Isopappa Fransin nuorempi sisko Maria syntyi Iissä 21.9.1880. Syntyneet 1875-1887 -kirjassa kerrotaan hänen syntyneen Miilulassa, ja vanhempien Juhon ja Britan, asuneen Etelä-Iissä Kestilän talossa nro 11. Heidät löytääkin tilan kirkonkirjasta sekä Oulun läänin henkikirjasta muiden huonemiesten joukosta.
Ii, syntyneet 1875-1887 |
Kestilä oli suuri tila Etelä-Iissä. Vuodelta 1846 olevasta kartasta näkyy tilan suuruus. Kestilän tilan maille perustettiin vuonna 1859 Suomen ensimmäinen höyrysaha.
Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma). Ia.* Pitäjänkartasto. 2533 09 Ia.* -/- - Kuivaniemi, Ii (--). Tiedosto 1081438. Kansallisarkisto. Viitattu 26.5.2025. |
Kuva kirjasta Perinnealbumi Pohjois-Pohjanmaa 1, s 213 |
Väinö Tolonen kuvaa kirjassa Ii ja Yli-Ii 1800-luvun lehdissä sahan herrasväkeä:
Ympäristö koristeltiin istutuksin, vesilammikoin, kuusikujin ja koivulehdoin. Päärakennuksesta parinsadan metrin päähän Salonginniemelle johti puiden reunustama hiekkakäytävä, jota pitkin juhliva väki piipahti kauniisti puuleikkauksin koristelluin, kupolikattoisen paviljongin suojiin nauttimaan kesän kauneudesta musikaalisen vieraan esittäessä vaikkapa vieniläissäveliä.
Toivo Hyyryläinen kirjoittaa teoksessaan Polkuja:
Kestilän sahan piippaus kuului Olhavaan asti, kun ilma oli suotuisa. Jo klo 5.30 saha piippasi ensimmäisen kerran, seuraavan kerran kuuden aikaan. Vasta klo 18 se piippasi työmiehiä lepoon yli 10-tuntisen työpäivän jälkeen.
Sahan piippaus tuli varmasti tutuksi myös Räinän perheelle, joka asui aivan sen läheisyydessä. Lapset Liisa, Frans ja Maria näkivät varmasti monenlaista sahan ympäristössä. Emme tiedä, kuinka vapaasti lapset saivat siellä kuljeskella, mutta ympäristö tarjosi paljon nähtävää.
Yllättävää on, että vaikka perhe asui Kestilän sahan vieressä, työskenteli perheen isä Juho toisella sahalla - Siuruan sahalla, joka sijaitsi silloisen Iin (nyk. Yli-Iin) Karjalan kylässä.
Maria oli 12-vuotias, kun perhe muutti Hirvelän tilalle, joka tuohon aikaan kuului vielä Pudasjärveen.
Ihmettelin, kun en löytänyt Mariasta merkintöjä Pudasjärven rippikirjasta. Selvisi, että hän kävi rippikoulun entisellä kotipaikkakunnallaan Iissä ja vieläpä vasta 17-vuotiaana.
Samoin kuin isosiskonsa Liisa, Maria löysi puolisonsa naapuritilan pojasta - Juhosta. Kuulutukset luettiin 12.7.1902, ja vihkiminen tapahtui 2.8 samana vuonna kirkkoherran virkatalossa.
![]() |
Pudasjärvi, vihityt 1880-1925 |
Osa Pudasjärven karttaa vuodelta 1852, Kansallisarkisto |
Vihkimisen jälkeen Maria muutti Kaukon (Kaukonaution) taloon, jossa hänen isosiskonsa Liisa jo asui. Liisa oli neljä vuotta aiemmin mennyt naimisiin Kaukon vanhimman pojan Antin kanssa.
Maria ja Juho asuivat Kaukossa huonemiehinä vuoteen 1904 asti. Jo vuonna 1899 Juho oli myynyt oman osuutensa kotitilastaan veljilleen, mikä selittänee sen, miksi he eivät jääneet tilalle.
Vuonna 1905 Maria ja Juho muuttivat Sämpyläniemelle/Sämpyniemelle, ensin mäkitupalaisina ja myöhemmin kruununtorppareina. Sämpyniemi sijaitsee noin 5,5 km päässä Hirvelästä Pudasjärvelle päin.
Vuonna 1936 laaditun jako- ja arviokirjan mukaan Sämpyniemen tilan koko oli noin 177,5 hehtaaria. Rakennuskantaan kuuluivat asuinrakennuksen lisäksi vanha pirttirakennus, navetta- ja latorakennus, sauna sekä niittylato. Vuonna 1939 Sämpyniemi siirrettiin valtioneuvoston määräyksestä Pudasjärvestä Yli-Iin kuntaan.
![]() |
Maria (os. Räinä) ja Juho Kaukko |
Maria ja Juho saivat kahdeksan lasta: kolme tytärtä ja viisi poikaa. Heistä kolme poikaa kuoli nuorina, yksi sodassa. Hänet on haudattu Yli-Iin sankarihautausmaalle.
Lapset:
- Hilja (1902-1993)
- Frans Aleksander (1904-1905)
- Väinö Johannes (1906-1910)
- Niilo Henrik (1909-1964)
- Tyyne Maria (1911-1999)
- Jenny Katariina (1914-1993)
- Reino Johannes (1917-1941)
- Eino Olavi (1923-1928)
Maria kuoli 42-vuotiaana 9.2.1923 lapsivuoteeseen, vain päivä sen jälkeen, kun hän oli synnyttänyt kuopuksensa Einon.
Leskeksi jäänyt Juho jäi asumaan Sämpyniemeen. Myöhemmin vanhin tytär Hilja perheineen muutti sinne. Juho kuoli Sämpyniemessä vuonna 1951.
![]() |
Sämpyniemi (keskellä) vuonna 1950, MML ilmakuva |
![]() |
Sämpyniemi vuonna 1970, MML ilmakuva |
Haapakosken voimalaitoksen rakentamisen myötä vuonna 1962 Hilja, Marian ja Juhon vanhin tytär, joutui jättämään kotinsa Sämpyniemessä. Uusi koti löytyi noin 10 kilometrin päästä Kaanperältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti