11 marraskuuta 2025

Hirvelän vuosi 2025


Vuosi alkaa hiljalleen kääntyä loppupuolelleen, ja Hirvelässä elämä on rauhoittunut talven odotukseen. Nyt onkin hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja kerrata, mitä kaikkea vuoden varrella on ehtinyt tapahtua.


Keväällä haimme metsästä vanhan, romukasassa vuosikausia seisseen niittokoneen, joka sai uuden elämän pihakoristeena. Kone löysi paikkansa nopeasti ja istuu maisemaan kuin se olisi ollut siinä aina.


Samaan aikaan kunnostin myös pitkään traktorikatoksessa seisseet vanhat kiesit. Niille löytyi paikka Isonpuolen edestä ja ovat tuoneet pihapiiriin ripauksen menneen ajan tunnelmaa.


Toukokuu toi mukanaan kesän suurimman ponnistuksen: vanhan navetan katon kunnostuksen. Työtä riitti useammaksi kuukaudeksi, mutta heinäkuussa saatiin vihdoin valmista. Juuri sopivasti ennen avoimia ovia.




Keväällä myös pihan grillipaikka sai uutta ilmettä, kun sinne lisättiin keinu ja myöhemmin syksyllä Sawu-tulisija.
Myös aiemmin hieman sivummalla ollut hevosvetoinen äes eli karhi, siirrettiin näkyvämmälle paikalle.



Avoimet ovet järjestettiin 12.-13. heinäkuuta, ja kävijöitä riitti jälleen mukavasti. Sunnuntaina mukana oli myös Kakko-Niemelän sukuseuran järjestämä bussiretki, joka oli antoisa kokemus molemmin puolin.


Elokuun puolivälissä pirtissä raikui laulu, kun koululaulutapahtuma kokosi väkeä yhteen. Sää ei enää hellinyt, mutta tunnelma oli sitäkin lämpimämpi.


Syyskuussa Maarit-siskon vierailun yhteydessä innostuimme laulamaan pari Toivo Hyyryläisen kotiseutulaulua videolle. Myöhemmin isän kanssa tehtiin lisää tallenteita. Kaikki löytyvät nyt Hirvelän YouTube-kanavalta.


Syksy toi tullessaan myös uusia suunnitelmia. Aino teki pienet maakaupat, ja ensi kesänä pihapiiri saa lapsille oman leikkimökin. Se odottelee vielä siirtoa vanhalta paikaltaan, mutta suunnitelmat ovat valmiina heti kun maa jäätyy.



Lokakuussa saimme vielä "yllätys"vieraita, kun Kiiminki-Seura halusi tulla kotiseuturetkelle Yli-Iihin ja Hirvelään. Tottakai otimme ryhmän ilolla vastaan! Pirttiin hankittu pieni lämmitin osoittautui oivalliseksi lisäykseksi, ja sitä tullaan varmasti käyttämään jatkossakin tapahtumien yhteydessä.

Vuoteen 2025 on mahtunut paljon tekemistä, rakentamista ja yhteisiä hetkiä. Ensi vuoden suunnitelmiakin on jo luonnosteltu, mutta niistä kerromme lisää lähempänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti