02 tammikuuta 2024

Vuosi 2024

 


Mukavaa alkanutta vuotta 2024!
Kuinka aika rientääkään. Blogikin on jo kaksi vuotta vanha. Mitään uudistuksia en ole miettinyt ulkoasuun, koska olen tyytyväinen nykyiseen. Se on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen käyttää. Olen tyytyväinen myös nykytahtiin kirjoittaa uusi postaus noin kahden viikon välein. Toivottavasti lukijat ovat samaa mieltä.

Kun lueskelen vanhoja kirjoituksia huomaan, että tekstit ovat edelleen asianmukaisia ja taustatiedot paikkansapitäviä. Olen käyttänyt moniin kirjoituksiin useita tunteja aikaa toiset taas kirjoitan täysin fiiliksen mukaan. Pyrin saamaan jokaiseen postaukseen laadukkaita kuvia, koska monesti kuvat kertovat enemmän kuin sanat.


Blogin nimeä Hirrenraossa sammalta mietin pitkään. Hirsi oli sopiva sana, koska melkein kaikki tilan rakennukset ovat hirrestä. Sammalta löytyy taas monen hirren välistä, joten sekin oli sopiva sana kuvaamaan blogia. Tila oli tavallaan myös sammaloitunut kun se oli päässyt unohduksiin vuosien aikana. Toki rakennuksista pidettiin huolta, mutta ne olivat lähinnä varastoina ja valtavan tavaramäärän peittämiä. Esineet odottivat että ne raivataan esiin ja näytille. Ne kertovat vanhasta ajasta jota elettiin ei kovin kauaa sitten.

Tätä sammalpeitettä me ollaan perhepiirissä nyt yli kahden vuoden ajan poistettu. Paljon on saatu aikaan ja paljon on vielä tekemistä.
Meillä on ollut kahtena kesänä mieleenpainuvat avoimien ovien päivät sekä yksittäisiä että pieniä ryhmiä on käynyt tutustumassa Hirvelään muina aikoina.


Ensi kesänä on jälleen tiedossa avoimet ovet. Tarkemmat päivämäärät tiedetään vasta lähempänä kesää.
Kesällä on tarkoitus pitää myös vanhojen koululaulujen yhteislaulutapahtuma. Tämähän kuului jo viime kesän suunnitelmiin, mutta suruksemme idean keksinyt sukulaismies menehtyi yllättäen. Tapahtuma jäi silloin toteutumatta.

Aikoinaan kotimuseossa kävi suuriakin ryhmiä kerrallaan tutustumassa ja tähän on ollut kiinnostusta jatkossakin.




Rakentamisen ja remontoinnin suhteen olisi tarkoitus tehdä kattoremonttia. Sitä vaativat navetan ja kellarin katot.
Navetta on rakennettu 1960-luvulla ja nykyisin sen katto vuotaa. Isonpuolen päädyssä oleva maakellari on rakennettu vuonna 1919. Siinä on alkujaan pärekatto. Pärekaton päälle on laitettu huopa joskus 1960-luvulla. Maakellarin katto on jo aivan laho ja siihen täytyikin laittaa pressu päälle talveksi.
Asian kanssa ei kuitenkaan hötkyillä, joten kattoremontti voi siirtyä myös kesään 2025.

2 kommenttia:

  1. Todella mukavia kirjoituksia. Mahtava idea tämä koululaulujen yhteislaulutilaisuus. Tässä teidän paikassa on todella paljon potentiaalia vaikka mihin ja mahtavaa että osaatte hyödyntää sitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivotaan, että innokkaita laulajia löytyy ja tietenkin kävijöitä avoimien ovien päiville.

    VastaaPoista