22 heinäkuuta 2024

Avoimien ovien tunnelmia

 



Hirvelän kotimuseon ovet olivat taas auki yleisölle 6.7 sekä 19.-21.7. Kävijöitä riitti mukavasti jokaiselle päivälle jopa perjantain rankkasadepäivälle.
Oli ihana kuulla jälleen uusia vanhoja muistoja talosta, esineistä ja ihmisistä. Koskettavin muisto oli, kun eräs vierailija kertoi käyneensä pihassa viimeksi 80 vuotta sitten polkupyörällä.

Ihastelut sekä kannustavat kommentit tukevat päätöstä jonka aikoinaan teimme, että Hirvelän talo on arvokas ja kiinnostava museokohde.


Lauantaina 6.7 ovet olivat auki Yli-Iin pitäjäpäivien yhteydessä. Laitoimme mehu- ja keksitarjoilun esille Isonpuolen keittiöön ja se sopikin tunnelmaan täydellisesti. Päätimme tehdä saman kahvitarjoilun kanssa, joten viikonlopun tarjoilukin oli museon keittiössä.








Uutena rakennuksena ovi oli auki myös vanhassa masiinihuoneessa joka näkyy alkukuvassa. Siellä oli nähtävillä yli 100 vuotta vanhoja viljalaareja, perunalaatikoita, jauhotynnyri, airojen aihioita sekä iso puulaatikko vuodelta 1886, jonka käyttötarkoitus ei ole vielä selvinnyt.






Museorakennukseen askartelin puolison avustuksella sukutaulun josta näkee isopapan sekä hänen kahden siskonsa sukuhaarat. Tein myös lapsille oman etsintätehtävän. Vanhat pehmolelut kävivät mutkan pesukoneessa ja sen jälkeen ne piiloutuivat museon eri huoneisiin. Pehmoleluja oli etsittävänä yhteensä 6 kappaletta, mutta jos löysi yhdenkin sai palkinnoksi tikkarin.


Postikamarin seinälle kiinnitin perjantaiaamuna kartan jonka olin löytänyt edellisenä iltana. Kartassa näkyy Hirvelän postipysäkki ja siihen on mustekynällä ilmeisesti piirretty se alue jonka asukkaat hakivat Hirvelästä postinsa.





Aino hoiti taas kahvitusasiat valmiiksi, mutta tällä kertaa hän halusi kierrättää ihmisiä museossa joten minä ja Maarit hoidettiin kahvin ja pullan riittävyys juhlapäivinä.

Maarit taiteili minulle, Ainolle ja itselleen kauniit hiuskoristeet. Lisäksi hän teki luonnonkukkakimput museon eri huoneisiin.

Kaikinpuolin oli jälleen työlästä, mutta mukavaa! Eiköhän tästä ala tulla jokavuotinen perinne.

11 heinäkuuta 2024

Matildan syntymästä 140 vuotta

 


Tänään 12.7 tulee kuluneeksi 140 vuotta isomummoni Matildan syntymästä. Matilda syntyi lauantaina 12. heinäkuuta vuonna 1884. Olen kertonut Matildasta aiemmissa postauksissa täällä ja täällä.

Pari vuotta sitten löysin netistä Matildan kaksoissiskon Peatan sukulaisia Michiganista ja olin heihin yhteydessä. Eräs heistä lupasi palata asiaan, mutta ikävä kyllä sitä ei ole vieläkään tapahtunut. Olin ja olen edelleen kiinnostunut siitä, löytyykö Matildan kaksoissiskosta valokuvaa josta voisi selvitä olivatko Matilda ja Peata identtiset kaksoset.

Olen taas väritellyt kuvia AI:n avulla. Edelleen ihmettelen ja ihastelen, miten kuvat heräävät aivan uudella tavalla eloon niiden saadessa luonnolliset värit. Laitan tähän muutamia kuvia Matildasta (ja muista).

Ensimmäinen kuva on noin vuodelta 1924. Pappani on syntynyt alkuvuonna 1923 ja on kuvassa reilu vuoden ikäinen. Matildan ja Fransin lisäksi kuvassa on muun muassa Fransin vanhemmat Juho ja Brita. Matilda on kuvassa 40-vuotias.



Tämä kuva on otettu Hirvelän pirtissä joskus 1930-luvulla. Kuvan keskellä on Frans ja hänen oikealla puolella Matilda. Matilda on kuvassa reilu 50-vuotias.



Kuva on Hirvelän pihapiiristä joskus 1940-luvun alkupuolella. Isopuoli jää kuvan oikeaan laitaan. Keskellä näkyvä rakennus on käännetty eripäin ja uudistettu vuonna 1947.



Tässä kuvassa Tilta hiihtää. Matilda on kuvassa ilmeisesti kolmas oikealta.


Seuraavassa kuvassa juhlitaan ehkä Matildan syntymäpäiviä 1950-luvun alussa. Isonpuolen seinässä on postin kyltti, koska talossa toimi vielä postipysäkki.



Kolme kuukautta sitten pikkuserkkuni otti minuun yhteyttä ja kyseli innokkuudesta laittaa isopapan ja -mummon hautakivi kuntoon. Mukaan lähti suuri määrä sukulaisia ja nyt Yli-Iin hautuumaalla on kunnostettuna Fransin ja Matildan hautakivi. Suuri kiitos V:lle asian hoitamisesta!

Kuvat ennen ja jälkeen.







02 heinäkuuta 2024

Hirvelän avoimet ovet 2024


 Taas on tullut aika mainostaa tulevia avoimia ovia. Tänä vuonna ne ovat viikonloppuna 19-21.7. Lisäksi päätimme pitää kotimuseota auki Yli-Iin pitäjäpäivien aikaan lauantaina 6.7. Yli-Ii täyttää 100 vuotta ja pitäjäpäivät ovat olleet suosittu tapahtuma. Tämän johdosta haluamme pitää ovet auki myös niille ihmisille, jotka tulevat kenties kauempaa juhlimaan 100-vuotiasta Yli-Iitä ja haluavat käydä samalla tutustumassa Hirvelän kotimuseoon.

Hirvelän tila sijaitsi alkujaan Pudasjärven puolella, mutta vuonna 1926 annettiin säädös jonka mukaan Hirvelä muutaman muun tilan tavoin siirtyisi osaksi Yli-Iitä. 
Suomen Virallinen Lehti 16.6.1926.



Tässäpä siis kutsu avoimiin oviin. Tervetuloa myös aiemmin paikalla olleet!



17 kesäkuuta 2024

Yhteislaulutapahtuma 15.6

 


Viime lauantaina jännitettiin, moniko tulee paikalle vanhojen koululaulujen yhteislaulutilaisuuteen. Tilaisuutta mainostettiin Yli-Iin Salen seinällä sekä Facebookissa.
Oltiin jo hyvissä ajoin siivottu paikat ja laitettu penkit kuntoon. Sääennuste lupasi sadetta.


Harjoiteltiin säestäjänä toimivan isäni kanssa vielä kappaleita ja mietittiin äänen voimakkuuksia.



Sillä aikaa Aino laitteli kahvipöytää valmiiksi.
Oltiin päätetty tähän tilaisuuteen perustaa pop up -kahvila, jotta saadaan (pieniä) kuluja katettua.
Aino oli leiponut munkkeja ja kampanisuja. Tarjolla oli myös kahvia ja teetä sekä lapsille mehua. Kahvilan pöytä oli tietenkin Isonpuolen keittiössä, tämä sopi hyvin tunnelmaan.



Kun kello läheni kahta alkoi autoja saapumaan Hirvelän pihaan. Puoliso toimi liikenteenohjaajana ja kaikille autoille löytyi parkkipaikka tilan eri kulmilta. Sateesta ei näkynyt merkkiäkään. 

Olipa mahtava nähdä niin suuri laulujoukko Hirvelän pirtissä! Veljenpoikani laski osallistujamääräksi 43. Ja laulu todella raikui!

Suuri kiitos puolisolle joka ensinnäkin asensi pirttiin ihanan tunnelmavalaistuksen sekä otti tilaisuudessa kuvia ja videoita. Haluan jakaa niitä tässä postauksessa. En vain (jännitykseltäni?) muistanut kysyä paikalla olleilta lupaa videoiden näyttämiseen. Siksi tein kovasti työtä, että ihmiset olisivat tunnistamattomia. 
Tähän huomautus, että en todellakaan ole mikään tekniikan ihminen joten sumennukset ovat todella kotikutoisia 😅

Tässä kuvassa osa laulajista, kaikki ei mahtuneet kuvaan.


Videot tulevat linkkinä joka johtaa YouTubeen. Videot eivät näy julkisesti, ainoastaan linkin kautta. Ensimmäisessä videossa on sumennettuja ihmisiä ja toisessa videossa on sarjakuvaefekti. Molemmissa pääasiana on kuitenkin laulu.




Ja tältä laulu kuulosti ulkopuolella.



Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille ja niille jotka olisivat halunneet olla paikalla, mutta eivät päässeet!