Äitienpäiväjuhlat Hirvelässä menneinä aikoina

 

Elävä perintö - sivustolla kerrotaan äitienpäivästä: Alun perin äitienpäivä on peräisin Yhdysvalloista, ja alkuunpanijana pidetään Ann Jarvista, joka järjesti äitinsä muistopäivän tämän kuolinpäivänä 1907.

- - - 

(Suomessa) ensimmäistä äitienpäivää vietettiin Alavieskan kirkonkylän kansakoululla heinäkuussa vuonna 1918.

- - -

Maanlaajuiseksi tapahtumaksi muodostunut juhlapäivä siirrettiin opettajien aloitteesta toukokuun toiselle sunnuntaille vuonna 1927, jottei se ulottuisi liian lähelle koulujen kevätjuhlaa.

Suomalainen Perinnekuvasto kirjoittaa: (Vuodesta 1919) juhlatilaisuuksia järjestettiin jo satoja, ja järjestäjinä olivat mm. kansakoulujen opettajat, raittius- ja nuorisoseurat, seurakunnat ja kaupungeissa erityisesti Pelastusarmeija. Ohjelman vakavuutta korostettiin seuraavasti: "Tilaisuuteen sopivia puheita, runoja, lauluja ja vuorokeskusteluja varataan sanottuun illanviettoon, mutta kevyet näytelmät, ennenkaikkea tanssi on silloin ohjelmasta tykkänään pois jätettävä."

Hirvelässä ja sen naapuritiloilla on vietetty äitienpäiväjuhlia useina vuosikymmeninä. Niistä on muistona valokuvia.

50 vuotta ja sitä vanhemmat valokuvat ovat vapaasti käytettävissä. Osa kuvista on Hirvelän albumeista ja osan sain vajaa kaksi vuotta sitten sähköpostitse Rovaniemeltä miellyttävänä yllätyksenä. Osassa kuvista on henkilöiden nimet. Mietin pitkään poistanko nimet, mutta päätin jättää ne tunnistusavuksi kuvista ja henkilöistä kiinnostuneille.

Innostuimpa vielä hankkimaan apin, joka värittää mustavalkokuvat. Olen aikaisemmin käyttänyt erilaisia ilmaisversioita, mutta nyt satsasin muutaman euron ja se todella kannatti. Minulla tuli kyynel silmään kun näin, miten hienoja kuvista tuli. Ne heräsivät eloon!

Värikuvista on myös paljon helpompi tunnistaa sukulaisia ja muita tuttuja kasvoja. Laitan mustavalkokuvat mukaan, jotta jokainen voi itse verrata. Kuvat ovat aikajärjestyksessä.

Ensimmäisenä oleva kuva löytyi Hirvelän albumista. Sama kuva on kirjassa Perinnealbumi III. Kirjan kuvatekstissä mainitaan: Äitienpäivän viettäjiä Kaukkon talossa Ala-Kollajan kylässä noin vuonna 1926. - - - Äidit kahvitettiin, ja he saivat rintapieleensä paperikukkaset. Juhlaohjelma koostui lasten esityksistä sekä esitelmistä ja puheista, joita pitivät opettajien lisäksi Kotikasvatusyhdistyksen kiertävät puhujat sekä myös papit.

Seuraava kuva on vuodelta 1928. Rovaniemeltä saadussa kuvassa on otsikkona Äitienpäiväjuhlan toimihenkilöt 14.5.1928.

Juhlaväestä löytyy kuva Hirvelän albumista. Kuvassa ei ole vuosilukua, mutta päättelen oven köynnöksestä kuvan olevan kyseiseltä vuodelta 1928.

Vuoden 1930 kuva on todennäköisesti jälleen Kaukon talon edestä. Kuva löytyy Hirvelän albumista. Samaa kuvaa on muisteltu lehdessä vuonna 1988. Valitettavasti lehden nimeä ei ole merkitty ylös, mutta oletan sen olevan Rantapohja.

Vuonna 1931 juhla on järjestetty Hirvelässä. Juhlaväestä ei ole kuvaa, mutta toimihenkilöt ovat päässeet omaan kuvaan. Kuvasta kiitos Rovaniemelle.

Sitten hypätäänkin jo vuoteen 1944. Kuva on otettu Peltoniemen talon edessä. Tästäkin kuvasta löytyy lehtiartikkeli vuodelta 1979. Oletan lehden olevan Rantapohja.

Viimeinen juhlakuva on todennäköisesti 1940-luvun loppupuolelta. Isomummo näyttää siinä jo aika iäkkäältä. Juhlapaikka ei ole tiedossa.

Värityksestä innostuneena loppuun vielä perhekuva Fransin ja Matildan perheestä vuodelta 1928. Perheenjäseniä löytyy jokaisesta edellä olevasta kuvasta.

Silpputeatterin kellolöytö

 

Viikonloppuna puuhailin taas yhden kellon parissa. Blogissa on tätä ennen käsitelty kolmea kelloa: herätyskelloa , isopapan vanhaa taskukelloa ja aikalailla tasan kaksi vuotta sitten yhtä kelloprojektia. Näköjään huhtikuu saa minussa uinuvan kello-kiinnostuksen heräilemään.

Viime syksynä löysin silpputeatterin siivouksen yhteydessä pahvilaatikon, jossa oli seinäkello palasina. Kaivoin laatikon esiin ja aloin tarkastelemaan kelloa.

Kello oli ollut laatikossa pitkään ja oli siksi pölyinen ja likainen. Niinpä ensimmäinen tehtävä oli putsata se. Samalla huomasin, että ainakin kellon heiluri puuttui sekä kellotaulun lasi.

 

Irrotin koneiston kellotaulusta. Tällä kertaa en aukaise sitä vaikka mieli tekisi. Mekaaniset kellot on todella kiehtovia ja suunnittelinkin alkavani eläkkeellä opettelemaan mekaanisten kellojen korjausta!

Puhalsin koneistosta paineilmalla enimmät pölyt pois ja testailin liikkuvia osia sekä hammasrattaita. Kaikki näyttäisi toimivan ja pyörivän. Kellon vetoavain on hukassa joten jousien kiristys jäi testaamatta, mutta hammasrattaita pyörittäessä ainakin soitto-osan/lyöntiosan jousikotelo liikkui.

Seuraavaksi kävin autotallissa vähän hiomassa niitä pintoja, joihin laitan liiman. Pyyhin pölyt pois ja liimasin osat yhteen. Ne sai jäädä yön yli puristukseen.

Seinäkello on saksalainen Hermle. Se on arviolta 1960-luvulta kun vertailin kelloa Googlen kuviin. Koneistossa on merkki FHS eli Franz Hermle & Sons. Koneistosta selviää myös, että kellon heilurin pituus on ollut 17,5 cm. Täytynee etsiä kadonnutta heiluria vielä silpputeatterin tavaroiden joukosta.

Kotelon kattoa täytyi vähän hioa jotta se istuisi paremmin koteloon. Puoliso teki sen homman ja hyvä tuli. Hionnan jälkeen sain liimattua katonkin paikoilleen.

Kotelo oli tämän jälkeen kasassa. Laitoin koneiston ja viisarit paikoilleen ja ruuvasin takalevyn kiinni. Kotoani ei löytynyt vanhoja ruuveja, niinpä väritin mustalla tussilla enimmät hopeankiillot pois.

Seuraavalla reissulla Hirvelään pitää etsiä kellolle paikka.

Anna Pietarintytär Wesan kapiokirstu

 

Selailin Hirvelästä ottamiani valokuvia ja pysähdyin sellaisen kuvan kohdalle joka minua on joskus mietityttänyt. Kyseessä on vanha kapiokirstu. Esineenä se on hyvin kiinnostava siinä olevan tekstin ja vuosiluvun vuoksi. Kapiokirstu ei enää ole Hirvelässä, joten en päässyt tutkimaan sitä tarkemmin.

Kirstun paikka Hirvelässä ollessaan oli isonpuolen pirtin eteisessä. Se oli täytetty vanhoilla puisilla kenkälesteillä. Julkaisun Kotini ja juureni Kuvia ja ajan tunnelmia Yli-Iistä kansikuvissa on kuva kirstusta.

Kuva kirjasta Kotini ja juureni

Kuva kirjasta Kotini ja juureni

Kapiokirstun säilymisestä saa kiittää enoani. Siitä kertoo Kalevan artikkeli vuodelta 1999: "R. sanoo pysähtyessään eteisessä vuodelta 1839 olevan arkun viereen. Puisia kengän lestejä pullollaan oleva komeus oli jo menossa metsään, kun hän otti sen talteen."

Kirstussa on teksti Anna Pietarintytär Wesa 1839.  

Tarkistin ensin Pudasjärven kirkonkirjat, mutta niistä ei löytynyt kyseistä henkilöä. Siirryin Iin kirjoihin ja aika nopeasti tärppäsi.

