Pirtin uusi pöytä

 

Aikalailla tarkalleen kolme vuotta meni kunnes löydettiin pirttiin pöytä. Aikaisempi pirtinpöytä vietiin pois kolme vuotta sitten syyskuussa 2021 ja siitä alkaen meillä on ollut enemmän ja vähemmän hakusessa vanha pitkä pirtinpöytä.

Tilanne oli hauska siinä mielessä, että oli syyskuinen perjantaiaamu. Join aamukahvia oman keittiön pöydän ääressä ja selailin tori.fi:tä löytääkseni itselleni pienen ja kapean pöydän. Jostain syystä hakutuloksiin tuli sitten iso ja leveä vanha pirtinpöytä. Laitoin heti Ainolle viestiä, kun en siihen aikaan kehdannut vielä soittaa. Pian Ainolta tuli vastaus, ostetaan se!

Minulla oli sopivasti vapaata ja vanhemmat ovat eläkeläisiä niin ei muuta, kun auto ja kärry kohti Vaalaa.

Vaalassa meitä odotti ihana pöytä! Pakattiin se kyytiin ja muutama päivä myöhemmin vanhemmat kuskasivat sen Hirvelän pirttiin.

Minä kävin katsomassa tarkemmin tuota ihanuutta viime perjantaina.

Entisestä pöydästä on harmittavan vähän kuvia, mutta se on hyvin samantyylinen. Seuraavat kuvat on entisestä vanhasta pöydästä. Pöytäliinasta näkee, että pöytälevy on pienempi kuin nykyinen pöytä, vaikka liina sopiikin todella hyvin nykyiseenkin pöytään.

Nykyinen pöytä on leveydeltään 273 cm, syvyydeltä 73 cm ja korkeudelta 80 cm. Sen kansi on irtonainen ja kääntöpuolella on leivontapuoli. Jalkaosa on melkein identtinen entisen kanssa.

Seuraavat kuvat ovat nykyisestä pöydästä.

Pöytälevy on tehty kolmesta leveästä lankusta (24-24,5 cm) jotka ovat 3,5 cm paksuja.

Pöytä sopii täydellisesti pirtin kalustukseen!

Tarkistin otsalampun kanssa kaikki mahdolliset paikat pöydästä, mutta en löytänyt mistään vuosilukua. Pöydän myyjä kertoi, että he olivat ostaneet tilan ja entinen tilanomistaja oli jättänyt heille paljon kalusteita, mm tämän pöydän.

Tämä Vaalalainen tila löytyy Pohjois-Pohjanmaan rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnista vuodelta 2015. Inventoinnissa kerrotaan asuinrakennuksen olevan 1800-luvun loppupuolelta. Pöytä voi siis olla hyvin vanha.

Miksi me ei olla aikaisemmin löydetty sopivaa pöytää? Yksi syy on hinta. Vanhoista pitkistä pirtinpöydistä pyydetään helposti monta sataa euroa, jopa yli tuhatta euroa.

Tämä pöytä maksoi 250e, eikä tullut mieleenkään tingata. Pöytä saatiin aikalailla niillä rahoilla, mitä jäätiin plussalle kesän kahvituksista.

Pöytä oli löytö ja sai hyvän kodin!

Ensimmäinen vierailijaryhmä

 

Silloin kun mummoni vielä eli ja asui Hirvelän tilalla oli Isopuoli suosittu koululais- ja eläkeläisryhmien vierailukohde. Vanha vieraskirja on täynnä näitä muistoja.

Siksipä oli hienoa, kun eräs ryhmä lähestyi Ainoa ja kysyi mahdollisuutta tulla vierailemaan museoon. Se sopi, tottakai!

Syyskuun alku oli vielä hyvä ajankohta vierailulle. Toki Isopuoli alkaa syksyn myötä viilenemään ja mitään lämmitystähän siellä ei ole, joten säänmukainen pukeutuminen on ehdoton.

Mietimme vierailulle rungon valmiiksi jota voimme käyttää sitten vastaisuudessakin.

Aluksi ryhmän on hyvä kokoontua pirttiin. Laitoimme sinne penkit valmiiksi reilulle 30 henkilölle. 

Pirtissä toivotamme vieraat tervetulleeksi ja kerromme talosta sekä vierailun kulusta.

Kesäkuun yhteislaulutapahtuman innoittamana ajattelimme isän kanssa laulattaa vierailla kaksi yhteislaulua. Se johti siihen, että päätin aloittaa taas viulunsoiton.

Olen lapsena - teini-ikäisenä soittanut useamman vuoden viulua, mutta sen jälkeen viulu on roikkunut seinäkoristeena lähemmäs 30 vuotta. Otin viulun seinältä, vaihdoin siihen kielet ja aloin soittamaan. Ehdin harjoitella noin viikon verran ennen aikuisiän "ensiesiintymistä".

