24 huhtikuuta 2023

Isonpuolen vintin siivousta

 


Viime käynnillä päätin käydä isonpuolen vintin kimppuun.
Olen haaveillut vintin eteisestä tehtävän pienen valoisan kahvittelupaikan, jonne voi omalla vastuulla kiivetä kahvikupposen kanssa. Omalla vastuulla siksi kun vintin rappuset on tosi jyrkät!


 

Aloitin tyhjentämällä vintin eteisen kaikesta tavarasta. Roskalaatikoita kertyi paljon.
Vanhoista vaatteista en pystynyt yrityksestä huolimatta pelastamaan kuin yhden päällystakin. Takki oli ehjä ja puhdas ja hauskana yksityiskohtana siitä löytyi päivämäärä. Liekö valmistuspäivä vai mikä..

 

Seuraavaksi keräsin metalliset esineet lattialta ja seiniltä. Käyttämättömiä säilykepurkkeja kansineen, kaksi vanhaa pulsaattorin mankelia, tuulastuskupoli ja vielä outo härveli josta pitää hankkia lisätietoja.



Kahdesta pahvilaatikosta löytyi käyttämättömiä loimilankoja.




Vielä säilytettäväksi löytyi muutama juuttisäkki, joissa on Google-kääntäjän mukaan ollut 46% ureaa made in Finland. Eli jonkinlaisia lannoitesäkkejä.



Kun kaikki tavarat oli saatu tyhjennettyä irrotin vielä haperoituneet verhot ikkunoista.
Vintissä on erityisen kaunis päätyikkuna ja luulen, että vintin ikkunat ei tarvitse ollenkaan verhoja.
Museoviraston kohdearvioinnissa vuodelta 1997 mainitaan talon erityispiirteenä kuistin yläosassa alueella tyypillinen porrastettu ikkuna.


Seuraavaksi oli tarkoitus imuroida vintin eteisen lattia, mutta en ollut varautunut jatkojohtokelalla. Löytämäni jatkojohto ei riittänyt vintille asti.
Tyydyin putsaamaan lattian perinteisesti kihvelillä ja harjalla.




Laitoin lattialle vintiltä löytämäni maton jonka putsasin ensin lumessa.
Tuoleiksi hain navetassa olleet kaksi vanhaa pinnatuolia ja pöydäksi löytyi aitassa alunperin ollut ruuansäilytystynnyri. 



Nyt haaveilemani aamukahvipaikka on valmis!




11 huhtikuuta 2023

Kansallisarkisto Helsinki

 



Minulla on ollut vuosikausia haaveena käydä tutustumassa Kansallisarkistoon. Ensimmäisen käynnin tein Oulun toimipaikkaan helmikuussa. Olin niin innokkaana liikenteessä, että unohdin kokonaan ottaa valokuvia hienoista vanhoista kirjoista joita pääsin tutkimaan.

Oulun toimipaikasta ei selvinnyt mitään uutta tietoa, mutta ystävällinen henkilökunnan jäsen opasti miten löytää kotikoneelta arvokasta tietoa mm. vanhoista perunkirjoista.




Kotona tutkin lisäaineistoa Astia-verkkopalvelun kautta. Löysin useita mielenkiintoisia aineistokokonaisuuksia, mutta ne sijaitsivat Helsingin toimipisteessä.
Seuraavaksi täytyi miettiä, tilaanko aineiston kaukolainana Ouluun vai matkustanko paikan päälle Helsinkiin. Päädyimme puolison kanssa lähtemään minilomalle pääkaupunkiseudulle.
Tilasin aineiston hyvissä ajoin valmiiksi Helsinkiin.

 

Kansallisarkiston Rauhankadun rakennus on upea sekä sisältä että ulkoa. Vanha sisäänkäynti ei ole enää käytössä, vaan Kansallisarkistoon kuljetaan vuonna 1972 valmistuneen uudisrakennuksen kautta.
Kuvissa vanha sisäänkäynti.




Aulassa on lukollisia lokeroita joihin voi jättää vaatteet ja laukut. Oletan kaikissa toimipaikoissa olevan sama käytäntö: kaikki ulkovaatteet ja laukut jätetään säilöön ja tutkijasaliin voi viedä vain tietokoneen/kännykän ja muistiinpanovälineet.

Huomasin asiakaspalvelupisteessä laatikon jossa oli käytettyjä valkoisia hansikkaita. Kysyin tiskiltä täytyykö aineistoa käsitellä hansikkaat kädessä. Asiakaspalvelija sanoi, että hansikkaita voi käyttää jos ei halua käsien pölyyntyvän. Eli hansikkaat ovat omien käsien suojaksi ei aineiston 😅


Uuden tutkijasalin pöydällä meitä eli minua ja siskoa odotti kaksi suurta kansiota. Onneksi sisko oli mukana, kansioita olisi ollut vaikea liikutella yksin.
Vietimme salissa parisen tuntia tutkien huolellisesti aineiston läpi.
Sinällään kovin paljon uutta tietoa en Hirvelästä tällä käynnillä löytänyt, mutta sain tutustua mielenkiintoisiin vanhoihin karttoihin ja asiakirjoihin.


 

Yksi uusi tieto oli, että vanhan kartan mukaan Hirvelän tila on ollut olemassa jo vuonna 1852. Silloin tilalla ei ilmeisesti ole ollut vielä asutusta eikä kartan mukaan tilalle ole mennyt hevos/kärrypolkua.
Kartasta selviää, kuinka paljon tilalla on ollut niittyä, peltoa, metsää jne.

Sain myös selvemmän kuvan tilan jaosta veljesten kesken vuonna 1959. Minulla on jakokirja kyseiseltä vuodelta, mutta se on kirjoitettu kaunokirjoituksella. Käsiala on hyvä, mutta paikka paikoin sitä on vaikea lukea. Kansallisarkistossa oleva jakokirja oli tehty kirjoituskoneella.


Hirvelän asioiden lisäksi tutkimme aineistoa mm. Pohjolan Voiman (entinen Kollajan Voima) lunastuksista sekä isopapan siskon kotitilan synnystä.

 


Kuva MH

Lopuksi ihastelimme upeaa rakennusta. Kävimme vanhassa tutkijasalissa sekä eripuolilla 1890-luvulla rakennettua Rauhankadun toimipistettä.

Kuva MH


28 maaliskuuta 2023

Kevät keikkuen tulevi

 


Vietettiin pitkä neljän päivän viikonloppu mökkimaisemissa. Päivisin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kevät teki tuloaan, mutta öisin oli kovat jopa -23 asteen pakkaset. 

Joka reissulla museorakennukseen on pakko päästä aistimaan vanhojen aikojen tunnelmia. Nytkin lunta oli satanut kovasti oven eteen, mutta lapioin ne pois ja niin oven sai auki.



Vein isollepuolen valokuvan isopappani Fransin toisesta siskosta Mariasta. Maria kuoli sata vuotta sitten helmikuussa 1923.



Pikkupuolella jatkoin vintin siivousta ja järjestelyä. Päästiin puolison kanssa riehumaan ja nakeltiin tavaroita vintin ikkunasta ulos.
Pikkupuolen vintille on tarkoitus tehdä kesähuone eli muutama nukkumapaikka kesäksi.



Tällä reissulla kävin myös ensimmäistä kertaa tutkimassa navetan vinttiä. Siellä(kin) on valtavasti tavaraa, mm. kaksi potkukelkkaa, kaksi lumikolaa, polkupyöräteline, komeat hirvensarvet, kaksi leveää 2-osaista ulko-ovea, suksia jne. jne. 
Tällä kerralla ainoa mukaan tarttunut esine oli siisti ja ehjä pärekori.
Vein korin isollepuolen ja samalla ajattelin kuvata kaikki päre- ja tuohiesineet. Kuinka hienoa onkaan, että luonnonmateriaalista on saatu niin paljon käyttökelpoisia esineitä, jotka ovat säilyneet meidän päiviin asti. (Osa kuvien esineistä luultavasti uudempaa tuotantoa)






Kansanperinteen sanakirjan mukaan päre on männystä puun syitä myöten kiskomalla irrotettu ohut, pitkähkö säle, jollaisia käytettiiin koppien tekoon.

Kirjassa Suomalainen perinnekuvasto kerrotaan: Päreistä punottujen koppien ja astioiden valmistus oli siksi yksinkertaista, että lähes kaikki tarvittavat pärekopat tehtiin kodin piirissä puhdetyönä.

Koppapäreitä höylätään kaksikädensijaisella härkähöylällä.

Luulen, että puohissa on juuri tälläinen härkähöylä.



Tuohesta (koivu) kirjoitetaan: Parasta aikaa tuohen kiskomiseen oli muutama heinätöitä edeltävä viikko, jolloin puun ja kaarnan välissä oleva pehmeä kerros, mäihä, alkoi sitkistyä ja tuohi irtosi helposti.
Kiskomisen jälkeen tuohinauhat tasattiin reunoistaan, ja ne kierrettiin kerille, tanapalloiksi tai sommeloiksi.

Nauhamaisista tuohisiinoista tehtiin kotitalouteen monenlaisia tarvikkeita: koppia, vakkoja, kontteja, puukon- ja kirveentuppia, maitosiivilöitä, tuokkosia, nuuskarasioita, kahviaskeja, suolakontteja, köysiä, kalanpyydyksien kohoja ja kiveksiä, lattian ja astioiden pesussa käytettyjä hosiaimia sekä erilaisia tuohijalkineita.


Puohin puolella olevasta veneestä löytyy tuohesta tehty verkkopaino.



Pieni hauska yksityiskohta löytyy vielä kirjasta Perinnealbumi. Kirjassa on kuva Kiiminkiläisestä pärekorin tekijästä Nestorista. Nestori on puolisoni isopapan veli.
Samanlaisia pärekoreja löytyy kaksin kappalein isonpuolen uuninpankolta. Saattavat nämäkin korit olla Nestorin tekemiä.





14 maaliskuuta 2023

Palkintolusikat

 



Minulla on viime kesästä asti ollut kasa vanhoja palkintolusikoita odottamassa lähempää tarkastelua. Löysin lusikat siivotessani pikkupuolen vinttiä.
Lusikoiden pääasiallinen materiaali on alpakka, joukossa on muutama hopealusikka.

Lusikoissa on harmillisen vähän päivämääriä tai tietoja, mistä lajista palkinto on annettu.
Tarkastellaan lähemmin niitä, joissa tiedonmurusia on.


Vanhin lusikoista on kuvioleiman perusteella Osuusliike Kultaseppä R.L:n 1913-1937 aikana valmistama p.ma UH eli alpakkalusikka Musla-mallilla. Lusikassa on merkintä II P P.S.K.




Googlaamalla selviää, että palkinto liittyy todennäköisesti Pohjoissuomenkarjaan (PSK) eli lapinlehmään.
Tilalla on siis ollut nykyisin jo uhanalaista karjaa. Pohjoissuomenkarja.


Leiman perusteella vanhin hopealusikka on vuodelta 1939. Lusikassa oleva leima K6 kertoo sen iän. Tämäkin lusikka on Musla-sarjaa. Lusikassa ei ole hopealeimojen lisäksi mitään muuta tietoa.



Musla-malli on ollut ilmeisen suosittu palkintolusikka. Niitä löytyi vintin kätköistä yhteensä kahdeksan kappaletta erikokoisina, eri valmistusmateriaaleista ja eri vuosikymmeniltä.
Leimat.fi -sivusto kirjoittaa Muslasta: Vanha ja perinteinen malli, joka tunnetaan jo 1700-luvulta lähtien. Aikojen kuluessa useita erilaisia muunnoksia.



Päivämäärän perusteella kolmanneksi vanhin esine on vuodelta 1942. Tämä esine on joukosta ainoa ei-lusikka. Kyseessä on alpakasta tehty kakkulapio.
Kakkulapio on ensimmäinen palkinto hiihdosta 25/3 -42.

Suomi oli tuohon aikaan sodassa. Pappani astui sotapalvelukseen 17.1.1942, joten hän on saanut palkinnon sodan aikana järjestetystä kilpailusta.




Monessa lusikassa on kulumajälkiä, yhdessä löytyy jopa kuivunutta ruokaa. Aino muistaa myös kakkulapion olleen käytössä hänen lapsuudessaan, joten palkinnoilla on ollut aikoinaan ihan käytännön arvoa.



Vuodelta 1953 löytyy kaksi lusikkaa. Toinen on hopealusikka vuosileimalla Z6. Tämäkin lusikka on Musla-sarjaa. Lusikassa on merkintä RIk. II-P.
Yritin kovasti selvittää, mistä lajista on kyse, mutta en löytänyt asiaan vastausta.



Toinen samalta vuodelta oleva lusikka on kukkakoristeinen alpakkalusikka. Merkintänä on Salme 25/5-53. En tiedä suvussa olleen ketään Salme-nimistä henkilöä, joten tämäkin lusikka on täysi arvoitus.




Muslan lisäksi kukka-aiheet on ollut suosittuja palkintolusikoissa.



Leimat.fi -sivustolla on ihan oma sivunsa ruusu-aiheisille lusikoille. Näistäkin lusikoista löytyy ruusu-aiheisia. Mallikuvan ja kuvioleiman perusteella kaksi ruusulusikkaa on 1940-luvulta Auran kultaseppä Oy:n valmistamia.
Vertailun vuoksi kuvassa on myös uudempi ruusulusikka.



Ruusulusikoista löytyy myös ER:n eli E. Räsäsen vuonna 1957 valmistama alpakkalusikka. Toisessa kuvassa myös muita E. Räsäsen lusikoita.




Joillekin lusikoille löytyi säilytyslaatikko. Kuten tälle Hopeakeskus Oy:n valmistamalle palkintolusikalle. Kuvassa ensimmäinen palkinto.



Pohjolan Voima Oy järjesti ilmeisen ahkerasti onki- ja pilkkikilpailuja alueella ainakin palkinnoksi saatujen lusikoiden perusteella.

Tämä hopealusikka on vuodelta 1958 (E7) eli ajalta ennen Iijoen padonneita voimalaitoksia. (Todennäköisesti) pappani on voittanut neljännen palkinnon yli 35-vuotiaiden sarjassa.




Liitän tähän samaan postaukseen Ainolta lainaan saadun lusikan. Lusikka on vuodelta 1975 (vuosileima X7). Tämä lusikka ansaitsee tarkastelua, koska se on ollut tärkeä palkinto tilan hyvästä maitolaadusta.

Kyseessä on hopeinen Paimenpoika-lusikka.
Digisarka.fi kirjoittaa: Hyvään maidontuotantoon haluttiin kannustaa ja palkita parhaat tuottajat. Ajan henkeen sopivasti ensimmäiset palkinnot olivat meijereiden jakamat kunniakirjat. Myöhemmin meijerit palkitsivat ansioituneita tuottajia hopealusikoin tai vaikkapa kylpyläviikonlopuin.
Valion paimenpoikalogo otettiin käyttöön vuonna 1955. Logon mallina toimi taiteilija Harri Takalan Paimenpoika -patsas ja se toimi Valion tuotemerkkinä 1960-luvulle saakka. Paimenpoika jäi kuitenkin elämään Valion meijereiden jakamiin palkintolusikoihin sekä kunniakirjoihin.



Mummoni sai aikoinaan niin monta lusikkaa, että hän pystyi antamaan jokaiselle lapselleen muistoksi yhden lusikan. Tämä Ainon lusikka vuodelta 1975 on luultavasti viimeinen, sillä Hirvelän tilan lehmänpito lopetettiin pian tuon vuoden jälkeen.



Lusikoiden joukossa on vielä yksi erikoisempi kaunis lusikka jossa on punaisia kiviä. Lusikassa ei ole muuta tietoa kuin I.P. Yritin googlata, onko kyseessä lyhenne I.P vai onko lusikka ollut ensimmäinen palkinto jostain lajista. Tämä jäi arvoitukseksi.
Googlen kuvahakukaan ei löydä samanlaista lusikkaa.



Nämä vanhat lusikat on kauniita. Valitsen joukosta joitain laitettavaksi esille museoon.

Lopuksi kiillotin lusikat puhdistusliinalla. Niistä tuli kuin uusia.