Viime kerralla Hirvelässä ollessamme saimme jo nauttia auringonpaisteesta. Kävelin isonpuolen huoneet läpi moneen kertaan ja mietin kuinka museossa on kohta taas elämää!
Vanhassa navetassa kierrellessä aloin tarkastelemaan siellä ollutta "työpöytää" tarkemmin. Olen tiennyt pöydän olevan vanha. Se on lähtöisin Ainon äidinpuolen isän kodista.
Aloin miettimään, miksi noin vanha ja kaunis huonekalu on jätetty navettaan työ- ja romupöydäksi. Totesin, että nyt tilanne muuttuu. Ja vielä kun Aino oli samaa mieltä, että kaapin paikka on isollapuolen, aloin putsaamaan kaappia.
Tyhjensin ja järjestelin kaikki tavarat eri paikkaan. Imuroin kaapin pinnat ja pyyhin enimmät pölyt rätillä. Lopullinen putsaus on keväällä ennen kaapin siirtoa isollepuolen.
Minun oma teoria on, että alaosa on vanhempi ja toiminut patakaappina. Sen valmistuksessa on käytetty leveää lautaa.
Yläosa on tehty myöhemmin kun kippoja ja kuppeja on kertynyt enemmälti. Yläosan taustalaudat näyttävät uudemmilta. Sen toisesta ylänurkasta puuttuu palanen.
Myös maali on loppunut kesken kun toinen sivu on erivärinen.
Putsauksen jälkeen pyysin puolisoni apuun nostamaan toisen osan paikoillaan, voilà.
Toinen tehtävä oli poistaa vanhat ampiaispesät puohin katosta. Pesiä oli ehtinyt kertyä useampi vuosikymmenten aikana.
Viime kesänä avoimien ovien aikaan parissa pesässä oli elämää, mutta pesät oli niin korkealla katossa ettei ampiaiset häiriintynyt meidän touhuista.
Onneksi puoliso on pitkä mies, joten hän huiski pesät pois katosta. Kättä pidempänä hän käytti puohista löytynyttä heinäseivästä.
Sata vuotta sitten alkuvuodesta 1923 syntyi kaksi uutta elämää, joilla oli vaikutusta minunkin olemassaoloon. Lisäksi yhden syntymä aiheutti toisen kuoleman.
Huomasin jokin aika sitten, että SSHY:n (Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys) jäsensivuille oli joulukuussa ilmestynyt uusia kirkonkirjoja Pudasjärveltä. Näissä kirjoissa oli myös Pudasjärvellä syntyneet lapset tammikuussa 1923.
10.1.1923 syntyi Hirvelän talon kuopus eli minun pappa. Äitinsä oli 39-vuotias saadessaan viimeisen lapsensa.
Iissä syntyi 2.2.1923 mummoni. Hänen tavoitteena oli elää 100 vuotiaaksi, mutta mummo jäi tavoitteesta noin 1,5 vuotta.
9.2.1923 kuoli isopappani sisko Mari. Hänen kuolinsyy oli lapsivuode. Mari oli 42-vuotias saadessaan viimeisen lapsensa.
Marin elämä on kiinnostanut minua, koska meillä on aika tarkalleen 100 vuotta ikäeroa. Mari syntyi syyskuussa 1880, minä heinäkuussa 1980.
Olen usein miettinyt, millaista Marin elämä oli sata vuotta sitten.
Viime syyskuussa sain yllätyksekseni sähköpostiin valokuvan Marista. Pienimuotoista sukututkimusta tehdessäni olen myös selvittänyt, että minulla ja puolisolla on Marin kautta yhteisiä sukulaisia joita olenkin jo päässyt tapaamaan.
Maailma on pieni.
