Laukussa nimi Lydia

 

Hirvelän museosta löytyy aika-ajoin esineitä, joissa on nimi. Tällaiset esineet kiinnostavat minua erityisen paljon ja antavat haasteita selvittää tarina nimen takaa. Tällä kertaa vuorossa on vanha matkalaukku.

Tämä vanerinen matkalaukku on ollut muiden matkalaukkujen joukossa. Se on selvästi laukuista vanhin. Laukku on valmistettu Jyväskylän vaneritehtaassa Wilh. Schaumanns Fanerfabrik A.B noin 1920-luvulla. Vuosilukuarvio perustuu Finna.fi -sivustolla oleviin samanlaisiin matkalaukkuihin. Laukun kannessa on omistajan nimi Lydia Tikka Sortanlahti.

Olin pitkään kuvitellut, että laukku kuuluisi mahdollisesti jollekin evakkomatkalla olleelle naiselle Karjalan alueelta.

Kävimme Maarit-siskon kanssa keskiviikkona 24.7 Raahen kirjastossa tutkimassa kirjasarjaa Siirtokarjalaisten tie. Kirjasarjan ensimmäinen osa kertoo osoite- ja puhelinnumeroita, osat 2-4 esittelee ihmiset ja heidän asuinpaikkansa. Sarjan osa 4 on laajin ja siinä on tiedot myös Pohjois-Suomen siirtokarjalaisista.

Yli-Iin kohdalta ei löytynyt etsimäämme henkilöä. Maarit hoksasi katsoa kirjasarjan ensimmäisen osan osoitetietoja ja sieltä löytyi Lyydia Tikka -niminen henkilö. Hänestä löytyi esittely kirjan neljännestä osasta. Luulimme löytäneemme laukulle omistajan.

Aloin kuitenkin kotona tutkimaan asiaa tarkemmin ja huomasin Lyydian esittelystä, että hän ei ole koskaan asunut Sortanlahdella, Sortavalassa kylläkin. Lisäksi laukun omistaja oli Lydia ei Lyydia. Siispä tutkimukset jatkuivat.

Vanhoista sanomalehdistä löytyi hakutoiminnolla useita kirjoituksia Lydia Tikasta kotoisin Sortanlahdelta. Lisäksi Googlea apunakäyttäen minulle alkoi selvitä vanerisen matkalaukun omistaja. Löysin myös netistä Kansallisarkiston Karjala-tietokannan, jonka avulla sain varmistettua tutkimiani asioita.

Lydia Maria Tikka syntyi Salmissa Karjalassa 8.3.1910. Lydian ensimmäinen asuinpaikka oli Heinäluodon majakka, jossa hänen isänsä Enok Arvid Tikka oli majakanvartijana. Myöhemmin isästä tuli luotsinvanhin. Perhe muutti vuonna 1911 Sortanlahdelle Lydian ollessa vuoden ikäinen.

Impi Wiikan kirjassa VPL Pyhäjärvi kirjoitetaan asuinpaikasta näin: Sortanlahdessa oli hyvä ja syvä satama. - - - laivaliikenne kulki Nevan kautta Pietariin, Sortanlahti oli hyvin vilkasliikkeinen paikka kesäisin. - - - Aallonmurtajan päässä oli Sortanlahden loistomajakka, mikä näytti vaihtumatonta valkoista ja vaihtumatonta punaista valoa. Majakka oli rakennettu vuonna 1894. - - - Entisajan Sortanlahti oli myös pitäjän sivistysriennoissa eturivin kyliä. Varsinkin musiikin harrastus oli virkeätä. - - - Tämän sukupolven sortanlahtelaisiin kuului - - - luotsinvanhin Tikka, jotka kaikki ovat perheineen ollut vaikuttamassa kauppakylän henkisen ja aineellisen kehityksen hyväksi.

Perhekuva kirjasta Pyhäjärvi-kirja

Käkisalmen sanomissa 29.9.1928 kirjoitetaan Käkisalmen yhteiskoulun keväällä hyväksyttyjen ylioppilaiden lisäksi 7 uutta ylioppilasta, joista yksi on Lyydia Tikka Sortanlahdesta.

Pirkko Lehtiön kirjassa Nainen ja kutsumus kerrotaan Lyyti (Lydia) Tikasta: Koti oli jätettävä kymmenenvuotiaana oppikoulun alkaessa Käkisalmessa, mistä pääsi kotiin syyslukukaudella vain kerran. Luotsinvanhimpana toiminut isä saattoi joskus käydä Käkisalmessa tapaamassa tytärtään. - - - 

Salmissa syntyneen Lyyti Tikan tarkoituksena oli ylioppilaaksi päästyään (1928) perheen vanhimpana lapsena valmistua mahdollisimman nopeasti kansakoulunopettajaksi, mutta hän ei päässyt hospitanttiluokalle. - - - sen jälkeen hän lähti opiskelemaan Helsinkiin ja kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan syksyllä 1929. Isä oli antanut hänelle täyden vapauden opiskella, mitä hän itse vain halusi.

Kirjassa jatketaan, että vuonna 1936 Lyyti Tikka oli suorittanut (teologisen) erotutkinnon. Hän auskultoi ja alkoi hakemaan sen jälkeen työtä. - - - sellainen avautui Seinäjoella - - - Tämä merkitsi varmaa työtä kolmeksi vuodeksi. Tikan perheen isä kuoli vuonna 1938, jolloin Lykin oli otettava enemmän vastuuta kodistaan. - - - Hän pohti kansakoulunopettajaksi valmistumista, koska uskonnonopettajan virkoja ei ollut saatavissa.

Sitten alkoi YH:n aika(ylimääräiset kertausharjoitukset) ja pian liikekannallepano. Lyyti Tikka - - - sai kansakoulunopettajan viransijaisuuden Metsäpirtin pitäjästä. (Joentaan kansakoulu) Talvisodan aikana Lyyti Tikka oli kotiseudullaan kansakoulunopettajana ja sotilaskotityössä. - - - Talvisodan päätyttyä alkoi evakkomatka äidin ja sisaren kanssa. He sijoittuivat Leppäviralle.

Työn saanti tuli jälleen ajankohtaiseksi. Opettajanpaikkoja ei ollut. - - - Lyyti Tikka kävi tuomiokapitulissa ja sai paikan Vapaan huollon Kuopion läänin henkisen huollon työntekijänä elokuussa 1940. Hän asui äitinsä kanssa ensin Suonenjoella, myöhemmin Kuopiossa.

Myöhemmin kesäkuussa 1941 Lyyti Tikasta tuli Vapaan huollon Kuopion lääninkeskuksen toiminnanjohtaja.

Hän kävi sairaaloissa, synnytystuvissa, perheissä, yksinäisten vanhusten luona, partiolaisia tapaamassa. - - - Lyyti Tikka osallistui toiminnanjohtajan tehtävien ohella myös henkisen huoltotyön neuvotteluihin ja työn suunnitteluun sekä puhui eri tilaisuuksissa.

Vanhoista sanomalehdistä löytyykin useita artikkeleja Lyyti Tikan puhetilaisuuksista. Hän oli aktiivinen myös partiotoiminnassa. Yksi hänen luottamustehtävistään oli Sinisten partiotyttöjen hallituksen jäsen. Lyyti Tikka sai vuonna 1965 Hopeajoutsen - merkin.

Lyyti Tikka teki pitkän uran seurakuntatyössä eri työtehtävissä. Hän oli mukana monissa järjestöissä, mm. Suomen Naisteologiayhdistyksen johtajana, SNKL (Suomen Nuorten Kristillinen Liitto) päätoimikunnan jäsenenä ja Suomen kirkon seurakuntaopiston naisvaliokunnassa.

En löytänyt vastausta siihen, milloin Lydia muutti nimensä muotoon Lyyti. Lähdekirjallisuudessa käytetään myös nimiä Lyydia ja Lyki. Kirkonkirjoissa käytetään muotoja Lydia Maria tai Lyydia Maria. Myös hänen sisaruksensa muuttivat nimensä suomalaisempaan muotoon. Walterista tuli Valtteri ja Wilhosta Vilho. Ainoastaan Martta-sisar pysyi samannimisenä.

Lyytin isä oli luterilainen ja äiti ortodoksi. Lyyti Tikka kuoli 23.12.1998. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle samaan hautaan äitinsä kanssa.

Pyysin Maarit-siskoa käymään katsomassa, löytyykö Lyytin hautapaikkaa. Hän käveli puolisonsa kanssa hautuumaan läpi, mutta hautaa ei enää löytynyt. Oletan, että haudan 25 vuoden hallinta-aika on päättynyt (vuonna 2023).

Sitä, miten Lyytin matkalaukku päätyi Hirvelään, tarina ei kerro. Pohdin, oliko matkalaukku hänen käytössään jo silloin kun Lydia matkasi kotoaan oppikouluun 10-vuotiaana. Kotipaikka Sortanlahti viittaisi siihen, koska hän asui koulun jälkeen niin monessa eri paikassa.

Vaikka laukun kulkeutumista Hirvelään en näillä näkymin pysty selvittämään, olipa mielenkiintoinen matka selvittää omistaja laukun kannesta. Ja miten mielenkiintoinen henkilö hän onkaan ollut.

Matkalaukku on säilynyt suht hyväkuntoisena ikäänsä nähden.

Toin laukun kotiini puhdistettavaksi ja päätin samalla liimata resottavan kyljen.

Liimaus onnistui hyvin. 

Toinen laukun hihnoista puuttuu, koetan metsästää siihen sopivan. Kuvausta varten laitoin 100 vuotta uudemman tekonahkaisen hihnan rekvisiitaksi.

Laukku pääsee takaisin esille museoon ja museo on taas yhtä tarinaa rikkaampi.

Juhlapostaus numero 100. Kartanon emännän haastattelu

Blogin tekstejä on syntynyt vuosien varrella jo niin monta, että tänään päästään postaukseen numero 100. Mietin aiheeksi jotain erityistä ja päätinkin omistaa tämän nykyiselle Hirvelän emännälle eli kartanonrouvalle Ainolle. Tosiasiahan on, mikäli Aino ei olisi innostunut aikoinaan Hirvelää ostamaan, ei minulla olisi blogiakaan eikä mahdollisuuksia tutkia Hirvelän historiaa.

Ainon isoisovanhemmat tulivat tilalle vuonna 1892. Myöhemmin tila siirtyi Ainon isovanhempien omistukseen sitten vanhempien ja Aino on nyt tilanomistaja 4:nnessä polvessa.

Matildan ja Fransin lapsenlapsi Aino.

Aihe on rajattu käsittelemään se aika, kun Aino asui Hirvelän tilalla lapsuudessa/nuoruudessa sekä nykyaika, kun hän lunasti sen itselleen.

Aino on syntynyt Isollapuolen Matildan kamarissa. Syntymään liittyy hauska tarina joka on kerrottu Seura-lehdessä 11/1972.

Lehdessä Yli-Iin kätilö muisteli miten hän ei tule koskaan unohtamaan hääyötään. Kätilö oli menossa kyseisenä päivänä naimisiin. Toki tärkeälle päivälle oli hankittu sijainen, mutta sijainen oli muualla avustamassa, kun eräs yli-iiläinen päätti tulla maailmaan.

Kätilö oli sanonut, että hän käy vihillä, juo kahvit ja vaihtaa vaatteet, sitten voi hakea.

Juhlapaikka jäi täyteen hääväkeä ja sulhanen portaille katselemaan, kun vastavihitty nuorikko lähti avustamaan synnytyksessä 15 kilometrin päähän.

Kätilö ei muistellut tapahtumaa kuitenkaan pahalla, koska hän muisti Ainoa syntymäpäivälahjoilla 15-vuotiaaksi asti.

Tässä kamarissa eli Matildan kamarissa Aino syntyi.

  

Seura 11/1972

Aino sai nimensä molempien mummojensa mukaan. Äidin puolelta nimeksi tuli Aino ja isän puolelta Matilda.

Aino-taapero

Varhaisin muisto Isoltapuolen liittyy hänen mummon Matildan kuolemaan. Ensinnäkin se jäi pienen lapsen mieleen, kun Matildan arkku kuljetettiin Hirvelään linja-auton katolla ja arkku otettiin alas katolta. Myöhemmin arkku oli laitettu pirttiin odottamaan vainajaa. Aino oli juossut pirttiin ja nähnyt avonaisen arkun. Hän oli samantien kääntynyt kannoiltaan ja juossut takaisin kotiin pikkupuolelle.

Mummosta ja papasta ei Ainolla ole kovin paljon muistoja. Papasta hän muistaa kuinka kaupunkireissujen tuliaisina oli aina karkkia. Lisäksi papan harmaat huopatossut ovat jääneet mieleen.

Nykyään Aino ihmettelee sitä kuinka lähellä kotia mummola oli, ihan pihapiirissä.

Hirvelän ympäristössä oli paljon lapsia ja aina oli leikkikavereita. Vuotta aiemmin ennen Ainon syntymää Hirvelän kolme miniää synnyttivät jokainen lapsen kuukauden sisällä.

Koulumatka Kollajan kouluun oli reilu kolmen kilometrin mittainen ja se käveltiin. Harvoin joutui koulumatkan taittamaan yksin.

Koska Aino on syntynyt marraskuussa, hän aloitti koulun 6-vuotiaana. Elämänsä ensimmäisenä koulupäivänä sattui Ainon mielestä pelottava tapaus, kun he olivat muiden lasten kanssa tulossa koulusta.

Maantiellä ei siihen aikaan kulkenut paljonkaan autoja, kun yhtäkkiä heidän eteensä synkän metsän kohdalla pysähtyi valkoinen auto ja sieltä nousi mies. 

Mies oli Liitto-lehden toimittaja joka halusi ottaa kuvan juuri koulunsa aloittaneista lapsista. Kuva oli lehdessä 5.9.1958.

Liitto 5.9.1958

Kotitöitä ei Aino kertomansa mukaan joutunut paljoa tekemään vaikkakin työntekoon opetettiin jo lapsena. Joskus hän yritti lypsää, mutta ei siitä oikein mitään tullut, kun talossa oli potkuri-lehmiä.

Iijoesta Aino muistaa erityisesti, kun emännät pyykkäsivät joen rannassa. Rannalla oli patoja jossa valkopyykkiä keitettiin. Aino sai viruttaa pyykit joessa ja ripustaa niitä kuivumaan hulmuamaan tuuleen. Tästä työstä Aino tykkäsi kovasti.

Emännät pyykillä Iijoella

Ruoka tuli pääosin omasta maasta. Ruokina olivat äidin leipomat leivät, perunat ja vuosittain teurastetut sika ja mullikka. Lisäksi kalaa tuli Iijoesta paljon.

Aino ei tykännyt yhtään itse tehdystä voista tai lypsymaidosta, joten hänelle täytyi ostaa ne kaupasta.

Yhtenä suurena herkkuna on jäänyt mieleen äidinisän Nestorin vierailut. Nestorilla oli aina mukanaan kokonainen meetvurstitanko. 

Lapset odottivat kovasti "Pellen" vierailua. Hän oli ollut savottapäällikkönä ja asunut Hirvelässä. Myöhemmin hänestä tuli mallasjuomatehtaan johtaja ja hän toi tuliaisina aina korillisen limukkaa. Aino muistaa vieläkin minkälaisia limukkapullot ja -korkit olivat.

Kalasaalis

Aino tykkäsi kovasti kun sai olla kauppa-apulaisena läheisessä Hellin kaupassa. Kauppa sijaitsi noin puolen kilometrin päässä maantien varrella. Kauppa oli auki 24/7. Helli asui kaupan yhteydessä ja kauppa aukesi vaikka yöllä jos ikkunaan koputti.

Kaupassa myytiin kaikkea tarvittavaa ruuasta vaatteisiin ja polttoaineeseen.

Aino muistaa miten hän sai punnita sokeria vaa´alla kilon pusseihin. Se oli tarkkaa, mutta mukavaa työtä.

Erään kerran Aino sai valita hyllyltä mitä tahansa syötävää ja juotavaa. Aino joi lakkajuomaa ja söi suklaata, aivan liikaa. Seuraavana yönä hän oksensi eikä sen jälkeen juonut enää lakkajuomaa.

Muistissa on myös hauska kertomus siitä, kun Ainon isä eli minun pappa osti mummolle joululahjan Hellin kaupasta. Paketista paljastui ylisuuri kerrasto. Mummo oli vaivihkaa palauttanut paketin takaisin kauppaan.

Tuli äitienpäivä ja pappa oli taas ostoksilla. Helli oli myynyt lahjaksi samanlaisen ylisuuren kerraston. Mummo oli jälleen palauttanut paketin.

Kolmannella kerralla ennen lahjan ostamista mummo oli sanonut, ettei niin isoa kerrastoa tartte tällä kertaa ostaa.

Rippijuhlat 

Tanssiharjoitukset menossa kylän nuorten kanssa.

Nuoruudessa kavereita riitti kylällä ja pihapiirissäkin hyvin. Muita nuoria tavattiin vanhassa tyhjillään olevassa kaupassa. Aino muisteli nimeksi Pömilä. Siellä soi grammari ja kylän nuoret tulivat sinne tanssimaan. Tansseja harjoiteltiin yhdessä jonkun kotona tai vaikkapa maantiellä. Autoja ei siihen aikaan paljoa kulkenut.

Pois kotoa lähdettiin jo varhain noin 17-vuotiaana kaupunkiin työn perässä. Se oli tapana, koska lapsia oli paljon ja tilaa vähän. Ainon matka vei Ouluun. Siellä oli työtä ja myöhemmin oma perhe.

Vastavalmistunut apuhoitaja

Paluu Hirvelään juurille tapahtui pikkuhiljaa.

Loppuvuonna 2011 Aino lunasti veljensä kuolinpesältä rantamökin joka sijaitsee jaetun Hirvelän alueella. Aino oli silloin 60-vuotias

Ainon äiti kuoli alkukesällä 2021. Syksyllä Aino alkoi miettimään Hirvelän lunastusta. Hän mainitsee osasyyksi minut sekä isäni. Tähän mainittakoon että molemmat sisarukseni olivat kyllä asian kannalla vaikkei heillä olekaan samanlaista mahdollisuutta viettää aikaa Hirvelän mummolan maisemissa.

Loppuvuonna 2021 Aino lunasti Hirvelän tilan itselleen. Kauppakirja allekirjoitettiin samana päivänä kun Aino täytti 70 vuotta.

Kohta kolme vuotta on kulunut noista kaupoista ja Aino kertoo ettei kadu ostosta. Tiedossa oli, että työtä riittää, mutta se on ollut mielekästä työtä. 

Aino on vieläkin ihmeissään miten paljon tavaraa museoon on säästynyt ja lisää löytyy ulkovarastoista.

Vajaa kolmen vuoden aikana kotimuseossa on vieraillut kymmeniä ihmisiä ja monet ovat kehuneet ja arvostavat suuresti sitä työtä, mitä paikan eteen on tehty.

Toimintaa on riittänyt ja riittää tulevaisuudessa.

Mielenkiinnolla odotetaan, mitä Aino keksii kun hän täyttää 80 vuotta (60-vuotiaana mökki, 70-vuotiaana Hirvelä..)

Omien sanojen mukaan positiivisella mielellä pitää mennä eteenpäin. Aino aikoo 80-vuotiaana edelleen ottaa museossa vieraita vastaan ja tarvittaessa napata seinältä puisen kävelykepin mikäli sille tarvetta on.

Lapsena postikamariin tultaessa uunissa näkyi tuli. Uuninluukut olivat silloinkin auki.

Pappa Frans oli mm Hirvelän postipysäkin hoitaja

Seinällä on useita kävelykeppejä mikäli tarve joskus vaatii.