Kaikista mielenkiintoisimpia esineitä Hirvelässä ovat ne, joista löytyy nimi. Olen aiemmin selvittänyt esimerkiksi vanhan kapiokirstun omistajan, Anna Pietarintytär Wesan, sekä matkalaukun, joka kuului Lydia Tikka -nimiselle naiselle.
Tänään kerron Gretasta.
Ihan ensimmäiseksi minun on todettava, että en voi olla täysin varma, onko kyseessä juuri oikea Greta. Olen kuitenkin käyttänyt tuntikausia etsintään ja tutkimiseen, ja tämä löytämäni henkilö vaikuttaa kaikkein todennäköisimmältä. Ja eri lähteistä riippuen nimi voi olla Greta/Greeta Lisa/Liisa.
Isomummon kamarissa seisoo vanha Singer-merkkinen ompelukone. Koneesta löytyy kahdesti nimi: Greetaliisa Turunen. Siihen on myös kirjoitettu teksti:"Greeta liisa Turunen omistaa tämän v. 1895."
Aluksi Greeta Liisaa ei tuntunut löytyvän mistään. Sitten aloin selailla vanhoja sanomalehtiä ja lopulta löytyi kuolinilmoitus vuodelta 1898. Siinä kerrotaan oululaisesta miehestä nimeltä Jaakob, jonka vaimo oli nimeltään Greeta Liisa. Myöhemmin löysin myös Greeta Liisan kuolinilmoituksen vuodelta 1907.
Näiden tietojen avulla pääsin etsimään lisää kirkonkirjoista. Oulun seurakunnan kuolleiden kirjasta vuosilta 1887-1909 löytyivät molemmat Turuset (Jaakob ja Greeta Liisa), ja sieltä sain myös viittauksen rippikirjaan. Rippikirjasta selvisi, että perhe oli muuttanut Ouluun Paavolasta vuonna 1888.
Seuraavaksi aloin tutkimaan Paavolan rippikirjoja. Niistä löytyi Turusen perhe syntymä- ja kotipaikkatietoineen.
Perheeseen kuului useita lapsia. Kun he muuttivat Ouluun, mukana oli enää yksi alaikäinen vuonna 1876 syntynyt poika - osa vanhemmista lapsista oli muuttanut Ouluun jo aiemmin.
Yksi yksityiskohta kiinnitti erityisesti huomioni: perheen toiseksi vanhimman tyttären nimi oli Greta Liisa. Minulla oli nyt kaksi samannimistä henkilöä. Kumpi heistä oli ompelukoneen omistaja?
Syntyneiden kirjoista kävi ilmi, että Greta oli varsin suosittu nimi vuonna 1870. Pelkästään Paavolassa kastettiin tuona vuonna 12 Greta/Greeta-nimistä tyttöä. Heistä kahdeksan sai nimekseen Greta Lisa.
Ompelukoneen teksti viittaa vuoteen 1895. Tuolloin vanhempi Greeta Liisa olisi ollut jo 60-vuotias (synt. 9.8.1835) ja nuorempi 25-vuotias (synt. 13.1.1870). Ikänsä puolesta nuorempi sopisi paremmin koneen omistajaksi, mutta yksi asia piti vielä tarkistaa: menikö hän naimisiin?
Tuohon aikaan naisen sukunimi muuttui avioitumisen myötä, joten jos hän oli naimisissa, hän tuskin olisi enää ollut Turunen vuonna 1895.
Paavolan rippikirjoista nuorempi Greta Liisa tuntui kadonneen, kunnes tarkistin lastenkirjan vuosilta 1882-1891. Sieltä selvisi, että perheen kaksi vanhinta lasta muuttivat Ouluun jo vuonna 1883 ja Greta Liisa seurasi perässä 16-vuotiaana vuonna 1886.
Paavolan muuttaneiden luettelosta löytyi tieto: piika Greta Liisa Turunen muutti Ouluun 5.5.1886. Oulun seurakunnan kirjoista löytyi vahvistus. Greeta Liisa merkittiin Oulun kirjoihin 11.6.1886.
Muuttaneet, Oulu 1882-1888 Greeta Liisa näkyy Oulun kirjoissa pitkään. Lopulta rippikirjassa vuosilta 1901-1910 löytyy maininta, että hän muutti Helsinkiin 16.7.1909. |
Valitettavasti Helsingin kirkonkirjoja ei ole vielä digitoitu niin pitkälle, että niistä saisi lisätietoa.
Onneksi vanhat sanomalehdet auttavat taas. Löysin kuolinilmoituksen vuodelta 1926. Greta Liisasta oli tullut leipojatar Helsingissä. Hän kuoli yllättäen 24.7.1926. Iltalehden "Kuolleita" -palstalta selvisi, että hän oli kuollessaan 56-vuotias - juuri oikea henkilö.
Suomen Sosialidemokraatti -lehdestä löytyi vielä tarkempi tieto: 55 vuotta, 6 kuukautta ja 11 päivää.
Selailin uudestaan vanhoja lehtiä ja löysinkin niistä Greta Liisan kotileipomon rekisteröinnin. Kotileipomo on rekisteröity vuonna 1910 nimellä Kotileipomo Prima, Liisi Turunen Helsingin kaupunki. Omistaja Greta Liisa Turunen, Helsingin kaupunki. Toisesta luettelosta löytyy leipomon osoitetiedot. Kotileipomo on sijainnut osoitteessa Kivenhakkaajankatu 1. Tämän perusteella löydän Helsingin henkikirjoista tutun asukkaan.
Registertidning för varumärken 1.1.1910 nro 417 |
Uudenmaan läänin henkikirja 4.-5.kaupunginosa 1911 |
Lähden Google Mapsilla katsomaan paikkaa. Selviää, että kadulle on 1960-luvulla rakennettu uudet talot, mutta Helsingin vanhoista valokuvista löytyy alkuperäiset Kivenhakkaajankadun talot. Seuraavassa alekkain Google Mapsista kuvakaapattu kuva sekä vanha kuva helsinkikuvia.fi -sivustolta.
Miten Greta Liisan ompelukone päätyi Hirvelään? Sitä en tiedä. Useampikin esine täällä on mysteeri. Voin kuitenkin kuvitella, että muuttaessaan Helsinkiin vuonna 1909, Greta Liisa ei ottanut painavaa ompelukonetta mukaansa. Ehkä se jäi Ouluun ja sitä kautta päätyi aikanaan Yli-Iihin.
Greta Liisa Turusen elämästä on nyt tiedossani seuraavaa:
- Hän syntyi Paavolassa vuonna 1870.
- Muutti 16-vuotiaana Ouluun, ja hankki ompelukoneen vuonna 1895.
- 39-vuotiaana hän muutti Helsinkiin, jossa työskenteli leipurina.
- Hän ei koskaan avioitunut.
- Helsingissä asui myös hänen nuorin veljensä John perheineen. Sisko Brita jäi Ouluun ja pysyi ilmeisesti myös naimattomana.
- Greta Liisa kuoli 56-vuotiaana Helsingissä vuonna 1926.
- Hänestä jäi muistoksi Singerin ompelukone, jonka sarjanumero 12085577 kertoo sen valmistuneen vuonna 1894.
Tämä kone koristaa nykyään yhtä Hirvelän kamaria - hiljainen todistaja yhden naisen elämänvaiheista yli sadan vuoden takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti