Selailin Hirvelästä ottamiani valokuvia ja pysähdyin sellaisen kuvan kohdalle joka minua on joskus mietityttänyt. Kyseessä on vanha kapiokirstu. Esineenä se on hyvin kiinnostava siinä olevan tekstin ja vuosiluvun vuoksi. Kapiokirstu ei enää ole Hirvelässä, joten en päässyt tutkimaan sitä tarkemmin.
![]() |
Kuva kirjasta Kotini ja juureni |
![]() |
Kuva kirjasta Kotini ja juureni |
Kapiokirstun säilymisestä saa kiittää enoani. Siitä kertoo Kalevan artikkeli vuodelta 1999: "R. sanoo pysähtyessään eteisessä vuodelta 1839 olevan arkun viereen. Puisia kengän lestejä pullollaan oleva komeus oli jo menossa metsään, kun hän otti sen talteen."
Kirstussa on teksti Anna Pietarintytär Wesa 1839.
Tarkistin ensin Pudasjärven kirkonkirjat, mutta niistä ei löytynyt kyseistä henkilöä. Siirryin Iin kirjoihin ja aika nopeasti tärppäsi.
Iin vihkikirjasta selviää, että 3.8.1839 on vihitty Matts Mattsson Wiitala ja Anna Pehrsdotter (Pietarintytär) Wesa. Anna oli talollisen tytär Kämärän eli Wesan talosta Tannilasta. Talo oli toinen Tannilan vanhimmista taloista, perustettu 1500-luvulta (Lähde kirjasta Kotini ja juureni).
Anna oli syntynyt 3.10.1815.
Matts ja Anna olivat jonkin aikaa vihkimisen jälkeen rippikirjassa Tannilan itsellisten luettelossa, mutta vuodesta 1845 eteenpäin Kämärän eli Wesan talollisia eli Annan kotitalon isäntinä. Vuodesta 1853 alkavassa rippikirjassa talot Kämärä ja Wesa on jaettu omiksi tiloikseen. Matts ja Anna jatkoivat Wesan talollisina.
Matts ja Anna saivat useita lapsia, joista osa kuoli pieninä. Matts kuoli 5/5 1859. Annan nimi löytyy rippikirjasta Wesan talon kohdalta vielä vuonna 1868.
Käytin aikaa sen etsimiseen milloin Anna kuoli, mutta en löytänyt varmaa tietoa asiasta.
Wesan tilasta löytyy muutakin mielenkiintoista. Se kuulosti kovin tutulta, kun aloin kaivelemaan kapiokirstun tarinaa.
Jatkaessani Iin rippikirjan lukemista eteenpäin Wesan talon kohdalta törmäsin tuttuihin nimiin mummoni eli äidinäidin puolelta. Tila oli 1880-luvun loppupuolella jaettu jo useamman omistajaperheen kesken.
Sekä rippikirjasta että Oulun läänin henkikirjasta selviää, että mummon isänisä Salomon J. asui perheineen Wesan tilalla vuodesta 1901 alkaen. Salomonin vanhin poika Nestori eli mummon tuleva isä oli silloin 4-vuotias.
Eikä siinä vielä kaikki.
Vuonna 1907 yhdeksi Wesan tilan omistajaksi tuli Jaakko N. perheineen. Jaakolla oli tytär Aino joka tuolloin oli 8-vuotias. Ainosta tuli myöhemmin mummoni äiti.
Seuraava kuva on jo edesmenneen mummoni valokuvien joukosta. Kuvassa keskivaiheilla vierekkäin seisovat Aino ja Nestori. Kuva on Maamieskoulukuva Yli-Iin Tannilassa vuonna 1914-15. Sama kuva on julkaistu Rantapohja-lehdessä kesäkuussa 1983.
Tämän kuvan otosta meni vielä 7 vuotta ennen kuin naapurin tytöstä ja pojasta tuli aviopari.
Vanhasta kapiokirstusta lähteneen tutkimuksen myötä minulle selvisi, että mummoni vanhemmat asuivat lapsuudestaan lähtien samalla tilalla jopa kenties samassa Wesan talossa. Molemmat perheet tulivat muualta ja ostivat osuutensa kauppakirjalla.
Mummoni vanhemmat jäivät tilalle asumaan naimisiin mentyään joten tila on myös mummoni syntymäkoti.
Anna Pietarintyttären kapiokirstulle löytyi uskomaton tarina. Anna ja mummo eivät ole sukua, mutta tuo vanha esine toi nämä kaksi ihmistä jollain tavalla yhteen eli samaan synnyinkotiin. Anna syntyi vuonna 1815 ja mummoni vuonna 1923. Välissä ehti kulua siis 108 vuotta.
Epäilen, että enoni tai mummoni olisivat koskaan tienneet kapiokirstun tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti