Niilon kamari ja hirvenpäätikari

 

"Amanuenssi A.F. kertoi kokeneensa elämänsä tähtihetken, kun hänen käteensä osui eräästä varaston loukosta kiviesine, jonka hän totesi tuhansien vuosien vanhaksi liusketikariksi."

Postikamarin pöydän laatikossa on Liiton lehtileike vuodelta 1975. Siinä kerrotaan Yli-Iin Kierikistä löytyneestä harvinaisesta hirvenpäätikarista, joka oli yli kaksikymmentä vuotta varastossa ennen kuin sen arvo ymmärrettiin.

Isosetäni kirvesmies Niilo löysi tikarin Iijoen varrelta läheltä nykyistä Kierikin voimalaitosta. Hän oli töissä kaivamassa uuden asuinrakennuksen peruskuoppaa kesällä 1951. Seuraavana kesänä perheelle tuttu myymälänhoitaja vei tikarin museoon.

"Tuohon aikaan museossa ei ollut arkeologista koulutusta saanutta henkilökuntaa, joten esineen todellinen luonne jäi selvitämättä, se luetteloitiin nuolenkärkenä. Sitä ei myöskään sijoitettu museon muiden kivikautisten löytöjen joukkoon ja niin se pysyi piilossa parikymmentä vuotta"

Lehdessä kerrotaan, että tuolloin Suomessa oli aikaisemmin löydetty kolme eläinpäänkahvaista liusketikaria. Ne kaikki oli valmistettu samanlaisesta liuskeesta kuin Yli-Iin tikari. "Tämä Kölin punaliuskeeksi nimetty kivilaji on peräisin Pohjois-Ruotsista, mistä on myös löydetty eniten hirvenpääkahvaisia tikareita - - - Sieltä tikareita on kulkeutunut muualle Pohjois-Ruotsiin, Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Suomeen."

Yli-Iin hirvenpääkahvaisesta liusketikarista on kattava kirjoitus kirjassa Scripta Historica V, Oulun Historiaseuran julkaisuja. Museoviraston ylläpitämästä kyppi.fi-palvelusta löytyy tietoa alueen arkeologisesta historiasta ja tehdyistä löydöistä. Löytöjä on tehty muun muassa Kierikin ja Haapakosken voimalaitosten väliseltä alueelta, jolle blogin tilakin sijoittuu.

Kierikkikeskuksessa on esillä kopio hirvenpäätikarista. Olin paikan päällä lauantaina 19.2. kamarimusiikkikonsertissa. Konsertin väliajalla kävin pikaisesti katsomassa tikaria. Se oli siirretty uuteen paikkaan eri vitriiniin. Alkukuvassa tikari nykyisellä paikallaan ja tässä entisellä paikalla omassa vitriinissä.

Isosetäni Niilo oli perheen kolmanneksi vanhin lapsi. Vanhin poika kuoli sodan aikana eikä hän tai Niilo menneet koskaan naimisiin. Niilo asui kotitilallaan melkein kuolemaansa asti. Ilmeisesti Niilo ehti saada tiedon merkittävästä arkeologisesta löydöstään, koska lehtiartikkeli on tehty tammikuussa 1975 ja samassa pöytälaatikossa on myös valokuvia alkuperäisestä tikarista. Niilo kuoli lokakuussa 1977.

Toinen isonpuolen kamareista on nimeltään Niilon kamari. Alkuperäisesti kamari kuului isomummolleni, joka kuoli vuonna 1957.

Niilo uudisti kamaria laittamalla seiniin tapetit ja lattialle kokolattiamaton. Yhdellä seinällä on astiakaappi ja sen alapuolella tiskipöytä. Kamarissa on myös iso kaksiovinen komero. Niilon aikana isollepuolen tuotiin sähköt. Niilon kamarin uuni oli talossa käytössä pisimpään. Uunia lämmitettiin vielä 1990-luvulla.

Tämän kamarin purkutyöt vievät aikaa. Purkaminen alkoi viemällä jääkaappi, astiakaappi ja tiskipöytä pois. Muutkin kalusteet viedään pois, koska ne ovat liian nykyaikaisia. Kun revimme lattiamattoa vähän irti, huomasimme, että matto on liimattu tiukasti kiinni lautoihin. Eli lattiamaton lisäksi laudat täytyy poistaa ja niiden alta löytyy alkuperäinen lankkulattia. Seinien tapetit ovat todella tiukasti kiinni. Niiden irrottamista harkitsemme, kun kamarin lopullinen purku on ajankohtainen lähempänä kesää.