(Teksti jäsennelty luettavampaan muotoon)
Eilen, tämän syyskuun 29 p:nä, tarkastin maanvilj FR, Pudasjärven Kollajan kylästä punasenkirjavan sarvipään 6 vuotta vanhan lehmän, joka ilmoituksen mukaan oli viime elokuun 6 p:nä jäänyt muusta karjasta metsään tullen takaisin vasta 27 p:nä syyskuuta.
Lehmä oli tarkastettaessa heikossa ravitsemistilassa ja oli sen vasemmassa takajalassa seuraavat haavat ja arvet:
1° kinnernivelen yläpuolella etusisäsivulla matala noin 5 cm läpimittainen pyöreähkö haava, josta taaksepäin lähti kaksi yhdensuuntaista 1/2 cm leveää arpea,
2° puolivälissä säärtä sisäsivulla sääriluun ja taivuttajajänteen väliin menevä pitkittäinen 3 cm pitkä valtimon rikuuttanut haava,
3° vuohisnivelestä noin 1 1/2 cm ylöspäin sijaitseva pyöreä noin 2 1/2 cm läpimittainen sisäpuolella oleva haava, josta kulki sisäänpäin suppeneva noin 3 cm pitkä kanava ulos ja hiukan ylöspäin vastaavalla puolella ulkosivulla löytyvää pienempää arpea kohden.
Oikean takajalan kinnernivelen ja etujalan karppaalinivelen? ulkosivuilla noin 2-3 cm läpimitaiset nahkahaavat.
Haavojen ja arpien laadusta ja asemasta päättelen, että haava no 1 on raapaisuhaava, kahden raapaisun aiheuttama, jotka edessä ovat nahkan repeämän nylkeytymisen aiheuttaneet.
Raapaisut tapahtuneet poikki jalan. Raapaisseen esineen laadusta en enää voi päätellä mitään.
Haava no 2 leikkuuhaava, jonka syntyminen siihen paikkaan vaikeasti selitettävissä ilman teräasetta.
Haava no 3 on ilmeisesti ollut yhteydessä ulkosivulla olevan arven kautta, ollen luultavasti ampumahaavan ulostulo läpi ja vastaava arpi sisäänmeno läpi, jota arven muodosta en kuitenkaan voi varmuudella sanoa.
Sivuttaisen reijän syntymistä niin kiinteään paikkaan muodostamalla niin pienet reijät nahkaan en ilman teräesinettä tai kuulaa pidä mahdollisena.
Oikealla puolen olevat nahkahaavat ilmeisesti vaan makuuhaavoja, sillä eläin tapahtuman jälkeen ollut luultavasti heikko haavoista no 2 ja 3 tapahtuneen veren vuodon takia, jotka molemmat ovat koskeneet verrattain suuriin valtimoihin. Oulussa 30 p:nä syyskuuta 1922.
A.J. Candelin
Kaupungineläinlääkäri, Oulu
Teräaseen käyttö ja ampumahaava lehmällä kuulostaa aika hurjalta seudulla joka sata vuotta sitten oli kovin harvaan asuttua. Eläinlääkäritodistuksessa ei kerrota, miten lehmää hoidettiin eikä tiedossa ole, parantuiko sarvipää haavoistaan.
Yritin selvittää, minkä hintainen mahtoi olla eläinlääkärin käynti tuohon aikaan. Suomen Eläinlääkärilehdessä vuodelta 1921 on pöytäkirja yhdistyksen ylimääräisestä kokouksesta 7.3.1921. Pykälässä 5 on taksan muutosehdotuksia.
Kohdan 6 mukaan ulkonainen tarkastus maksoi 15 mk eli nykyrahassa alle 5,5 euroa.
En tiedä, käyttivätkö kaikki eläinlääkärit samaa taksataulukkoa. Toki päälle tulivat vielä mahdolliset lääkkeet ja matkakulut, mutta aika edullista oli eläinlääkärin tarkastus sata vuotta sitten.
Työalue oli laaja ja matkat pitkiä. Tämäkin lehmäntarkastusmatka Oulusta Hirvelään oli 70 km suuntaansa. Ja ainakin Yli-Iin päässä kulkureittinä toimivat kinttupolut, teitä ei vielä ollut.
Eläinlääkärin mainos löytyi Kaiku- ja Liitto-lehdistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti