Vuosi on vaihtunut ja päivä pitenee kukon askelin kohti kevättä ja kesää.
Olimme pitkästä aikaa viikonlopun vietossa mökkimaisemissa puolisoni kanssa. Onnistuimme valitsemaan ajankohdan jolloin nurkissa paukkui talven kovimmat pakkaset.
Pikkupuolella on patterit päällä ja siellä on koko talven ajan käyty lämmittämässä leivinuunia ja kamaria melkein viikottain, joten pikkupuolella kyllä tarkeni hyvin.
Isopuoli oli hautautunut lumivaippaan. Ei pakkanen eikä lumi estänyt minua lapioimasta polkua talon eteen ja katsomaan onko siellä kaikki kunnossa.
Oli tunnelmallista avata eteisen ovi ja kävellä sisälle museoon. Sytytin valot keittiöön ja pirttiin.
Tässä vaiheessa on hyvä miettiä tulevan kesäkauden tekemisiä ja tapahtumia.
Ensi kesänä on tarkoitus maalata tilan rakennukset punamultamaalilla. Maalauskohteina on siis pikkupuoli, navetta ja aitta. Sen sijaan isonpuolen maalaus on vielä harkinnassa. Talo on kuitenkin jo yli sata vuotta vanha eikä maalaus antaisi rakennukselle lisäsuojaa vaan olisi pelkästään ulkonäöllinen asia. Joten tällä hetkellä olemme sitä mieltä, että isopuoli saa jäädä vanhan näköiseksi.
Asiahan saattaa muuttua vielä kesään mennessä..
Kesäkauden aloittaa yhteislaulutapahtuma. Sain sukulaismieheltä kivan toteuttamiskelpoisen idean. Hän ehdotti, että Hirvelän pirtissä voisi järjestää vanhojen koululaulujen yhteislaulutapahtuman. Innostuin asiasta heti ja tartuin tuumasta toimeen.
Tapahtumassa on tarkoitus laulaa kitarasäestyksellä vanhoja suurelle osalle tuttuja koululauluja. Valitsen lauluja jotka ovat vapaita tekijänoikeudellisesti eli laulut ovat joko kansansävelmiä tai musiikin tekijöiden ja sanoittajien kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta.
Ehdot täyttäviä lauluja saa käyttää vapaasti ja niiden sanoja voi monistaa tai heijastaa valkokankaalle laulettaviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti