Juhlapostaus numero 100. Kartanon emännän haastattelu

Blogin tekstejä on syntynyt vuosien varrella jo niin monta, että tänään päästään postaukseen numero 100. Mietin aiheeksi jotain erityistä ja päätinkin omistaa tämän nykyiselle Hirvelän emännälle eli kartanonrouvalle Ainolle. Tosiasiahan on, mikäli Aino ei olisi innostunut aikoinaan Hirvelää ostamaan, ei minulla olisi blogiakaan eikä mahdollisuuksia tutkia Hirvelän historiaa.

Ainon isoisovanhemmat tulivat tilalle vuonna 1892. Myöhemmin tila siirtyi Ainon isovanhempien omistukseen sitten vanhempien ja Aino on nyt tilanomistaja 4:nnessä polvessa.

Matildan ja Fransin lapsenlapsi Aino.

Aihe on rajattu käsittelemään se aika, kun Aino asui Hirvelän tilalla lapsuudessa/nuoruudessa sekä nykyaika, kun hän lunasti sen itselleen.

Aino on syntynyt Isollapuolen Matildan kamarissa. Syntymään liittyy hauska tarina joka on kerrottu Seura-lehdessä 11/1972.

Lehdessä Yli-Iin kätilö muisteli miten hän ei tule koskaan unohtamaan hääyötään. Kätilö oli menossa kyseisenä päivänä naimisiin. Toki tärkeälle päivälle oli hankittu sijainen, mutta sijainen oli muualla avustamassa, kun eräs yli-iiläinen päätti tulla maailmaan.

Kätilö oli sanonut, että hän käy vihillä, juo kahvit ja vaihtaa vaatteet, sitten voi hakea.

Juhlapaikka jäi täyteen hääväkeä ja sulhanen portaille katselemaan, kun vastavihitty nuorikko lähti avustamaan synnytyksessä 15 kilometrin päähän.

Kätilö ei muistellut tapahtumaa kuitenkaan pahalla, koska hän muisti Ainoa syntymäpäivälahjoilla 15-vuotiaaksi asti.

Tässä kamarissa eli Matildan kamarissa Aino syntyi.

  

Seura 11/1972

Aino sai nimensä molempien mummojensa mukaan. Äidin puolelta nimeksi tuli Aino ja isän puolelta Matilda.

Aino-taapero

Varhaisin muisto Isoltapuolen liittyy hänen mummon Matildan kuolemaan. Ensinnäkin se jäi pienen lapsen mieleen, kun Matildan arkku kuljetettiin Hirvelään linja-auton katolla ja arkku otettiin alas katolta. Myöhemmin arkku oli laitettu pirttiin odottamaan vainajaa. Aino oli juossut pirttiin ja nähnyt avonaisen arkun. Hän oli samantien kääntynyt kannoiltaan ja juossut takaisin kotiin pikkupuolelle.

Mummosta ja papasta ei Ainolla ole kovin paljon muistoja. Papasta hän muistaa kuinka kaupunkireissujen tuliaisina oli aina karkkia. Lisäksi papan harmaat huopatossut ovat jääneet mieleen.

Nykyään Aino ihmettelee sitä kuinka lähellä kotia mummola oli, ihan pihapiirissä.

Hirvelän ympäristössä oli paljon lapsia ja aina oli leikkikavereita. Vuotta aiemmin ennen Ainon syntymää Hirvelän kolme miniää synnyttivät jokainen lapsen kuukauden sisällä.

Koulumatka Kollajan kouluun oli reilu kolmen kilometrin mittainen ja se käveltiin. Harvoin joutui koulumatkan taittamaan yksin.

Koska Aino on syntynyt marraskuussa, hän aloitti koulun 6-vuotiaana. Elämänsä ensimmäisenä koulupäivänä sattui Ainon mielestä pelottava tapaus, kun he olivat muiden lasten kanssa tulossa koulusta.

Maantiellä ei siihen aikaan kulkenut paljonkaan autoja, kun yhtäkkiä heidän eteensä synkän metsän kohdalla pysähtyi valkoinen auto ja sieltä nousi mies. 

Mies oli Liitto-lehden toimittaja joka halusi ottaa kuvan juuri koulunsa aloittaneista lapsista. Kuva oli lehdessä 5.9.1958.

Liitto 5.9.1958

Kotitöitä ei Aino kertomansa mukaan joutunut paljoa tekemään vaikkakin työntekoon opetettiin jo lapsena. Joskus hän yritti lypsää, mutta ei siitä oikein mitään tullut, kun talossa oli potkuri-lehmiä.

Iijoesta Aino muistaa erityisesti, kun emännät pyykkäsivät joen rannassa. Rannalla oli patoja jossa valkopyykkiä keitettiin. Aino sai viruttaa pyykit joessa ja ripustaa niitä kuivumaan hulmuamaan tuuleen. Tästä työstä Aino tykkäsi kovasti.

Emännät pyykillä Iijoella

Ruoka tuli pääosin omasta maasta. Ruokina olivat äidin leipomat leivät, perunat ja vuosittain teurastetut sika ja mullikka. Lisäksi kalaa tuli Iijoesta paljon.

Aino ei tykännyt yhtään itse tehdystä voista tai lypsymaidosta, joten hänelle täytyi ostaa ne kaupasta.

Yhtenä suurena herkkuna on jäänyt mieleen äidinisän Nestorin vierailut. Nestorilla oli aina mukanaan kokonainen meetvurstitanko. 

Lapset odottivat kovasti "Pellen" vierailua. Hän oli ollut savottapäällikkönä ja asunut Hirvelässä. Myöhemmin hänestä tuli mallasjuomatehtaan johtaja ja hän toi tuliaisina aina korillisen limukkaa. Aino muistaa vieläkin minkälaisia limukkapullot ja -korkit olivat.

Kalasaalis

Aino tykkäsi kovasti kun sai olla kauppa-apulaisena läheisessä Hellin kaupassa. Kauppa sijaitsi noin puolen kilometrin päässä maantien varrella. Kauppa oli auki 24/7. Helli asui kaupan yhteydessä ja kauppa aukesi vaikka yöllä jos ikkunaan koputti.

Kaupassa myytiin kaikkea tarvittavaa ruuasta vaatteisiin ja polttoaineeseen.

Aino muistaa miten hän sai punnita sokeria vaa´alla kilon pusseihin. Se oli tarkkaa, mutta mukavaa työtä.

Erään kerran Aino sai valita hyllyltä mitä tahansa syötävää ja juotavaa. Aino joi lakkajuomaa ja söi suklaata, aivan liikaa. Seuraavana yönä hän oksensi eikä sen jälkeen juonut enää lakkajuomaa.

Muistissa on myös hauska kertomus siitä, kun Ainon isä eli minun pappa osti mummolle joululahjan Hellin kaupasta. Paketista paljastui ylisuuri kerrasto. Mummo oli vaivihkaa palauttanut paketin takaisin kauppaan.

Tuli äitienpäivä ja pappa oli taas ostoksilla. Helli oli myynyt lahjaksi samanlaisen ylisuuren kerraston. Mummo oli jälleen palauttanut paketin.

Kolmannella kerralla ennen lahjan ostamista mummo oli sanonut, ettei niin isoa kerrastoa tartte tällä kertaa ostaa.

Rippijuhlat 

Tanssiharjoitukset menossa kylän nuorten kanssa.

Nuoruudessa kavereita riitti kylällä ja pihapiirissäkin hyvin. Muita nuoria tavattiin vanhassa tyhjillään olevassa kaupassa. Aino muisteli nimeksi Pömilä. Siellä soi grammari ja kylän nuoret tulivat sinne tanssimaan. Tansseja harjoiteltiin yhdessä jonkun kotona tai vaikkapa maantiellä. Autoja ei siihen aikaan paljoa kulkenut.

Pois kotoa lähdettiin jo varhain noin 17-vuotiaana kaupunkiin työn perässä. Se oli tapana, koska lapsia oli paljon ja tilaa vähän. Ainon matka vei Ouluun. Siellä oli työtä ja myöhemmin oma perhe.

Vastavalmistunut apuhoitaja

Paluu Hirvelään juurille tapahtui pikkuhiljaa.

Loppuvuonna 2011 Aino lunasti veljensä kuolinpesältä rantamökin joka sijaitsee jaetun Hirvelän alueella. Aino oli silloin 60-vuotias

Ainon äiti kuoli alkukesällä 2021. Syksyllä Aino alkoi miettimään Hirvelän lunastusta. Hän mainitsee osasyyksi minut sekä isäni. Tähän mainittakoon että molemmat sisarukseni olivat kyllä asian kannalla vaikkei heillä olekaan samanlaista mahdollisuutta viettää aikaa Hirvelän mummolan maisemissa.

Loppuvuonna 2021 Aino lunasti Hirvelän tilan itselleen. Kauppakirja allekirjoitettiin samana päivänä kun Aino täytti 70 vuotta.

Kohta kolme vuotta on kulunut noista kaupoista ja Aino kertoo ettei kadu ostosta. Tiedossa oli, että työtä riittää, mutta se on ollut mielekästä työtä. 

Aino on vieläkin ihmeissään miten paljon tavaraa museoon on säästynyt ja lisää löytyy ulkovarastoista.

Vajaa kolmen vuoden aikana kotimuseossa on vieraillut kymmeniä ihmisiä ja monet ovat kehuneet ja arvostavat suuresti sitä työtä, mitä paikan eteen on tehty.

Toimintaa on riittänyt ja riittää tulevaisuudessa.

Mielenkiinnolla odotetaan, mitä Aino keksii kun hän täyttää 80 vuotta (60-vuotiaana mökki, 70-vuotiaana Hirvelä..)

Omien sanojen mukaan positiivisella mielellä pitää mennä eteenpäin. Aino aikoo 80-vuotiaana edelleen ottaa museossa vieraita vastaan ja tarvittaessa napata seinältä puisen kävelykepin mikäli sille tarvetta on.

Lapsena postikamariin tultaessa uunissa näkyi tuli. Uuninluukut olivat silloinkin auki.

Pappa Frans oli mm Hirvelän postipysäkin hoitaja

Seinällä on useita kävelykeppejä mikäli tarve joskus vaatii.