Vanhassa mustavalkokuvassa isomummo Matildalla on mekossaan koru. Vähän aikaa sitten huomasin, että sama koru on yhden pojan vaimolla eli ensimmäisellä miniällä. Kuvassa on päivämäärä 24.6.1946. Eli silloin koru on jo vaihtanut omistajaa.
Jokin aika sitten näin eräällä iäkkäällä samantyylisen korun ja silloin selvisi, että kyseessä on Kalevala-koru.
Halusin etsiä korusta lisätietoa ja aloin selailemaan eri nettisivuja.
Vanha kuva on hieman epätarkka, mutta etsinnän jälkeen löysin vastaavan korun. Se on malliltaan Osmonsolmu. Koska alkuperäinen kuva on mustavalkoinen en tiennyt oliko isomummon koru pronssinen vai hopeinen. Jotain viitteitä sain kirjastosta lainaamastani teoksesta Kalevala Koru o.y. Koruluettelo 1941. Koruluettelossa on 155:n ensimmäisen tuotantoon otetun korumallin tiedot.
Osmonsolmu löytyy heti luettelon alkusivuilta. Siitä on olemassa pyöreää sekä soikeaa mallia. Pyöreä Osmonsolmu on ristiretken ajoilta (eli 1100-1200 luvuilta). Korua on valmistettu kahta eri kokoa. Isompaa on saanut ainoastaan pronssisena ja pienempää sekä pronssisena että hopeisena.
Koruluettelosta ei selviä tämän korumallin löytöpaikkaa, vaikka monesta korusta se kerrotaan. Yhdenlainen pronssinen Osmonsolmu on luettelon mukaan löydetty Konginkankaalta 1000-luvulla.
Kansanperinteen sanakirja kertoo: Osmansolmu, osmonsolmu palmikkomainen pallokoriste, jota esiintyy jo rautakautisissa miekankahvoissa, keskiaikaisen pitopöydän jalassa, sirpin kammessa ja joita merimiehet ovat solmineet köydestä; jokin taidokkaasti tehty solmu; yhdestä säikeestä köyden ympäri letitetty solmu, joka esti käsiä luisumasta köysissä kiivettäessä.
Kaikki vanhat ja monet nykyisetkin Kalevala-korut ovat kopioita muinaisista suomalaisista koruista. Hienon koristeellisuuden lisäksi nämä satoja vuosia vanhat korut ovat aikoinaan symboloineet eri asioita silloin, kun maailmankatsomus on ollut vielä kovin erilaista kuin nykyään. Esimerkkinä juuri osmonsolmu on symboloinut onnea.
Aloin etsimään netistä käytettyä samanlaista solkikorua. Niitä löytyi muutama kappale eri sivustoilta. Huomasin, että uudemmat korut ovat hieman pienempiä ja kevyempiä. Ne eivät ole umpinaisia ja takaosa on muotoiltu kuperaksi.
Sen sijaan vanhemmat korut ovat ympärysmitaltaan 53mm ja umpinaisia.
Tässä vaiheessa sain pienen varmistuksen sille, että isomummon koru on todennäköisesti ollut pronssinen. Pronssiset korut ovat olleet ympärysmitaltaan 53mm kun taas hopeiset ja pienemmät pronssiset 38mm.
Löysin yhden vanhan umpinaisen korun Helsingin kierrätyskeskuksen sivuilta ja tilasin sen itselleni.
Koru saapui parissa päivässä ja on hyvin arvokkaan näköinen.
Ihmettelin, kun korussa ei ollutkaan Kalevala-korun leimaa. Taas nettiin etsimään tietoa.
Kalevala.fi -sivustolla kerrotaan korujen tunnistamisen kohdalla näin:
Kaikki Kalevala-korut on aina varustettu nimileimalla. Kaikkein vanhimmissa, ennen vuotta 1942 valmistetuissa Kalevala Koru -tuotteissa leimana oli suorakulmion sisällä oleva yksi iso K-kirjain, jonka alla on sahalaitakuvio. Vuodesta 1942 alkaen Kalevala Korun tuotteissa on ollut leima, jossa on KK ympyrän sisällä. Leima on edelleen käytössä.
Leimat.fi -sivusto kirjoittaa designleimoista: Vuonna 1937 tulivat ensimmäiset Kalevala Korut myyntiin. Mallisto käsitti alussa vain 40 historiallista korua - - - Vuosina 1937-1941 käytettiin Kalevala Koruissa designleimana alareunasta hammastetun neliön sisällä olevaa K-kirjainta. Koska leimaa ei oltu rekisteröity viralliseksi nimileimaksi, lyötiin tämä designleima leimasarjan viimeiseksi.
Tämä kyseinen koru on siis valmistettu ennen vuotta 1942. Siitä löytyy suorakulmion sisällä oleva K-kirjain ja alla sahalaitakuvio. Koru on myös paljon painavampi kuin nykyaikaisemmat. Uudemmat isommat korut ovat ympärysmitaltaan 50mm ja painoa niillä on 30,1g. Pienemmän korun ympärysmitta on 36mm.
Minun hankkima yli 80 vuotta vanha koru on ympärysmitaltaan 53mm ja painoa sillä on 42 grammaa.
Korussa on myös toinen leima, jonka merkitys alkoi selvetä lukiessani vanhojen sanomalehtien artikkeleja Kalevala-koruista. Löysin Lakeus-nimisestä lehdestä 8.12.1938 artikkelin Kalevala-korujen syntyideasta. Artikkelissa kerrottiin, että korut on piirtänyt taiteilija Germund Paaer ja valmistanut kansallispukukoristeiden tekijä kultaseppä Pertti Helske Lahdesta ja vanhojen suomalaisaiheisten valaisinten y.m. kotipiiriesineiden valmistaja Taidetakomo Antti Hakkarainen Helsingistä.
Googlasin molemmat valmistajat ja kuinka ollakaan leima on Taidetakomo A Hakkaraisen. Korun leimasta puuttuu teksti, mutta siinä on selvästi nähtävillä käsi joka pitelee vasaraa.
 |
| Kuva: Taidetakomo Antti Hakkarainen hinnasto N:o 2 1933 |
Koru on upea sellaisenaan. En aio puhdistaa sitä. Korun ikä vastaa hyvin isomummon alkuperäistä solkea. Se sopii siksi yhdeksi museoesineeksi Hirvelään.
Pidän itsekin Kalevala-koruista, joten oli hienoa huomata, että jo isomummollani on ollut sellainen ihan ensimmäisten suomalaisten joukossa.
Tämä postaus on tämän vuoden viimeinen. Vaikka rakastankin tutkia historiaa on aika pitää pieni hengähdystauko kiireisen syksyn jälkeen. Ensi vuonna taas uudella innolla historian pariin.
Toivotan kaikille lukijoille ihanaa ja rauhallista loppuvuotta <3
