(Iso)Pappani Frans

 

Isopappa Frans on merkittävä henkilö Hirvelän historiassa. Ensinnäkin hänestä on lähtöisin todella laaja suku, joista moniin olen saanut tutustua parin viime vuoden aikana paremmin.

Toisekseen hänen rakennuttama Isopuoli on säilynyt upeana rakennuksena jo vuosikymmenien ajan.

Kolmanneksi isopappa oli elämänsä aikana monessa mukana ja oli aikansa arvostettu henkilö asuinseudullaan.

Tutustutaanpa isopappaan hieman tarkemmin.

Frans oli syntyjään Iistä, Räinän talosta. Hän syntyi 12.12.1877 Juhon ja Britan toisena lapsena. Isosisko Lisa oli syntynyt edellisen vuoden maaliskuussa. 

Pian Fransin syntymän jälkeen perhe muutti Etelä-Iihin Kestilän taloon, jossa perheen nuorin lapsi Maria syntyi.

Frans itse kertoi Kalevassa vuonna 1956: Minä olen syntynyt Iin jokisuulla lähellä Kestilän sahaa josta nyt on jäljellä enää vain piippu.

Fransin lapsuusajasta ei minulle ole kertynyt tietoa, mutta pari tapahtumaa hän itse kertoo (Liitto?) lehdessä vuonna 1954. Muistan aivan elävästi ensimmäisen pyörän ilmestymisen Iin Haminaan. Se oli ihmeellinen kapistus. Joukolla sitä riennettiin katsomaan ja ihmeteltiin, kun se pysyi pystyssä vain kahden pyörän varassa.

Siipirataslaiva* välitti liikennettä Oulun ja Iin välillä. Se oli rikkaitten laiva. Jolla oli rahaa, se matkusti laivalla ja oli ylpeän näköinen. Muut katselivat heitä kadehtien ja tarpeen tullen - kävelivät Ouluun. Kinttupolkuja risteili nykyisten maanteitten paikoilla ja kengänpohjan alkaessa irvistää otettiin narua ja sidottiin kiinni.

Nämä tapahtumat olivat jääneet pienen pojan mieleen pysyvästi omakohtaisina kokemuksina.

Perhe muutti Hirvelän tilalle marraskuussa 1892. Frans täytti saman vuoden joulukuussa 15 vuotta.

Fransin isän Juhon vihkoista selviää, että Frans työskenteli nuorena isälleen ja sai työstä palkkaa samoin kuin muut työmiehet. Esimerkiksi lokakuun 30. päivä vuonna 1900 Frans sai työpäivistä palkkaa 26 mk ja 64 penniä (noin 136 e). Tammikuun 30. päivä vuonna 1901 työpäivien palkka oli 100 mk (noin 518 e).

Vuonna 1903 Pudasjärven Kipinän kautta kulkenut mies oli käynyt Hirvelän talossa kertomassa tietävänsä Fransille emännän. Seuraava kertomus on luettavissa Rantapohjassa 5.8.2014. Kirjoitan sen tähän lyhennettynä ja hieman muokattuna:

Matildan koti oli syrjäisellä paikalla - - - talossa oli kolme tytärtä. Eräänä päivänä oli joelta alkanut kuulua aisakellon helinää. Tytöt olivat ikkunasta nähneet, että taloa lähestyi hevonen, jonka porontaljalla vuoratussa kirkkoreessä istuu pyhäpukineisiin sonnustautunut mies ja reen kannoilla seisoo talossa aiemmin käynyt kulkumies.

Tytöt istuvat hiiren hiljaa sydän jännityksestä läpättäen tuvassa ja odottavat, kenet vie tuo outo komea mies, johon tyttäret ihastuivat heti.

Valituksi tulee Matilda. Kammarissa Frans kosii häntä ja myöntävän vastauksen annettuaan saa Matilda silkkihuivin, kihlakellon ja sormuksen Fransilta jonka hän ensimmäisen kerran elämässään näkee!

Matilda ja Frans vihittiin 11.3.1904. He asettuivat asumaan Hirvelän tilalle vanhaisännän ja -emännän eli Juhon ja Britan kanssa.

Fransin alkuperäinen tarkoitus ei ilmeisesti ollut jäädä isännäksi Hirvelän taloon. Vanhoista asiakirjoista löytyy kauppakirja marraskuulta vuodelta 1904 eli samalta vuodelta kun Frans avioitui.

Kauppakirjassa Matildan äiti Kaisa myy vävylleen Fransille omistamansa osan kotitilastaan. Kauppaan kuului lisäksi irtaimistona kaksi lypsävää lehmää. Ostaja saa maatilan heti haltuunsa kaikkein etuin ja omaisuutten kanssa mitä sille entuudestaan kuuluu.

Kauppoihin tyytymätön sukulainen vei kuitenkin asian oikeuteen ja kauppoja käsiteltiin käräjillä vuonna 1905. Maatilakaupat peruuntuivat ja Kaisa-anopin sukulainen sai tilan omaan käyttöönsä.

Vuonna 1911 Frans lunasti Hirvelän tilan itselleen vanhemmiltaan. Frans oli tällöin 33-vuotias neljän lapsen isä. Kaupat tehtiin 26.6.1911. Tilan hinta kirjoineen ja karjoineen oli 6000 mk (n. 27 000 e).

Frans maksoi Hirvelää vanhemmilleen pikkuhiljaa, kunnes lopullinen kauppasumma oli kuitattu 22.3.1915.

Hirvelän postipysäkkitoiminta alkoi vuonna 1913, Frans toimi postipysäkin hoitajana. Sen historiasta voit lukea täältä.

Vuosiin 1915-1917 sisältyy Hirvelän jääkäriaika. Siitä lisää täällä.

Vuonna 1919 alkoi Fransin suuri rakennusprojekti, Isopuoli. Hän oli projektin alkaessa 42-vuotias seitsemän lapsen isä. Isopuoli valmistui muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1922.

Frans kertoo elämästään näin: Työtä riitti, jos aikoi hengissä pysyä. Talvet olin aina savotoissa ja tulinkin niinä aikoina tutkineeksi melkoisen tarkkaan sellaiset kuin Ranuan, Suomussalmen, Kuusamon ja Pudasjärven tukkisavotat. - - - Alkuaikoina syötiin ateriat perheessä suolapiimään kastetun leipäpalasen ja suolaveden kanssa nautittujen paistettujen perunoiden muodossa.

(Liitto? 1954)

Fransin aikana Isonpuolen pirtti oli aina auki ja ruokaa pöydällä. Hirvelä oli epävirallinen kestikievari. Penkille tai lattialle sai jäädä nukkumaan ja hevoselle oli tilaa tallissa. Kenenkään ei tarvinnut lähteä Hirvelästä yönselkään.

12.12.1937 Frans täytti 60-vuotta. Moni sanomalehti kirjoitti maanviljelijästä ja suojeluskuntaveteraanista lyhyen tekstin Fransin juhlapäivän kunniaksi. Lahjaksi Frans sai mm. keinutuolin.

Vuoden 1954 lehdessä Fransin ollessa jo lähempänä 80-vuotias kirjoitetaan: Talostaan hän kertoo kuin lapsestaan ja se on varmasti mielessä elävänä saavutuksena, jonka saavuttaakseen täytyi pahojakin karikoita luovia. - - - Rikkautta on tavallaan sekin, että maanviljelijän lastenlasten lukumäärä on jo 34 ja heidän lisäkseen on jo uusi sukupolvi nousemassa kahdessa lastenlastenlapsessa. Elämän saavutuksia kaikki, joita korpimaahan pureutunut uurastaja nyt nykyajan tuulien alla voi katsella - tyytyväisenä kuljettuun tiehensä.

Kaikesta kirjallisesta materiaalista, lehtileikkeistä ja ihmisten kertomuksista olen voinut muodostaa jonkinlaisen kuvan isopapasta. Tiedostan hyvin, mistä omakin välillä kipakka luonteeni on peräisin. Asiakirjojen joukossa on oikeusjuttuja mm. alussa mainitsemani maatilakaupat, hovioikeusjuttu, Paskanlammen niityltä Fransilta varastetut heinät, metsävarkaus ja erilaisia kirjeitä, joista huomaa Fransilla olleen nokkapokkaa joidenkin henkilöiden kanssa.

Suoranaista surua Fransin elämään toi oman pojan kuolema sota-aikaan. Sitä ennen hän oli menettänyt vanhempansa ja molemmat siskonsa. Eläessään hän menetti myös ainakin kolme lastenlastaan.

Pappansa muistavilta lapsilta on jäänyt mieleen, kun he pyysivät papalta karamelliä. Pappa vastasi vitsikkäästi: Ei minulla ole mitään kalavelliä."

Seuraava vanha kirjoitus on Isonpuolen vieraskirjasta:

Niin tuttu tie ja rakkaat muistot veti tänne mummolaan. Kun astun tuolle pihalle ja näen tämän rakkaan talon ja tanhuan, tunnen syvällä sisälläni lämpimän läikähdyksen siitä ajasta jolloin juoksin tuolla pihalla. Navetassa lehmiä "kiusattiin", tallissa hevonen hirnahteli, juostiin savusaunaan, kellarista lohta haettiin ja kesäpirtin hellalla lohen nahkaa paistettiin. Mummo ja pappa täällä pirtissä touhus, näen silmissäin mummon tuossa hellan ääressä puuroa keittämässä ja pappa keinumassa tuossa keinutuolissa lehtensä kanssa. Ihanaa lapsuuden aikaa muistelemassa.

Loppuun vielä yksi kertomus isopapasta, jonka sain kuulla omakohtaisesti:

Eräs tyttö oli koulumatkalla yötä Hirvelässä. Frans oli edellisenä iltana sanonut tytölle, että tulla aamulla käymään hänen luonaan. Tyttö oli mielessään ihmetellyt, miksi hänen pitää mennä kun piti Fransia vähän pelottavana miehenä.

Frans oli aamulla käynyt kaupassa ja antanut tytölle ison ruokakassin ja sanonut, että tässä on kotiinviemisiä.

Tyttö oli äidilleen ihmetellyt, miten joku voi antaa ruokakassin. Äiti oli todennut, että jotkut ovat hyviä ihmisiä.

Frans kuoli rauhallisesti 82-vuoden ikäisenä 24.5.1960 omassa kammarissaan.

* Googlasin jutussa mainitun siipirataslaivan. Ainakin kirjoittamisen hetkellä Huuto.netissä löytyy myynnissä oleva kohde, jossa on kuva kyseisestä aluksesta. Kuvan yhteydessä on tiedot:

Wellamo. Raudasta rakennettu yksimastoinen siipihöyryalus.- Rakennettu Tukholmassa 1865 ja ostettu 1875 Ouluun.

Omistajia: Aluksen omisti 1875-1902 Uleåborgs Kustångfartygs bolag - - -

Matkoja: Wellamo teki matkoja Oulusta Tornioon poiketen Kemiin ja Iihin.

Minimuseo

Pakkasin Isoltapuolen mukaani kaksi isoa sinistä kassillista tavaroita. Valitsin kotona niistä vielä parhaat ja kävin esittelemässä esineitä ryhmälle iäkkäitä ihmisiä.

Voi kuinka he tykkäsivät ja kuinka paljon esineet toivat mieleen muistoja.

Hevosenkenkä oli tuttu kaikille. Yhden miehen kotona oli ollut neljä hevosta ja tämä mies oli pikkupoikana kengittänyt kaikki talon hevoset. Kenkiä sai jo siihen aikaan kaupasta.

Toinen mies mittaili pitkään kengän kokoa ja tuumasi sen olevan ehkä kokoa 4.

Luistin oli osalle hyvin tuttu ja osa ei tiennyt mikä se on. Siihen varmaan liittyy, onko lapsuudessa asunut vesistön lähellä ja tarvinnut luistimia.

Voivakan tunnisti melkein kaikki yhdestä suusta. Siinä on kuljetettu voita mm. metsätöihin mennessä.

Vähän vieraampi esine oli voilasta. Sitä arvuuteltiin mm. kapustaksi. Sitten kun kerroin, että esine liittyy edelliseen eli voivakkaan alkoi voilastakin muistua mieleen. Eli tällä esineellä on sekoitettu voita, kun siihen on lisätty suola. Ihmiset muistelivat myös minkälaisessa astiassa voita suolattiin.

Päre oli monelle miehelle tuttu. Useaa pärekattoa ovat hekin aikoinaan rakentaneet. Naiset muistelivat, kuinka paloherkkää päre oli ja kuinka tärkeää katto oli kastella leipomispäivänä.

Leipäpistimen tunnisti kaikki. Eräs näytti niin kovasti mallia sen käytöstä, että pelkäsin pöytäpinnan saavan uuden kuosin.

Piippausrauta oli myös tuttu lähes kaikille. Sen käytössä oli tärkeää saada rautaan juuri oikea lämpötila ettei hiukset vahingoitu. Kukaan ei ainakaan tunnustanut hiustuppojen katkenneen kihartaessa.

Aisakello toi monen mieleen matkan joulukirkkoon. Aisakello laitettiin sanamukaisesti aisaan ja lisäksi hevosella oli vielä toinen kello (oululaisittain) tolokassa, näin muisteli eräs rouva.

Hirvelän puohissa on esillä hyvin säilynyt setolkka kelloineen.

Kerroin kotimuseon aisakellon olleen postikäytössä jolloin eräs mies muisteli isänsä myös olleen postinkantaja. Hänellä oli ollut käytössään sukset ja postinjakoalue oli ollut hyvin laaja. Poika oli aina jossain vaiheessa mennyt hevosella isäänsä vastaan ja jakanut loput postit laatikoihin.

