelinsiipi. Aino muisteli isonpuolen ikkunalla sellaisen joskus olleen.

Pari päivää sitten selailin netissä toria ja sieltähän löytyi pistokas. Vanhemmat haki sen mökkimatkan varrelta kyytiin ja nyt enkelinsiiven pistokas odottaa juurtumista ja pääsyä isopapan kamarin valoisalle ikkunalle.

korallibegonia eli enkelinsiipi. Vanha maatilojen perinteinen viherkasvi