Kesäkuun kuulumisia

 

Kesäkuu on jo lopuillaan. Tässä kuussa vanhemmat ovat laittaneet kuntoon pikkupuolta ja isollapuolen Niilon kamaria. Minä olen toiminut sekatyöläisenä monenlaisissa hommissa ruohonleikkuusta mökin huussin siivoukseen. Kesäisin vuokraamme tilan läheisyydessä olevaa mökkiä, joten tekemistä riittää.

Pikkupuolen pirtin ja kamarin seinät on maalattu. Kamarin yhdelle seinälle on laitettu tapetti. Ikkunat on maalattu sisäpuolelta ja ikkunoihin on asennettu pimennysverhot. Pirtin lattialistat ja kamarin lattia on maalattu.

 

Toiveeni vanhoista lattialankuista pirtin lattialla ei toteutunut tälläkään kertaa. Onneksi en aloittanut lattian purkua samalla innolla kuin Niilon kamarissa aikanaan. Pirtin lattiana on hyvin paksu levy ja sitä ei kannata alkaa purkamaan pois. Ehkä vaihdamme joskus levyn päällä olevan muovimaton uuteen.

Pikkupuolen pirtti on sisustettu talosta löytyneillä huonekaluilla. Mielenkiintoisin esine on vanha piironki. Piironki oli vuosikymmeniä isonpuolen postikamarissa kunnes 1990-luvulla se kunnostettiin ja maalattiin. Sen jälkeen piironkia on säilytetty lämpimässä pikkupuolella. Piirongin päällä on piianpeili joka ei todennäköisesti ole samaa sarjaa piirongin kanssa. 

Pirtin puusohva kunnostettiin yhtäaikaa piirongin kanssa.

Piirongin takana on vuosilukuja ja entisen omistajan? nimi. Vanhin vuosiluku on 1859. Harmi, kun kukaan ei enää tunne piirongin tarinaa ja sitä, miten se on päätynyt tilalle.

 

Niilon kamarin purkutyöt on vihdoin saatu päätökseen. Kamari olikin paljon työläämpi mitä olimme osanneet ajatella. Seinälevyjen vuoksi ikkunoiden ja ovien karmit sekä kattolistat täytyi käyttää irti. Ja niiden tuli pysyä ehyinä. Lattiaa täytyi korjailla vielä lisää, jotta lattian ja seinän väliin ei jäisi kovin suurta rakoa. 

Nyt karmit ja listat on paikoillaan. Seinille ei tarvitse tehdä muuta, kun poistaa levyjen alla olleet tapetin jämät. Vanhat hirret saavat jäädä tässäkin kamarissa esille. Lattia täytyy vielä maalata, siihen on maali jo valmiina.

Kaksiovinen kaappi jää paikoilleen, koska tarvitsemme kamarissa kaappitilaa. Kamariin tulee myös jääkaappi, joten se on sekoitus historiaa ja nykyaikaa.

Olemme alkaneet hankkimaan tarvikkeita myös tulevaa avoimien ovien viikkoa varten. Avoimet ovet ovat 18. - 24.7. Tapahtumasta kirjoitan myöhemmin lisää blogissa.

Isopapan lapsuuden perhe

 

Brita oli kotoisin Oulunsalosta ja Juho Etelä-Iistä. Avioitumisen (16.4.1875) jälkeen Brita muutti asumaan Juhon kotitaloon. Kaksi vanhinta lasta, Liisa ja Frans, syntyivät siellä.

Myöhemmin perhe muutti Etelä-Iissä eri taloon, jossa nuorin lapsi Maria syntyi.

Juho toimi ammatikseen Siuruan sahalla (1881-1891) metsien ostajana. Aikaisemmin hän oli toiminut suurliikemies Hägqvistillä apulaisena mm. lohen suolaajana.

Marraskuussa 1892 perhe muutti Pudasjärvelle (nyk. Yli-Ii) Kollajan kylään tilalle, josta blogi kertoo.

Vuoden 1892 jälkeen Juho toimi kauppiaana. Isonpuolen postikamarin pöydällä on kaksi Juhon myyntikirjaa vuoden 1900 vaiheilta.

Juho oli myös maanviljelijä. Isonpuolen pirtissä on taulu, jossa Oulun läänin talousseura kutsuu maanviljelijä Juhon maksavaksi jäseneksi heinäkuussa 1898.

Britalla ja Juholla oli kolme lasta: Liisa (10.3.1876), Frans (12.12.1877) ja Maria (21.9.1880). Perheen tytöt ehtivät asua tilalla joitain vuosia ennen naimisiinmenoa.

Liisa oli 22-vuotias, kun hän avioitui naapuritilan vanhimman pojan kanssa 3.12.1898. He muuttivat asumaan miehen kotitilalle.

Pariskunnalle syntyi poika Väinö. Hän oli ainoa lapsi.Väinö kuoli viiden ja puolen vuoden ikäisenä keuhkotautiin. Samaan tautiin oli Liisa kuollut jo puolta vuotta aiemmin vuonna 1904 vain 28-vuotiaana. Tämän perheen tarina päättyi lyhyeen.

Liisan puoliso meni myöhemmin uudelleen naimisiin.

2.8.1902 vihittiin perheen nuorempi tytär Maria. Marian ja Liisan miehet olivat veljeksiä eli Mariakin meni naimisiin naapurin pojan kanssa. Vuonna 1899 Marian mies Juho oli myynyt veljillensä oman osuutensa kotitilastaan, joten Maria ja Juho asuivat Juhon kotitilalla huonemiehinä eli vuokralaisina ennen kuin muuttivat omaan kotiin muutaman kilometrin päähän.

Sisarukset Maria ja Liisa asuivat samassa pihapiirissä noin kaksi vuotta ennen kuin Liisa kuoli.

Vuoden 1905 henkikirjassa Maria ja Juho eivät asuneet enää Juhon kotitilalla vaan he olivat muuttaneet kruununtorppareiksi niemeen muutaman kilometrin päähän lähelle Kälkäjänkoskea.

Maria ja Juho saivat kahdeksan lasta, 3 tyttöä ja 5 poikaa. Kolme pojista kuoli nuorina. Yksi poika kuoli sodassa ja hänet on haudattu Yli-Iin sankarihautausmaalle. Nuorin tytöistä meni naimisiin oulunsalolaisen miehen kanssa ja heidän kotitila on lähellä minun kotiani.

Keskimmäinen tytär Maria avioitui yli-iiläisen miehen kanssa. Mies kuitenkin kuoli sodassa. Maria meni uudelleen naimisiin ja tästä avioliitosta syntyneen tyttären kanssa olen voinut olla puhelinyhteydessä.

Isopapan sisar Maria kuoli 42-vuoden ikäisenä 9.2.1923. Hän oli edellisenä päivänä synnyttänyt viimeisen lapsensa.

Isoisopappa ja -mummu joutuivat kohtaamaan molempien tyttöjensä kuoleman. 

Brita kuoli vuonna 1928 ja Juho kolme vuotta myöhemmin vuonna 1931.

Marian leski Juho ei mennyt uudestaan naimisiin. Heidän vanhin tytär muutti perheineen isänsä luokse ja jatkoi tilan pitoa.

Kuva kirjasta Kotini ja juureni. Kuva on Marian ja Juhon kotitilan rannasta

Voimalaitosten rakentamisen aikaan perheen täytyi jättää kotinsa. Uusi koti löytyi noin 10 kilometrin päästä. Tila on vielä nykyäänkin saman suvun hallussa.

Tässä oli pieni katsaus isopapan perheen elämään. Isopapan elämästä teen oman postauksen myöhemmin.

Purkuja ja pukuja

 

Viikonloppuna lähdettiin taas puolison kanssa mökkimaisemiin siivoamaan ja järjestelemään paikkoja. Ehdittiin me vähän nauttia kauniista kesäpäivistäkin.

Avoimien ovien päivämäärä on nyt päätetty. Ne pidetään 18 - 24.7. Jos kaikkea suunniteltua ei ehditä sitä ennen tehdä, ei se meidän maailmaa kaada.

Minä aloitin hommat Niilon kamarista. Tarkoitus oli irrotella tapetit pois seinäpahveista. Tunnin verran tuskastelin työn hidasta etenemistä. Lyhyen neuvottelupuhelun jälkeen otin sorkkaraudan käteen ja pahvit sai kyytiä. Pahvi oli oikeastaan paksuhkoa levyä, joka irtosi hyvin seinistä.

Ennen purkutöitä kytkin sähköt pois päältä, mutta pistorasioiden ja sähköjohtojen irrotustyöt jätän ammattilaiselle. Sähköjohdot kulkevat seinälevyjen pinnalla, joten työ oli hidasta ja kaikkea en saanut purettua parin päivän aikana.

Seinälevyjen alta paljastui siisti vanha hirsiseinä.

 

Puolisoni alkoi siivoamaan pihapiirissä olevaa puohia. Puohi on tilan alkuperäisimpiä rakennuksia. Sen seinällä on vuosiluku 1902 (tai 1909). Tuntui siltä, että tuosta vuodesta lähtien puohiin oli kerätty tavaraa eikä sieltä oltu koskaan viety mitään pois. Puohi oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa.

Joku aika sitten puohista tyhjennettiin kaikki pahvilaatikot joita oli kertynyt vuosien varrella. Myös tilaa vienyt henkilöauto lähti.

Puolisoni teki valtavan työn kun hän tyhjensi rakennusta nurkka kerrallaan, seinä kerrallaan ja hylly kerrallaan. Hän vieläpä imuroi lattian sitä mukaa kun työ eteni.

Puohin yhteydessä ollut koirankoppi purettiin. Talossa ehti olla kolme Pike-nimistä koiraa minun lapsuudessa ja nuoruudessa. Sillä ei ollut väliä, oliko koira uros vai narttu. Nimi oli aina Pike.

Puohiin on tarkoitus jättää esille iso vene, hevosreki, vanha polkupyörä, olkisilppuri ja muita pienempiä esineitä. 

Ja nyt näyttäisi siltä, että puohi ainakin saadaan kuntoon avoimien ovien ajaksi. Siitä suuri kiitos puolisolleni, joka on innolla mukana tässä projektissa!

Tilan vanha asuinrakennus on 100-vuotias. Avoimien ovien viikko lähestyy. Olen ajatellut pukeutua silloin kansallispukuun. Sitä on hyvä välillä tuulettaa. Toinen hyvä syy on se, että isonpuolen lisäksi myös Peräpohjolan kansallispukumalli täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Molemmilla edesmenneillä mummoillani on ollut Peräpohjolan kansallispuku. Toinen oli syntyjään Sallasta ja toinen Iistä (myöhemmin Yli-Ii). Oman pukuni olen saanut lahjaksi puolisoni mummolta. Toinen puku on ostopuku ja se on sopivan kokoinen siskolleni.

Pikkupuoli

 

Tilan vanhempi asuinrakennus on pikkupuoli. Se sijaitsee joen suuntaisesti samassa pihapiirissä isonpuolen ja navetan kanssa. Isoisopappa rakensi pikkupuolen joskus 1900-luvun vaiheilla. Talo mainitaan kauppakirjassa, jossa isoisopappa myi tilan pojalleen heinäkuussa vuonna 1911.

Pikkupuoli on ilmeisesti rakennettu vanhan savupirtin hirsistä tai se on ollut alkujaan savupirtti, koska sen seinät ovat olleet mustan noen peittämät. Mustia nokisia lautoja näkee vielä vintin sisäkatossa. Peltikaton alla on vanha pärekatto.

Pikkupuolesta löytämäni vanhin kuva on vuodelta 1924. Kuvassa on isoisopappa ja -mummu, isopappa ja -mummu sekä pappa noin vuoden ikäisenä. Kuvassa on myös muita talon asukkaita ja vieraita.

Seuraava perhekuva on vuodelta 1928. Siinäkin pikkupuoli näkyy taustalla. Toisessa kuvassa pikkupuolesta näkyy vain osa. Siitä huomaa kuinka matala rakennus on ollut verrattuna isoonpuoleen.

Pikkupuoli käsitti pirtinpuolen ja kamaripään, jossa oli kolme huonetta. Yksi huoneista, pikkukamari, oli isoisopapan ja -mummun käytössä.

Vuonna 1951 pikkupuoli siirtyi isovanhempieni käyttöön. Lokakuussa 1950 isopappani oli myynyt puolet pikkupuolesta isosedälle. Tämän kautta luovutan ja myyn minä allekirjoittanut Pojalleni 

- - - omistamani pikkupuolen kamaripään iosa on 3 huonetta välillämme sovitulla kauppahinnalla joka on - - - markkaa. - - -  - - -  Ostaja saa heti huoneet haltuunsa mielensä mukaan käytettäväkseen joka kaikki vakuutetaan omakätisillä allekirjoituksilla Kahteen yhtäpitävään kappaleeseen kirjoitettuna Yli-Iin pitäjän - - - kylässä 21 Lokakuuta 1950.

Pikkupuoli laitettiin kirjaimellisesti puoliksi kenties sahaamalla ja toinen puoli siirrettiin maantien yli isosetäni maille vuonna 1951.

Iäkäs kyläläinen muisteli: Hilasivat monta päivää rakennusta tien yli. Pyöreät puut oli alla ja monta päivää siirsivät. Lupa piti hankkia, että saivat viiä tien yli. Kokonainen rakennus. Iso petäjä tien varressa. Vinssi laitettiin siihen kiinni ja hilattiin.

Pikkupuolen puolikas on edelleen maantien toisella puolella asuinrakennuksena. Sitäkin on laajennettu. Kuvassa talo ennen laajennusta.

Isovanhemmilla oli tämän jälkeen talosta jäljellä vain pirtti. Perhe oli kasvanut jo kolmella lapsella, joten tilaa tarvittiin. Kuvassa syksyltä 1951 olevat rakennuspiirustukset. Laajennuksessa tehtiin kamari ja taloa korotettiin.

Perheeseen oli syntynyt jo neljäs lapsi kun laajennus oli vielä meneillään kesällä 1952. Kuistia ei oltu vielä aloitettu tekemään.

1970-luvulla otetussa kuvassa näkyy vihdoin koko pikkupuoli. Talo oli väriltään vihreä ja siinä oli punertavanruskeat ovet ja ikkunanpielet.

Muistan lapsuudestani kuistilla olleet kahverit eli ruokakaapit. Niitä oli kaksi kappaletta. Tuntui oudolta, kun ruokia ei säilytetty jääkaapissa vaan ne piti hakea kuistin komerosta. Jääkaappi talossa kyllä jo oli, mutta ruokia säilytettiin myös kahvereissa ja kellarissa.

Pirtissä oli naulakko, jonka edessä oli pitkä ja leveä verho. Sama verho on edelleen naulakon edessä.

Eteisessä oli pienenpieni vessa ja siellä hana jossa pystyi pesemään kädet. Hana vain oli niin korkealla etten ylettynyt käyttämään sitä.

Lukitsin kerran itseni vahingossa vessaan. Avain vain pyöri lukkopesässä. Odottelin tovin, että enoni onnistui aukaisemaan oven ja pääsin pälkähästä.

Sähköhella tuli taloon vasta 1980- tai 1990-luvulla. Se ei silti ollut usein käytössä. Mummolassa ollessani heräsin kesäaamuisinkin siihen kun mummo alkoi laittamaan pirtin hellaan tulia. Hellan luukuista ja tulen rätinästä kuului kiva ääni.

Vuonna 1998 pikkupuolelle rakennettiin isompi vessa, sisäsauna ja pesutilat sekä kodinhoitohuone. Talon ulkoväri oli jo muutettu punaiseksi vastaamaan muita tilan pihan rakennuksia.

Vuonna 2007 uusittiin kamarin uuni ja vuonna 2014 leivinuuni.

 

 

Pikkupuoli on hyvässä ja täysin asuttavassa kunnossa. Remontoimme sitä sen verran, että maalaamme seinät ja poistamme pirtissä olevan muovimaton. Sen alta pitäisi tällä kertaa paljastua vanha lankkulattia (toisin kuin Niilon kamarissa isollapuolen kävi).