Amerikkalainen taskukello

 

Tekstissä Perinnönjakoja ja testamentteja kerroin isopapan testamentissa olleesta ameriikkalaisesta taskukellosta.

Testamentissa mainittu kello on kiinnostanut minua siinä mielessä, onko taskukello vielä olemassa yli 70 vuotta testamentin kirjoittamisen jälkeen.

Olin yhteydessä isosedän vanhimman pojan sukulaisiin ja sain tiedon, että kello todellakin on vielä olemassa. Sain sähköpostiini hyviä kuvia, joista näkyi hienoja yksityiskohtia ja isopapan teettämät kaiverrukset henkilölle, jolle hän testamentissa taskukellon lahjoitti.

Kuva:T.R

Kuva:T.R

  

Kuva: T.R

Suurempi yllätys koitti muutama päivä sitten. Nykyiset taskukellon omistajat olivat päättäneet lahjoittaa isopapan vanhan kellon takaisin kotiin, Hirvelään.

Kello luovutettiin sunnuntaina 25.9. Olin ja olen edelleen ihmeissäni ja valtavan kiitollinen tästä todella arvokkaasta historiallisesta lahjoituksesta!

Kello tulee esille isopapan kamariin testamentin kanssa.

Ensimmäisenä kellossa huomaa sen koon. Kello on isokokoinen, ympärysmitaltaan noin 60mm ja nupin pituus noin 20mm. Kello painaa 199 grammaa. Kuvassa verrokkina 72 grammaa painava kello.

Kotelon takakannessa on taidokkaasti kaiverrettu kuva. Kuvassa on suuri määrä tukkeja, kaksi miestä, puita sekä iso rakennus jossa on pitkä piippu. Itse näen jopa savun nousevan piipusta.

Kellon koneiston saa näkyville pyörittämällä kierteillä olevan etukannen irti ja nostamalla saranoiden varassa olevan kellotaulun.

Kellon valmistaja on Dueber-Hampden Watch Co. Yhtiöiden historiasta voi lukea (eng.) täältä ja lyhyesti täältä. 

Kellotaulussa on nimi Hampden Watch Co., koneistossa lukee Dueber Co. ja kotelon takakannen sisäpuolella A.W. CO. Waltham.

Kellosta löytyy jonkin verran yksityiskohtia googlaamalla. Eräs mielenkiintoinen sivusto on https://pocketwatchdatabase.com/. Sivustolle pystyy syöttämään taskukellon merkin ja koneistosta löytyvän sarjanumeron. Tuloksena oli seuraavaa:

Kelloharrastajat saavat taulukosta selville monenlaista, mutta itselle tärkeimpiä tietoja ovat valmistusvuosi (arvio) 1891 ja maininta kotelosta: erilaisia. 

Kotelosta kerrotaan kysymerkin kohdalla suomennettuna: Useimmat amerikkalaiset koneistot yhdistettiin koteloihin tehtaalta lähtemisen jälkeen ja niitä on tutkittava erikseen.

Eli tämä selvittää sen, miksi kellossa on käytetty Walthamin koteloa.

Kotelossa on omistuskirjoituksen lisäksi logo A.W. CO., teksti Waltham pat.apr.22.79. coin, numero 4 ja 5660.

A.W.CO on kotelon valmistaja American Watch Co. Kotelo on valmistettu Walthamissa, Massachusettsissa.

Tuote on patentoitu 22. huhtikuuta vuonna 1879.

Coin viittaa kotelon hopeapitoisuuteen ja numero 4 kertoo kotelon painavan 4 (oz) unssia eli 113,40 grammaa.

Numero 5660 löytyy kotelon lisäksi irrotettavasta etukannesta, joten se on kotelon sarjanumero. Tästä en toistaiseksi löytänyt vielä lisätietoa.

Kellon ikä on vaikuttava. Sivustolla tarkennetaan, että kyseessä on koneiston arvioitu tuotantovuosi +/- 3 vuotta. Eli koneisto on valmistettu 1888-1894 välisenä aikana.

Jo aiemmin mainittua sivustoa tutkimalla selviää, että taskukellon kotelo on valmistettu viimeistään 1892. Kotelon tekstien ja leimojen ulkonäön perusteella samanlaisia koteloja on valmistettu vuosien 1857-1892 välisenä aikana.

Sivustolta löytyy myös katalogi vuodelta 1891. Kuvastossa voi tutustua mm. kellon osien hintoihin. Nykyrahaksi muutettuna kokonainen taskukello koneistolla, kotelolla ja kellovitjoilla varustettuna on ollut hyvin arvokas hankinta.

Kellon luovuttanut henkilö sanoikin hyvin, että kello on varmasti otettu esille liivin taskusta aina sopivalla hetkellä muiden ihmisten nähden.

Taskukellon hankinta-ajasta tai -paikasta ei valitettavasti ole minkäänlaista tietoa. Siksipä seuraava on vain arvailua.

Isopappa syntyi 12.12.1877. Oletettavasti hän ei hankkinut kelloa uutena.

Kävin läpi kaikki isopapasta otetut valokuvat ja löysin yhden kuvan, jossa isopapalla todennäköisesti on kello liivinsä taskussa. Ainakin kellovitjat ovat näkyvillä.

Kyseessä on vuodelta 1928 oleva perhekuva. (Kuva rajattu)

Kuvan vuosiluvusta syntyi ajatus, voisiko taskukello olla isopapan 50-vuotislahja? Isopappa oli joulukuussa 1927 täyttänyt 50-vuotta. Perhekuva on otettu seuraavana kesänä.

Yksi vaihtoehto on, että isopappa sai kellon omalta isältään. Vanhassa valokuvassa joka on otettu ennen vuotta 1928 on isoisopappani Juho. Valokuvasta näkyy, että hänelläkin roikkuu kellonvitjat liivin taskusta.

Isoisopappa syntyi vuonna 1853. Hän oli ammatiltaan kauppias, joten hän on hyvinkin voinut ostaa taskukellon uutena ja lahjoittaa sen myöhemmin pojalleen.

Kellon takakannen kuva (höyrysahasta?) voisi viitata myös siihen, että isoisopappa Juho olisi saanut kellon lahjaksi työvuosinaan hänen toimittua Siuruan sahalla metsän ostajana.

Tämä kaikki on kuitenkin vain arvailua. Tulen jatkamaan kellon historian selvittämistä siinä määrin kuin se vain on mahdollista.

Pikkupuolen vintin siivousta

 

Viime viikolla olimme muutaman yön pikkupuolella. Suunnitelmissa ei ollut mitään erityistä, mutta jotakin sain taas tehtyä.

Pikkupuolella on ollut pieni laukku täynnä avaimia. Lisäksi varastoista on löytynyt useampi riippulukko ilman avainta. Levitin kaikki lukot ja avaimet lattialle ja aloin vain kokeilla avaimia lukkoon. Tällä menetelmällä viisi lukkoa kahdeksasta sai uuden elämän, niihin löytyi avain. Lisäksi löysin kahteen jo käytössä olevaan lukkoon vara-avaimet. Kannatti tehdä tämäkin homma.

Pikkupuolen vintillä innostuin siistimään Lauran kamarin. Kamari on saanut nimensä mummon tädiltä joka kortteerasi toisinaan mummon ja papan luona.

Lapsena nukuin usein kesäisin Lauran kamarissa. Siihen aikaan ei ollut pimennysverhoja ja kamari oli todella valoisa. Saatoin vain tuijotella öisin ikkunasta ulos katsellen valoisaa taivasta ja kuunnella käen kukuntaa.

Kamari ei ollut erityisen likainen, mutta sinne oli tuotu paljon ylimääräistä tavaraa. Vein tavarat pois, imuroin huoneen ja järjestelin lopputavarat paikoilleen. Nyt kamarissa pystyy taas vaikka nukkumaan. Ikkunaan on jopa pimennysverho.

 

Kamarissa on uuni Porin Matti keittolevyllä. En tiedä, toimiiko uuni enää ja milloin sitä on viimeksi käytetty. Klapit on kuitenkin jääneet odottamaan seuraavaa lämmitystä.

Kirjahyllyssä on tuttuja esineitä lapsuudesta asti. Juomanlaskija-lelulla leikin jo pikkutyttönä. Ihme, että se on säilynyt ehjänä. Ainoastaan yksi malja on puuttunut aina.

Hyllyn kaksi matkakelloa ovat kulkeneet myös leikeissä mukana. Näistä saa lisää kelloprojekteja myös tulevaisuuteen.

Karhunkynnen alkuperästä ja iästä ei ole tietoa. Mielellään olisin suonut karhun pitävän kyntensä.

Vanha lankapuhelin ja luettelo vuodelta 1997 ovat nostalgisia. Luettelosta pystyy tarkistamaan, vieläkö muistan ulkoa tuttujen lankapuhelinnumeroita. Ennen muistissa oli jopa kymmenittäin puhelinnumeroita, nykyään hyvä kun oman numeron muistaa ulkoa.

Laverisänkyyn oli vierailijat jättäneet puumerkkinsä.

Kamarin vanhaa naulakkoa penkoessa löysin oveen avaimen. Se oli todellinen löytö, koska en ole aikaisemmin ajatellut, että oven edes saisi lukkoon. Piilotin avaimen takaisin löytöpaikkaan.

Kamariin voisi viedä luettavaksi löytämäni 60-luvun lehdet. Niiden parissa vierähtää sadepäivänä tunti jos toinenkin.

Toukokuun töitä

 

Toukokuu on ollut omissa hommissa niin kiireistä, että en ole kovin monesti päässyt käymään tilalla. Onneksi vanhempani ovat olleet sitäkin ahkerampia.

Niilon kamarin lattia on nyt paikattu ja sen hiominen on aloitettu. Lattia täytyy vielä maalata ja kamarin seinät tapetoida/maalata.

Kamareiden ja keittiön ikkunat on rapattu ja maalattu sisäpuolelta. Talo on luututtu raikkaaksi mäntysuovalla ja vedellä. Etupihaa on haravoitu ja siistitty. Takapiha onkin omanlainen työmaa kun sinne asti päästään.

Maakellaria on tuuletettu ja sinne on viety lautoja odottamaan kellarin katon korjausta.

 

Aittaa on sisustettu tilalta löytyneiltä pahkatöillä ja muilla esineillä. Tila sijaitsee Pahkakoskella, joten pahka on sopiva sisustusmateriaali.

 

Museossa kävi kuukauden viimeisenä lauantaina vieras. Jotta talo oli siistissä kunnossa, veimme kaiken ylimääräisen tavaran jälleen piiloon Niilon kamariin ja suljimme oven tiukasti lukkoon. 

Pirtissä on vanha pöytä jonka ympärillä istuneista ihmisistä on otettu valokuvia talon satavuotisen historian aikana. Pöytä on laitettu samalle paikalle missä se on kuvien perusteella aina ollut. Vieraan äiti ja isovanhemmat on kuvattu pöydän ääressä melkein 90 vuotta sitten ja nyt otimme valokuvia missä vieras istuu saman pöydän ääressä.

Aluksi tuntui siltä, että talosta löytyy tarpeeksi huonekaluja jokaiseen kamariin. Siivouksen edetessä olemme kuitenkin peranneet liian uusia kalusteita pois ja huomanneet, että kalusteet ei riitäkään. Siksi hankimme käytettyjä vanhoja huonekaluja lähinnä netin myyntipalstoilta.

Löysimme valkoisen pöytäryhmän joka tulee myöhemmin Niilon kamariin sekä vitriinin pieniä esineitä varten. Vitriini ei ole vanha, mutta se oli kohtuuhintainen ja lukollinen.

Viime käynnillä päätin vaihtaa pirtin eteisen portaiden alla olevan kaapinoven salvan. Salpa on ollut vuosikausia rikki. Vieläpä kun Aino oli löytänyt vanhempien talon siivouksen yhteydessä samanlaisen korvasalvan, vaihdoin rikkinäisen salvan uuteen.

Salpa vaihtui hyvin, mutta oven kanssa oli ongelmia. Se ei sulkeutunut. Sahasimme ensin väärää kohtaa Ainon kanssa, mutta sitten hoksasin, että jumittava kohta onkin kaapinoven tukipuussa. Lyhensin sitä ja sen jälkeen ovi sulkeutui jälleen hyvin. Meinasin jo yhdessä vaiheessa antaa periksi, mutta onneksi en luovuttanut. Nyt ovi ja salpa on korjattu.

