Viikonloppuna puuhailin taas yhden kellon parissa. Blogissa on tätä ennen käsitelty kolmea kelloa: herätyskelloa , isopapan vanhaa taskukelloa ja aikalailla tasan kaksi vuotta sitten yhtä kelloprojektia. Näköjään huhtikuu saa minussa uinuvan kello-kiinnostuksen heräilemään.
Viime syksynä löysin silpputeatterin siivouksen yhteydessä pahvilaatikon, jossa oli seinäkello palasina. Kaivoin laatikon esiin ja aloin tarkastelemaan kelloa.
Kello oli ollut laatikossa pitkään ja oli siksi pölyinen ja likainen. Niinpä ensimmäinen tehtävä oli putsata se. Samalla huomasin, että ainakin kellon heiluri puuttui sekä kellotaulun lasi.
Irrotin koneiston kellotaulusta. Tällä kertaa en aukaise sitä vaikka mieli tekisi. Mekaaniset kellot on todella kiehtovia ja suunnittelinkin alkavani eläkkeellä opettelemaan mekaanisten kellojen korjausta!
Puhalsin koneistosta paineilmalla enimmät pölyt pois ja testailin liikkuvia osia sekä hammasrattaita. Kaikki näyttäisi toimivan ja pyörivän. Kellon vetoavain on hukassa joten jousien kiristys jäi testaamatta, mutta hammasrattaita pyörittäessä ainakin soitto-osan/lyöntiosan jousikotelo liikkui.
Seuraavaksi kävin autotallissa vähän hiomassa niitä pintoja, joihin laitan liiman. Pyyhin pölyt pois ja liimasin osat yhteen. Ne sai jäädä yön yli puristukseen.
Seinäkello on saksalainen Hermle. Se on arviolta 1960-luvulta kun vertailin kelloa Googlen kuviin. Koneistossa on merkki FHS eli Franz Hermle & Sons. Koneistosta selviää myös, että kellon heilurin pituus on ollut 17,5 cm. Täytynee etsiä kadonnutta heiluria vielä silpputeatterin tavaroiden joukosta.
Kotelon kattoa täytyi vähän hioa jotta se istuisi paremmin koteloon. Puoliso teki sen homman ja hyvä tuli. Hionnan jälkeen sain liimattua katonkin paikoilleen.
Kotelo oli tämän jälkeen kasassa. Laitoin koneiston ja viisarit paikoilleen ja ruuvasin takalevyn kiinni. Kotoani ei löytynyt vanhoja ruuveja, niinpä väritin mustalla tussilla enimmät hopeankiillot pois.
Seuraavalla reissulla Hirvelään pitää etsiä kellolle paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti