Vanhat kuvat

 

Olen jo kuukausia sitten ottanut pikkupuolen kamarin seinällä olleet vanhat kuvat kotiin tarkoituksena puhdistaa ne. Viimein sain tehtyä sen.

Kuvissa on mummoni sukulaisia.

Tässä kuvassa on mummon vanhemmat Nestor ja Aino. Kuva on aika kärsinyt. Yritin liimata repsottavia kohtia yhteen, mutta se ei auttanut. Paperi alkoi vain lohkeilemaan. Päätin jättää kuvan tuollaiseksi.

Skannasin kuvan kuitenkin talteen koneelleni.

Putsasin lasin ja kehykset ja laitoin kuvan takaisin paikoilleen.

Olen tuonut kotiini kaikki tilan vanhat valokuvat tarkempaa tutkimista ja skannausta varten. Niiden joukossa on maamieskoulukuva vuodelta 1914-15. Kuvassa seisovat nuorina vierekkäin isoisoäitini Aino ja isoisoisäni Nestor. Eivätpä tainneet nuoret silloin vielä tietää olevansa seitsemän vuotta myöhemmin aviopari.

Seuraava kehystetty kuva tarvitsi myös vähän liimaa. Laitoin sitä, mutta edelleen huonolla menestyksellä. Onneksi revennyt kohta on aika pieni ja huomaamattomassa kohdassa.

Putsasin kehykset ja lasin ja laitoin kuvan takaisin paikoilleen. Tarkoitus ei ole uudistaa kuvia tai kehyksiä millään lailla.

Kuvassa on nuori sotilaspoika ja kuvan takana on päivämäärä 12.5.1914 eli piirros on tehty ennen Suomen itsenäistymistä. Sotilaalla on päällään venäläinen univormu.

Varmaa tietoa kuvan henkilöstä ei ole.

Kolmas kuva on parhaiten säilynyt. Kuvassa on äidinäidinäidin äiti ja isä. Anna eli vuosina 1866-1942 ja Jaakko 1873-1922. Blogissa on ollut aiemmin kuva vielä yhdestä sukupolvesta taaksepäin eli äidinäidinäidinäidinäidistä Maijasta. Hän eli vuosina 1833-1933.

Kuva löytyy täältä.

Kehysten lasi on rikki. Löysin toiset uudemmat kehykset joiden lasia aioin käyttää, mutta lasi olikin liian iso kehyksiin. Siitä sain idean.

Isollapuolen on kaksi vanhaa lasileikkuria. Ajattelin kokeilla niitä käytännössä kunhan pääsen käymään tilalla.

Viime perjantaina pääsin sitten kokeilemaan lasileikkuria. Katsoin ohjeet lasinleikkaukseen netistä (vasta paikanpäällä) ja yritin tehdä kaiken ohjeiden mukaan. Ohjeessa kehotettiin kastamaan leikkurin kärki petrooliin. En siihen hätään keksinyt muuta ratkaisua kun kastaa leikkuri moottorisahan bensatankissa..

Aloin leikkaamaan lasia pyyhkeen päällä, mutta huonosti kävi. Viime senteillä lasi halkesi moneen suuntaan.

Tulipahan kuitenkin kokeiltua!

Nyt kuva on väliaikaisesti ilman lasia. Hankin uuden lasin mahdollisimman pian, jotta vanha kuva pääsee suojaan lasin alle. Lasin mitat on sen verran erikoiset ettei minkään valmiin kehyksen lasia voi käyttää.

Kuvat ja kehykset on aikoinaan tulleet kenties samasta paikasta, Helsingin Valokuvainsuurennos- ja Kehysliikkeestä.

Mietimme Ainon kanssa, mihin sijoitamme kuvat. Kuvien henkilöt eivät varsinaisesti liity tämän maatilan historiaan, mutta olivat tärkeitä ihmisiä tilalla pitkään asuneelle mummolleni.

Päätimme laittaa kuvat isonpuolen pirttiin lähelle väävispuita, joiden parissa mummoni vietti vielä eläkepäivinäänkin paljon aikaa.

Ladosta löytyneet vanhat kiesit

 

Viime kuussa päätin vihdoin kaivaa ladossa olleet kiesit esille. Paljon jouduin latoa järjestelemään ja tavaroita siirtelemään, että kiesit näki päivänvalon.

Kiesit olivat oletettua huonommassa kunnossa. Sain keräillä kassillisen kieseihin kuuluvaa puutavaraa ladon lattialta. Ladossa kiesit ovat olleet sateelta suojassa, mutta vuosikymmenten lahoaminen on tehnyt tehtävänsä.

Kärryjen historiasta en tiedä muuta kuin sen, että tämän talon ne eivät ole. Vanhojen kuulopuheiden mukaan jo edesmennyt enoni olisi tuonut kiesit tilalle. Eno oli kiinnostunut vanhoista esineistä ja keräsi niitä talteen.

Tilalla on aikoinaan ollut hevosia ja hevoskärryjä. Eräässä vanhassa valokuvassa näkyy vain osa isopappani kärryistä. Niiden koosta tai muodosta ei saa käsitystä. Sen sijaan talvikuvia, joissa näkyy hevosia rekineen, on enemmälti.

Tälläkin hetkellä yksi tukkireki on esillä vanhassa navetassa.

Pikaisella tarkastelulla en löytänyt kieseistä mitään merkintöjä tai leimoja. Nettiä selaillessa samantyylisiä kiesejä tuli vastaan ja niiden ikäarvio oli 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun.

Yllätyin, kun huomasin korin alla olevat lehtijouset. Tiesin joissain autoissa olevan kyseisiä jousia, mutta hevoskärryissä ne olivat uusi asia. Wikipedia kertoo: Lehtijousitus on eräs vanhimmista jousitustyypeistä, sillä se on tunnettu ainakin keskiajalta lähtien.

Kirjastot.fi-sivustolla kerrotaan vielä: Jousitetuista ajelurattaista olivat ensimmäisiä 1700-luvulla lähinnä kirkko- ja kaupunkimatkoilla käytetyt kiesit, joissa jousen virkaa toimittivat nahkahihnat tai puutangot. Linjaalirattaissa (joihin nämäkin kenties lasketaan) oli 1800-luvulla metallisia lehtijousia.

Kärrynpyörät on raudoitettu umpinaisilla vanteilla. Kirjastot.fi-sivustolla kerrotaan: Rattaiden pyörät tulivat paljon käytännöllisemmiksi ja kevyemmiksi, kun ne alettiin koota kapan ympärille puolapuihin tukeutuvista kaarevista kappaleista. Tällaisia kärrynpyöriä käytettiin raudoittamattomina vielä 1800-luvun puolivälissä, jolloin kyläsepät ryhtyivät yleisesti takomaan umpinaisia rautavanteita pyörien vahvistukseksi.

Siirtäessäni kiesejä toinen vanne irtosi pois paikoiltaan. En tiedä miten saan sen takaisin..

Kiesit liikkuivat kevyesti. Vedin niitä perässäni muutaman kymmenen metrin matkan. Uskalsin tehdä sen, koska metalliosat kulkevat korista aisoihin asti, joten aisat eivät olisi voineen katketa.

Ainoa ikävä puoli siirrossa oli kuitenkin se, kun toinen vanne irtosi.

Siirsin kiesit entiseen traktorikatokseen odottamaan, mitä alan niille tekemään. Puolisoni ehdotus oli, että korjailisin niitä lauta ja pinna kerrallaan. 

Yritän myös selvittää kiesien historiaa tarkemmin jos mahdollista.

Syyskuun kuulumiset, museoon saatuja lahjoituksia

 

Syyskuussa museossa kävi vielä vieraita muutamana päivänä. Valoisaan aikaan talossa näkeekin jotain, mutta aika kylmä siellä jo alkaa olla.

Museo sai lahjoituksena kaksi ihanaa peittoa. Toinen laitettiin esille isopapan kamariin ja toinen isomummon/Niilon kamarin sängylle. Nämä peitot tulivat tarpeeseen. 

Suuri kiitos lahjoituksista!

Saimme myös keittiöön kuuluvan esineen. Tämän esineen lahjoittaja eikä oikein kukaan muukaan ollut tiennyt, mikä esine on kyseessä. Googlen avulla selvisi, että se on vanha tölkinavaaja. Hieno ja harvinainen esine, itse en ole ainakaan ennen samanlaiseen törmännyt. Vanha tölkinavaaja sopii hyvin museoesineiden joukkoon.

Kiitokset myös tämän esineen lahjoittajalle!

Vielä yksi kiitos lähtee Rovaniemelle.  Sain syyskuussa sähköpostiini useita vanhoja valokuvia Hirvelästä. Suurin osa kuvista oli minulle aivan "uusia". Erityistä kuvissa on se, että monessa niistä on mukana kuvassa olevien henkilöiden nimet.

Olen vuosikausia etsinyt kuvia isopappani siskoista. Liisa kuoli jo vuonna 1904, joten en usko hänen koskaan olleen valokuvassa. Mari(a) kuoli vuonna 1923. Olen ajatellut, että hänestä saattaisi olla olemassa valokuva.

Kuinka valtavan iloinen olinkaan, kun noiden Rovaniemeltä tulleiden kuvien joukossa oli valokuva isopappani siskosta Mari(a)sta! Kuvaa en laita blogiin, mutta teen siitä kopion isollepuolen.

Suurkiitos vielä Rovaniemelle!

Syyskuun aikana pihasauna saatiin purettua loppuun kivijalkaa lukuunottamatta. Kivijalka saakin jäädä paikoilleen. Ruskoon kuskattiin jätettä kolmen kuomukärryn verran. Maalaamatonta puuta poltamme nuotiossa ja tiilillä ja muulla murskeella ajattelimme täyttää yhden kaivon.

Pikkupuolella Aino sai maalattua tuplaikkunat. Ikkunat on asennettu paikoilleen ja ikkunoiden välissä on tulitikkuaskit. Tikuissa olevan rikin olisi tarkoitus kerätä kosteutta.

Itse olisin halunnut laittaa vielä jäkälää koristeeksi, mutta kukaan ei ehtinyt kerätä ja kuivattaa sitä.

Ehkä ensi talvena sitten.

Pikkupuolen ikkunat puettiin myös talviverhoihin.

 

Olen monta kertaa tainnut mainita, kuinka tässä talossa on kaikki mahdollinen laitettu talteen. Vihdoin siitä oli hyötyä!

Pikkupuolen pirtissä on jonkinlainen vanha ilmanvaihtorupeli. Kesäisin sen kautta pääsee hyttysiä ja talvisin lämpö karkaa.

Aino oli siivoillut vanhaa navettaa ja löytänyt rojua täynnä olevasta nurkasta rupelin päälle kannen. Kansi istuu hyvin tiukasti paikoillaan.

 

Ostin tilalle maitokärryt. Pitäähän maatilalla olla maitokärryt. Ne on kätevämmät kuin kottikärryt ja niillä pääsee peräkärryä paremmin joihinkin paikkoihin.

Ensimmäisen kerran maitokärryt olivat käytössä kun kuskasin isonpuolen takapihalta saksimani herukkapensaiden oksat pois.

Yhdessä ladossa on oikein vanhat maitokärryt. Niiden rengas vain on kadoksissa. Ehkä se tulee jostain vastaan ja nekin kärryt pääsevät hyötykäyttöön.

Amerikkalainen taskukello

 

Tekstissä Perinnönjakoja ja testamentteja kerroin isopapan testamentissa olleesta ameriikkalaisesta taskukellosta.

Testamentissa mainittu kello on kiinnostanut minua siinä mielessä, onko taskukello vielä olemassa yli 70 vuotta testamentin kirjoittamisen jälkeen.

Olin yhteydessä isosedän vanhimman pojan sukulaisiin ja sain tiedon, että kello todellakin on vielä olemassa. Sain sähköpostiini hyviä kuvia, joista näkyi hienoja yksityiskohtia ja isopapan teettämät kaiverrukset henkilölle, jolle hän testamentissa taskukellon lahjoitti.

Kuva:T.R

Kuva:T.R

  

Kuva: T.R

Suurempi yllätys koitti muutama päivä sitten. Nykyiset taskukellon omistajat olivat päättäneet lahjoittaa isopapan vanhan kellon takaisin kotiin, Hirvelään.

Kello luovutettiin sunnuntaina 25.9. Olin ja olen edelleen ihmeissäni ja valtavan kiitollinen tästä todella arvokkaasta historiallisesta lahjoituksesta!

Kello tulee esille isopapan kamariin testamentin kanssa.

Ensimmäisenä kellossa huomaa sen koon. Kello on isokokoinen, ympärysmitaltaan noin 60mm ja nupin pituus noin 20mm. Kello painaa 199 grammaa. Kuvassa verrokkina 72 grammaa painava kello.

Kotelon takakannessa on taidokkaasti kaiverrettu kuva. Kuvassa on suuri määrä tukkeja, kaksi miestä, puita sekä iso rakennus jossa on pitkä piippu. Itse näen jopa savun nousevan piipusta.

Kellon koneiston saa näkyville pyörittämällä kierteillä olevan etukannen irti ja nostamalla saranoiden varassa olevan kellotaulun.

Kellon valmistaja on Dueber-Hampden Watch Co. Yhtiöiden historiasta voi lukea (eng.) täältä ja lyhyesti täältä. 

Kellotaulussa on nimi Hampden Watch Co., koneistossa lukee Dueber Co. ja kotelon takakannen sisäpuolella A.W. CO. Waltham.

Kellosta löytyy jonkin verran yksityiskohtia googlaamalla. Eräs mielenkiintoinen sivusto on https://pocketwatchdatabase.com/. Sivustolle pystyy syöttämään taskukellon merkin ja koneistosta löytyvän sarjanumeron. Tuloksena oli seuraavaa:

Kelloharrastajat saavat taulukosta selville monenlaista, mutta itselle tärkeimpiä tietoja ovat valmistusvuosi (arvio) 1891 ja maininta kotelosta: erilaisia. 

Kotelosta kerrotaan kysymerkin kohdalla suomennettuna: Useimmat amerikkalaiset koneistot yhdistettiin koteloihin tehtaalta lähtemisen jälkeen ja niitä on tutkittava erikseen.

Eli tämä selvittää sen, miksi kellossa on käytetty Walthamin koteloa.

Kotelossa on omistuskirjoituksen lisäksi logo A.W. CO., teksti Waltham pat.apr.22.79. coin, numero 4 ja 5660.

A.W.CO on kotelon valmistaja American Watch Co. Kotelo on valmistettu Walthamissa, Massachusettsissa.

Tuote on patentoitu 22. huhtikuuta vuonna 1879.

Coin viittaa kotelon hopeapitoisuuteen ja numero 4 kertoo kotelon painavan 4 (oz) unssia eli 113,40 grammaa.

Numero 5660 löytyy kotelon lisäksi irrotettavasta etukannesta, joten se on kotelon sarjanumero. Tästä en toistaiseksi löytänyt vielä lisätietoa.

Kellon ikä on vaikuttava. Sivustolla tarkennetaan, että kyseessä on koneiston arvioitu tuotantovuosi +/- 3 vuotta. Eli koneisto on valmistettu 1888-1894 välisenä aikana.

Jo aiemmin mainittua sivustoa tutkimalla selviää, että taskukellon kotelo on valmistettu viimeistään 1892. Kotelon tekstien ja leimojen ulkonäön perusteella samanlaisia koteloja on valmistettu vuosien 1857-1892 välisenä aikana.

Sivustolta löytyy myös katalogi vuodelta 1891. Kuvastossa voi tutustua mm. kellon osien hintoihin. Nykyrahaksi muutettuna kokonainen taskukello koneistolla, kotelolla ja kellovitjoilla varustettuna on ollut hyvin arvokas hankinta.

Kellon luovuttanut henkilö sanoikin hyvin, että kello on varmasti otettu esille liivin taskusta aina sopivalla hetkellä muiden ihmisten nähden.

Taskukellon hankinta-ajasta tai -paikasta ei valitettavasti ole minkäänlaista tietoa. Siksipä seuraava on vain arvailua.

Isopappa syntyi 12.12.1877. Oletettavasti hän ei hankkinut kelloa uutena.

Kävin läpi kaikki isopapasta otetut valokuvat ja löysin yhden kuvan, jossa isopapalla todennäköisesti on kello liivinsä taskussa. Ainakin kellovitjat ovat näkyvillä.

Kyseessä on vuodelta 1928 oleva perhekuva. (Kuva rajattu)

Kuvan vuosiluvusta syntyi ajatus, voisiko taskukello olla isopapan 50-vuotislahja? Isopappa oli joulukuussa 1927 täyttänyt 50-vuotta. Perhekuva on otettu seuraavana kesänä.

Yksi vaihtoehto on, että isopappa sai kellon omalta isältään. Vanhassa valokuvassa joka on otettu ennen vuotta 1928 on isoisopappani Juho. Valokuvasta näkyy, että hänelläkin roikkuu kellonvitjat liivin taskusta.

Isoisopappa syntyi vuonna 1853. Hän oli ammatiltaan kauppias, joten hän on hyvinkin voinut ostaa taskukellon uutena ja lahjoittaa sen myöhemmin pojalleen.

Kellon takakannen kuva (höyrysahasta?) voisi viitata myös siihen, että isoisopappa Juho olisi saanut kellon lahjaksi työvuosinaan hänen toimittua Siuruan sahalla metsän ostajana.

Tämä kaikki on kuitenkin vain arvailua. Tulen jatkamaan kellon historian selvittämistä siinä määrin kuin se vain on mahdollista.