Pyykkilauta oli myös hyvin tuttu. Moni hoksasi paikan, jossa kuuluisi olla saippuapala. Isollapuolen on kolme pyykkilautaa ja yhdessä niistä on saippua oikealla paikallaan.

Eräs nainen kertoi naapurin neljän sisaruksen saaaneen lahjaksi omat pyykkilaudat ja se oli herättänyt suurta kateutta tässä naisessa. Hänen kun oli vielä pitänyt jatkaa nyrkkipyykillä pesua. Myöhemmin hänkin oli kyllä saanut oman pyykkilaudan.

Ihmisiä nauratti kun kysyin tarviko pyykkilaudassa käyttää sähköä.

Ladon avainta oli myös suurin osa käyttänyt. Eräs mies muisteli, että siihen aikaan lukot tehtiin itse ja ne oli isoja.

Viimeinen esine oli härkin. Moni arveli esineen liittyvän pyykinpesuun ja näyttivät miten sillä nosteltiin pyykkejä padasta. Kun kerroin, että esinettä on käytetty taikinanteossa niin johan alkoi mukavia muisteluja. Hierrin oli esineelle tutumpi nimi mitä härkin. Ja oksahaaroja siinä piti olla ainakin puolenkymmentä, mitä tässä näytille tuomassanikin oli.

Muisteluhetki oli ihana! Tykkään kovasti vanhoista esineistä ja tarinoista niiden takana. Ja kuka onkaan paras kertomaan niitä tarinoita kun ihminen joka on esinettä käyttänyt päivittäisessä elämässään.

Maalaa maailmasi

 

Kesän maalaushommat on vihdoin valmiit! Rakennusten ulkonäkö koheni huomattavasti ja ne ovat nyt vielä enemmän ilo silmälle.

Tässä postauksessa on lyhyt kooste maalaushommista.

Keväällä 20.5 ensimmäinen maalauskohde oli aitta. Aitta toimi valmiin ostomaalin testauskohteena värin, peittävyyden ja muiden ominaisuuksien suhteen.

Seuraavaksi vuorossa oli pikkupuoli.

Ennen avoimia ovia laitettiin isoremmi päälle ja alettiin maalaamaan isonpuolen julkisivua.

Samaan sysäykseen jatkettiin vielä puohin ja navetan kimpussa.

Sitten olikin avoimien ovien aika ja sen jälkeen pidettiin vähän lomataukoa.

Tauon jälkeen maalaushommat jatkuivat lopuilla puohin ja navetan seinillä.

Lopuksi vuorossa oli isonpuolen muut kuin julkisivun seinät. Ensimmäisenä vasemmanpuoleinen sivu.

Oikeanpuoleiselle sivulle piti tehdä vähän korjauksia. Pystyrimojen alaosat olivat päässeet niin huonoon kuntoon, että ne olisi pitänyt vaihtaa. Aino keksi katkaista rimat samalta korkeudelta ja laittaa tilalle lautaa. Siitä tuli oikein hyvä ratkaisu.

Viimeisenä maalattiin isonpuolen takaseinä. Takaseinään tehtiin sama lautaratkaisu kuin toiseen sivuseinään. Viimeiset siveltimen vedot tehtiin tasan viikko sitten 22.8 aurinkoisessa säässä.

Maalaushommissa meni kokonaisuudessaan kolme kuukautta eli koko kesä. Ollaan kyllä tyytyväisiä oman työn kädenjälkeen. Pienellä porukalla saatiin aikaiseksi jotain suurta!

Pikkupuolen vintin kesähuone

Ainolla on tässä kuussa ollut projektina pikkupuolen vintin kamari. Vintti on muuten avomallinen, mutta siellä on jo useita vuosikymmeniä ollut yksi eristetty lämmin huone. Huoneessa on lämmönlähteenä Porin Matti -tulisija. Lähemmällä tarkastelulla huomattiin, että siitä on ainakin arinaosa rikki, joten uunia ei uskalla enää lämmittää.

Siksipä huoneesta tulee oikein oivallinen kesähuone.

Huone oli pitkään tämän näköinen:

Vuosi sitten elokuussa sain siivottua huoneen, mutta ajan myötä sinne oli taas kertynyt tavaraa.

Aino tyhjensi koko huoneen ja aloitti remontin.

Ensiksi hän maalasi huoneen katon ja seinät.

Seuraavaksi oli lattian vuoro.

Maalin kuivumisen jälkeen oli aika kalustaa huone. Tarkoitus on löytää kaikelle käyttökelpoiselle tavaralla oma paikka, joten kesähuoneeseenkaan ei tarvinnut hankkia mitään uutta.

Loppusilaus tuli sisustuksesta.

Nyt vintillä on ihana kamari missä kelpaa köllötellä!