Näytetään tekstit, joissa on tunniste ukonpäänaulakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ukonpäänaulakko. Näytä kaikki tekstit

14 tammikuuta 2022

Keittiö

 



Talon keittiöön ei ole tulossa suurempia muutoksia. Ainoastaan kattovalaisimen paikkaa siirretään hieman ja hankitaan vanhan talon tyyliin sopiva valaisin. Lisäksi (hellan ympäristön) tavaramäärää karsitaan niin, että osa tavaroista laitetaan varastoon. Kuvissa tavaroita ei ole vielä karsittu.

Keittiön katto on maalattu vaaleaksi ja seiniin on jossain vaiheessa laitettu seinäpahvit ja puolipanelointi. Nämä saavat jäädä. Keittiö on vaaleudessaan mukavan valoisa.

Isonpuolen keittiö Hirvelä


Kalustuksena köökissä on iso tupakaappi, sänky, pöytä ja tuolit, pieni seinähylly sekä kommuutti eli pesukaappi. Talossa on kaksi pesukommuuttia. Keittiön kommuuttia joudutaan välillä siirtämään jääkaapin tieltä, koska siinä paikalla on pistorasia.

Hellalla ja hellan ympärillä on erilaisia ruoanlaittoon liittyviä esineitä. Hellalla on kuumennettu aikoinaan myös silitysrautoja ja hiuskäherrintä.

veivikirnu

Hellalta löytyy rännäri ja kahvimylly. Rännärissä kahvipavut ensin paahdettiin, sitten ne jauhettiin kahvimyllyssä.Tämän jälkeen pystyi keittämään pannukahvit. Hellan reunalla oleva pussukka kertoo, että kahviin on lisätty kahvinselvikettä.

kahvimylly kahvinselvikepussi hellan päällä

Keittiössä on myös maidon käsittelyyn liittyviä esineitä. Kirnuja löytyy kolmenlaisia: perinteinen puukirnu, veivikirnu ja Alfa-Laval pyörivä teräskirnu. Keittiön nurkassa on Milka-separaattori. 

kirnu

Alfa-Laval teräskirnu Isonpuolen keittiössä Milka separaattori Isonpuolen keittiössä maitosiivilä Isonpuolen keittiössä maitotonkan päällä

Keittiöstä löytyvästä maitosiivilästä talossa syntynyt Aino kertoo: Maitosiivilään laitettiin siivilävanu. Maito kaadettiin tonkkaan siivilän läpi, joten roskat jäi siivilään. Roskia tuli, kun käsin lypsettiin ja lehmä saattoi heinätuppo suussa heilauttaa päätä. Lehmästäkin irtosi roskia, esimerkiksi silloin kun se lypsettäessä heilautti häntää. 
Karjakeittiön ulkoseinällä on tonkkateline, jossa maitotonkkia säilytettiin. Haemme sieltä tonkan, jonka päälle maitosiivilä laitetaan esille. Toivottavasti löydämme jostakin vielä paketin siivilävanua.

Seinän pienellä hyllyllä on erilaisia astioita, mm voirasia ja isosedän veistämä yli 100-vuotta vanha kulho. Astiat, kapustat ja survimet on tehty itse.

voirasia, puisia kapustoja ja muita puisia keittiövälineitä Isonpuolen keittiön hyllyssä


Keittiön ja pirtin välisellä seinällä on naulakko, jonka koukuissa on hienot yksityiskohdat. Luulin niitä aluksi leijonanpäiksi. Asiaa tarkemmin tutkailtua opin, että kyseessä on hyvin vanha naulakko- ja koukkumalli. Naulakkoa kutsutaan ukonpäänaulakoksi tai joidenkin mielestä pirunpäänaulakoksi miehen päästä lähtevien koukkujen eli sarvien vuoksi.

ukonpäänaulakko Isonpuolen keittiön seinällä ukonpääkoukku Isonpuolen keittiön naulakossa