Olin todella yllättynyt siitä, kuinka soitto palautui mieleen niin nopeasti. Ja kyllä Isonpuolen akustiikka on hieno. Se antaa paljon anteeksi vajavaiselle soittotaidolle. 

Pirtissä on aivan mahtava soittaa ja laulaa!

Toiveissa onkin järjestää enemmän musiikkipitoisempia tapahtumia Hirvelän pirtissä.

Tervetulotoivotusten ja yhteislaulun jälkeen vieraat saivat vapaasti kierrellä museotalossa sekä vanhassa navetassa ja aitassa. Aino kertoili talosta pienemmille ryhmille.

Kahvit oli katettu Isonpuolen keittiöön. Tarjolla oli munkkeja ja kampanisuja. Kampanisut oli suositumpi kahvileipä, joten ajattelimme vastaisuudessa alkaa tarjoamaan vain kampanisuja. Ne on oikein sopivia (ja maukkaita) vanhanajan kahvileipiä tähän miljööseen. Ja onhan ne vieläpä peräpohjalaisia leivonnaisia.

Tämän jälkeen ryhmä evästi vielä uudella nuotiopaikalla. Nuotioon ei tullut laitettua tulia, mutta viihtyisä paikka se oli silti.

Vastaisuudessa siinä voi hyvin paistaa makkaraa yhtenä ohjelmanumerona.

Vierailu oli kaikinpuolin mukava. Jatkossakin otamme mielellämme vastaan ryhmiä.

Ohjelmassa voi olla museokiertelyn lisäksi yhteislaulua, kahvittelua ja makkaranpaistoa. Ja pihapelejäkin löytyy.

Loppukesän kuulumisia

 

Syyskuu on alkanut, mutta ilmat on vielä ihanan kesäisiä. Hirvelässä vietetään tämän kesän viimeistä toimintaviikkoa. Rantamökissä on viimeiset vuokralaiset ja kotimuseoon tulee kesän viimeinen ryhmä tutustumaan.

1960-luvulla rakennetun navetan katto on saanut peitteet päälle. Navetan katto vuotaa ja sitä oli tarkoitus alkaa korjaamaan jo tänä kesänä, mutta aika ei riittänyt siihen. Peitteet suojaavat kattoa nyt jonkin verran ja remontti tehdään ensi kesänä. Kattohuovat odottelevat jo valmiina.

 

 

Siivosin kesän aikana vanhan heppatallin. Tallissa on paikka yhdelle hevoselle. Veljeksillä on ollut yhteinen hevonen joka on vuoroviikoin asunut kunkin tallissa.

Niinkuin muihinkin rakennuksiin oli talliin kertynyt paljon tavaraa. Tyhjensin tallin ja putsasin sen. Irrotin myös pönkän joka piti karsinan oven tiukasti auki.

Lapsena haaveilin aina, että olisipa mummolassa hevonen. Nyt tallissa on tilaa vaikka useammalle hevoselle, nimittäin keppihevoselle.

Tällä hetkellä tallissa on pino nuotiopuita.

Nuotiopuista päästäänkin seuraavaan uudistukseen.

Tilan ainoa nuotiopaikka on rannassa. Koska mökillä on usein vuokralaisia on nuotiopaikka pääosin heidän käytössään.

Hirvelän pihapiirissä on aiemmin ollut nuotiopaikka, joten päätimme tehdä sellaisen taas.

Vanhasta täytetystä kaivosta jäi ylimääräiseksi kaksi kaivonrengasta. Alkukeväällä mietittiin kovasti, mitä niille tehdään. Otin jo renkaista kuvat ja mitat ja olin tekemässä tori.fi -ilmoituksen.

Toiselle renkaalle löytyi kuitenkin pian käyttöä, kun hoksattiin tehdä siitä pihalle kukkapenkki. Kaivonrengas laitettiin vanhan haperoituneen kannon päälle ja nyt siinä on kesän ajan ollut kiva kukkapenkki ja ruma kanto saatiin piiloon.

Toisellekkin kaivonrenkaalle löytyi käyttöä, kun innostuttiin tekemään nuotiopaikka. Sopiva kohta nuotiolle oli vanhan saunan perustukset. Paikka on paloturvallinen ja lähimpiin rakennuksiin on useamman metrin matka.

Ensimmäiset savut sytytettiin pari viikkoa sitten ja grillaukset onnistui erittäin hyvin.

Laukussa nimi Lydia

 

Hirvelän museosta löytyy aika-ajoin esineitä, joissa on nimi. Tällaiset esineet kiinnostavat minua erityisen paljon ja antavat haasteita selvittää tarina nimen takaa. Tällä kertaa vuorossa on vanha matkalaukku.

Tämä vanerinen matkalaukku on ollut muiden matkalaukkujen joukossa. Se on selvästi laukuista vanhin. Laukku on valmistettu Jyväskylän vaneritehtaassa Wilh. Schaumanns Fanerfabrik A.B noin 1920-luvulla. Vuosilukuarvio perustuu Finna.fi -sivustolla oleviin samanlaisiin matkalaukkuihin. Laukun kannessa on omistajan nimi Lydia Tikka Sortanlahti.

Olin pitkään kuvitellut, että laukku kuuluisi mahdollisesti jollekin evakkomatkalla olleelle naiselle Karjalan alueelta.

Kävimme Maarit-siskon kanssa keskiviikkona 24.7 Raahen kirjastossa tutkimassa kirjasarjaa Siirtokarjalaisten tie. Kirjasarjan ensimmäinen osa kertoo osoite- ja puhelinnumeroita, osat 2-4 esittelee ihmiset ja heidän asuinpaikkansa. Sarjan osa 4 on laajin ja siinä on tiedot myös Pohjois-Suomen siirtokarjalaisista.

Yli-Iin kohdalta ei löytynyt etsimäämme henkilöä. Maarit hoksasi katsoa kirjasarjan ensimmäisen osan osoitetietoja ja sieltä löytyi Lyydia Tikka -niminen henkilö. Hänestä löytyi esittely kirjan neljännestä osasta. Luulimme löytäneemme laukulle omistajan.

Aloin kuitenkin kotona tutkimaan asiaa tarkemmin ja huomasin Lyydian esittelystä, että hän ei ole koskaan asunut Sortanlahdella, Sortavalassa kylläkin. Lisäksi laukun omistaja oli Lydia ei Lyydia. Siispä tutkimukset jatkuivat.

Vanhoista sanomalehdistä löytyi hakutoiminnolla useita kirjoituksia Lydia Tikasta kotoisin Sortanlahdelta. Lisäksi Googlea apunakäyttäen minulle alkoi selvitä vanerisen matkalaukun omistaja. Löysin myös netistä Kansallisarkiston Karjala-tietokannan, jonka avulla sain varmistettua tutkimiani asioita.

Lydia Maria Tikka syntyi Salmissa Karjalassa 8.3.1910. Lydian ensimmäinen asuinpaikka oli Heinäluodon majakka, jossa hänen isänsä Enok Arvid Tikka oli majakanvartijana. Myöhemmin isästä tuli luotsinvanhin. Perhe muutti vuonna 1911 Sortanlahdelle Lydian ollessa vuoden ikäinen.

Impi Wiikan kirjassa VPL Pyhäjärvi kirjoitetaan asuinpaikasta näin: Sortanlahdessa oli hyvä ja syvä satama. - - - laivaliikenne kulki Nevan kautta Pietariin, Sortanlahti oli hyvin vilkasliikkeinen paikka kesäisin. - - - Aallonmurtajan päässä oli Sortanlahden loistomajakka, mikä näytti vaihtumatonta valkoista ja vaihtumatonta punaista valoa. Majakka oli rakennettu vuonna 1894. - - - Entisajan Sortanlahti oli myös pitäjän sivistysriennoissa eturivin kyliä. Varsinkin musiikin harrastus oli virkeätä. - - - Tämän sukupolven sortanlahtelaisiin kuului - - - luotsinvanhin Tikka, jotka kaikki ovat perheineen ollut vaikuttamassa kauppakylän henkisen ja aineellisen kehityksen hyväksi.

Perhekuva kirjasta Pyhäjärvi-kirja

Käkisalmen sanomissa 29.9.1928 kirjoitetaan Käkisalmen yhteiskoulun keväällä hyväksyttyjen ylioppilaiden lisäksi 7 uutta ylioppilasta, joista yksi on Lyydia Tikka Sortanlahdesta.

Pirkko Lehtiön kirjassa Nainen ja kutsumus kerrotaan Lyyti (Lydia) Tikasta: Koti oli jätettävä kymmenenvuotiaana oppikoulun alkaessa Käkisalmessa, mistä pääsi kotiin syyslukukaudella vain kerran. Luotsinvanhimpana toiminut isä saattoi joskus käydä Käkisalmessa tapaamassa tytärtään. - - - 

Salmissa syntyneen Lyyti Tikan tarkoituksena oli ylioppilaaksi päästyään (1928) perheen vanhimpana lapsena valmistua mahdollisimman nopeasti kansakoulunopettajaksi, mutta hän ei päässyt hospitanttiluokalle. - - - sen jälkeen hän lähti opiskelemaan Helsinkiin ja kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan syksyllä 1929. Isä oli antanut hänelle täyden vapauden opiskella, mitä hän itse vain halusi.

Kirjassa jatketaan, että vuonna 1936 Lyyti Tikka oli suorittanut (teologisen) erotutkinnon. Hän auskultoi ja alkoi hakemaan sen jälkeen työtä. - - - sellainen avautui Seinäjoella - - - Tämä merkitsi varmaa työtä kolmeksi vuodeksi. Tikan perheen isä kuoli vuonna 1938, jolloin Lykin oli otettava enemmän vastuuta kodistaan. - - - Hän pohti kansakoulunopettajaksi valmistumista, koska uskonnonopettajan virkoja ei ollut saatavissa.

Sitten alkoi YH:n aika(ylimääräiset kertausharjoitukset) ja pian liikekannallepano. Lyyti Tikka - - - sai kansakoulunopettajan viransijaisuuden Metsäpirtin pitäjästä. (Joentaan kansakoulu) Talvisodan aikana Lyyti Tikka oli kotiseudullaan kansakoulunopettajana ja sotilaskotityössä. - - - Talvisodan päätyttyä alkoi evakkomatka äidin ja sisaren kanssa. He sijoittuivat Leppäviralle.

Työn saanti tuli jälleen ajankohtaiseksi. Opettajanpaikkoja ei ollut. - - - Lyyti Tikka kävi tuomiokapitulissa ja sai paikan Vapaan huollon Kuopion läänin henkisen huollon työntekijänä elokuussa 1940. Hän asui äitinsä kanssa ensin Suonenjoella, myöhemmin Kuopiossa.

Myöhemmin kesäkuussa 1941 Lyyti Tikasta tuli Vapaan huollon Kuopion lääninkeskuksen toiminnanjohtaja.

Hän kävi sairaaloissa, synnytystuvissa, perheissä, yksinäisten vanhusten luona, partiolaisia tapaamassa. - - - Lyyti Tikka osallistui toiminnanjohtajan tehtävien ohella myös henkisen huoltotyön neuvotteluihin ja työn suunnitteluun sekä puhui eri tilaisuuksissa.

Vanhoista sanomalehdistä löytyykin useita artikkeleja Lyyti Tikan puhetilaisuuksista. Hän oli aktiivinen myös partiotoiminnassa. Yksi hänen luottamustehtävistään oli Sinisten partiotyttöjen hallituksen jäsen. Lyyti Tikka sai vuonna 1965 Hopeajoutsen - merkin.

Lyyti Tikka teki pitkän uran seurakuntatyössä eri työtehtävissä. Hän oli mukana monissa järjestöissä, mm. Suomen Naisteologiayhdistyksen johtajana, SNKL (Suomen Nuorten Kristillinen Liitto) päätoimikunnan jäsenenä ja Suomen kirkon seurakuntaopiston naisvaliokunnassa.

En löytänyt vastausta siihen, milloin Lydia muutti nimensä muotoon Lyyti. Lähdekirjallisuudessa käytetään myös nimiä Lyydia ja Lyki. Kirkonkirjoissa käytetään muotoja Lydia Maria tai Lyydia Maria. Myös hänen sisaruksensa muuttivat nimensä suomalaisempaan muotoon. Walterista tuli Valtteri ja Wilhosta Vilho. Ainoastaan Martta-sisar pysyi samannimisenä.

Lyytin isä oli luterilainen ja äiti ortodoksi. Lyyti Tikka kuoli 23.12.1998. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle samaan hautaan äitinsä kanssa.

Pyysin Maarit-siskoa käymään katsomassa, löytyykö Lyytin hautapaikkaa. Hän käveli puolisonsa kanssa hautuumaan läpi, mutta hautaa ei enää löytynyt. Oletan, että haudan 25 vuoden hallinta-aika on päättynyt (vuonna 2023).

Sitä, miten Lyytin matkalaukku päätyi Hirvelään, tarina ei kerro. Pohdin, oliko matkalaukku hänen käytössään jo silloin kun Lydia matkasi kotoaan oppikouluun 10-vuotiaana. Kotipaikka Sortanlahti viittaisi siihen, koska hän asui koulun jälkeen niin monessa eri paikassa.

Vaikka laukun kulkeutumista Hirvelään en näillä näkymin pysty selvittämään, olipa mielenkiintoinen matka selvittää omistaja laukun kannesta. Ja miten mielenkiintoinen henkilö hän onkaan ollut.

Matkalaukku on säilynyt suht hyväkuntoisena ikäänsä nähden.

Toin laukun kotiini puhdistettavaksi ja päätin samalla liimata resottavan kyljen.

Liimaus onnistui hyvin. 

Toinen laukun hihnoista puuttuu, koetan metsästää siihen sopivan. Kuvausta varten laitoin 100 vuotta uudemman tekonahkaisen hihnan rekvisiitaksi.

Laukku pääsee takaisin esille museoon ja museo on taas yhtä tarinaa rikkaampi.