 

Kellot ei jätä minua rauhaan. Yhdestä kömmänästä löytyi ei yksi vaan kaksi uutta kelloprojektia. Niillä ei ole kiirettä. Tutkailen kelloja sitten syksyn jälkeen jos ei ole muuta tekemistä.

Uusi kelloprojekti

 

Junghans kellon jälkeen ajattelin, että yksi vanha kello saa riittää. Isopuoli ei tarvitse enempää kelloja. Kuinka väärässä olinkaan. Kuukausi sitten keittiön siivouksen yhteydessä löydetty jälki sai miettimään, mistähän keittiöön saataisiin samantyylinen seinäkello.

Kelloa ei tarvinnut etsiä kaukaa. Kaksi viikkoa sitten siivosin masiinihuoneen vinttiä ja siellähän minua odotti vanha seinäkello. Vaikka kello oli "palasina", huomasin, että kaikki tarvittava on tallessa ehjää lasia ja vetoavainta myöten. Kellon on tarkoitus olla vain koristeena, joten parsin sen kokoon.

Jo samana iltana mökillä ollessa minun täytyi vähän tutkailla kelloa. Putsasin siitä enimmät pölyt. Hämmästys oli suuri kun liikutin viisareita, kello alkoi lyömään. Siirtelin viisareita tovin ja kuuntelin kivan oloista kumeaa lyöntiääntä. Sitten pakkasin kellon kotiinkuljetusta varten.

Kotona putsasin kelloa lisää ja mietin, mitä osia kellosta mahdollisesti puuttuu. Yksi puuosa oli rikki, kellon lasi oli irti ja muutama erikokoinen ruuvi sekä oven hakanen oli kadoksissa. Kellossa on luultavasti ollut myös jonkinlaisia koristeita. Nyt paikalla on vain reiät.

Vietin pari päivää tiiviisti netissä etsien lisätietoa kellosta. Asiaa vaikeutti se, että kellosta eikä koneistosta löytynyt minkäänlaista merkkiä. Kahlasin läpi useita kellofoorumeja, myyntisivustoja ja etsin kuvia samantyylisistä kelloista. Näiden perusteella huomasin, että kellokoneisto on identtinen monen saksalaisen Friedrich Mauthen kellon kanssa. Löysin myös ulkonäöllisesti samantyylisiä kelloja Mauthen kelloista. Eli on hyvin paljon mahdollista, että tämäkin kello on vanha Mauthen seinäkello.

Asialle antoi lisävahvistusta NAWCC:n (National Association of Watch&Clock Collectors) keskustelupalstalla ollut lähes identtinen kello. Koneiston vasemmassa reunassa oli samat numerot kuin tässä kellossa 27/131 ja oikeassa reunassa numerosarja. Muita merkintöjä ei ollut. Palstan asiantuntija vahvisti kysyjälle kellon olevan Mauthe. Kello ajoittui vuosien 1918-1925 välille. Numero 27 viittaa heilurin pituuteen ja 131 on heilurin lyöntimäärä minuutissa. Oikealla puolella olevat numerot ovat koneiston sarjanumero.

Tässä vaiheessa puolisoni lupautui onneksi mukaan projektiin. Ensin hän laittoi pienen sivulasin takaisin paikoilleen, liimasi rikkoutuneen puuosan ja puhdisti vanhan kansilasin. Hän asensi lasin paikoilleen tukikappaleen avulla ja ruuvasi saranat kiinni. Kellon viisareiden sokka oli kadonnut ajan myötä, joten sokan tilalle tuli pätkä rautalankaa. Kello vaati vielä pientä pintahiontaa, koska se on ollut ulkorakennuksen vintillä ties kuinka kauan ja puuosat olivat vähän turvonneet.

Nyt kello näyttää kellolta. Odotan kovasti, että pääsen laittamaan sen paikoilleen isonpuolen keittiöön vanhan seinäkellon jäljen paikalle.