Iin vihkikirjasta selviää, että 3.8.1839 on vihitty Matts Mattsson Wiitala ja Anna Pehrsdotter (Pietarintytär) Wesa.  Anna oli talollisen tytär Kämärän eli Wesan talosta Tannilasta. Talo oli toinen Tannilan vanhimmista taloista, perustettu 1500-luvulta (Lähde kirjasta Kotini ja juureni).

Anna oli syntynyt 3.10.1815.

Matts ja Anna olivat jonkin aikaa vihkimisen jälkeen rippikirjassa Tannilan itsellisten luettelossa, mutta vuodesta 1845 eteenpäin Kämärän eli Wesan talollisia eli Annan kotitalon isäntinä. Vuodesta 1853 alkavassa rippikirjassa talot Kämärä ja Wesa on jaettu omiksi tiloikseen. Matts ja Anna jatkoivat Wesan talollisina.

Matts ja Anna saivat useita lapsia, joista osa kuoli pieninä. Matts kuoli 5/5 1859. Annan nimi löytyy rippikirjasta Wesan talon kohdalta vielä vuonna 1868.

Käytin aikaa sen etsimiseen milloin Anna kuoli, mutta en löytänyt varmaa tietoa asiasta.

Wesan tilasta löytyy muutakin mielenkiintoista. Se kuulosti kovin tutulta, kun aloin kaivelemaan kapiokirstun tarinaa.

Jatkaessani Iin rippikirjan lukemista eteenpäin Wesan talon kohdalta törmäsin tuttuihin nimiin mummoni eli äidinäidin puolelta. Tila oli 1880-luvun loppupuolella jaettu jo useamman omistajaperheen kesken.

Sekä rippikirjasta että Oulun läänin henkikirjasta selviää, että mummon isänisä Salomon J. asui perheineen Wesan tilalla vuodesta 1901 alkaen. Salomonin vanhin poika Nestori eli mummon tuleva isä oli silloin 4-vuotias. 

Eikä siinä vielä kaikki.

Vuonna 1907 yhdeksi Wesan tilan omistajaksi tuli Jaakko N. perheineen. Jaakolla oli tytär Aino joka tuolloin oli 8-vuotias. Ainosta tuli myöhemmin mummoni äiti.

Seuraava kuva on jo edesmenneen mummoni valokuvien joukosta. Kuvassa keskivaiheilla vierekkäin seisovat Aino ja Nestori. Kuva on Maamieskoulukuva Yli-Iin Tannilassa vuonna 1914-15. Sama kuva on julkaistu Rantapohja-lehdessä kesäkuussa 1983.

Tämän kuvan otosta meni vielä 7 vuotta ennen kuin naapurin tytöstä ja pojasta tuli aviopari.

Vanhasta kapiokirstusta lähteneen tutkimuksen myötä minulle selvisi, että mummoni vanhemmat asuivat lapsuudestaan lähtien samalla tilalla jopa kenties samassa Wesan talossa. Molemmat perheet tulivat muualta ja ostivat osuutensa kauppakirjalla.

Mummoni vanhemmat jäivät tilalle asumaan naimisiin mentyään joten tila on myös mummoni syntymäkoti.

Anna Pietarintyttären kapiokirstulle löytyi uskomaton tarina. Anna ja mummo eivät ole sukua, mutta tuo vanha esine toi nämä kaksi ihmistä jollain tavalla yhteen eli samaan synnyinkotiin. Anna syntyi vuonna 1815 ja mummoni vuonna 1923. Välissä ehti kulua siis 108 vuotta.

Epäilen, että enoni tai mummoni olisivat koskaan tienneet kapiokirstun tarinaa.

Matildan ja Fransin yhteiselämän alku

Maaliskuun 11. päivä vuonna 1904 oli isomummoni Matildan ja isopappani Fransin hääpäivä. Siitä on kulunut 120 vuotta!

Matildan ja Fransin kohtaamisesta olen kuullut parikin ihanaa tarinaa. Yksityiskohtana on mainittu, että Kipinän kautta kulkija oli käynyt Hirvelässä kertomassa Särkelästä löytyvän Fransille emäntä. Kosiomatkalla hevosella oli valkoinen liina (kun taas hautajaissaatossa musta). Matilda on kahden sisaruksensa kanssa miettinyt kenethän Frans valitsee ja valinta oli osunut Matildaan. Kihlat oli vaihdettu heti ja morsian on haettu myöhemmin emännäksi Hirvelään.

Toisen kertomuksen mukaan eräänä talvipäivänä vuonna 1904 oli joelta alkanut kuulua aisakellon helinää. Kolme tytärtä olivat nähneet ikkunasta, että taloa lähestyy hevonen jonka kyydissä kirkkoreessä istuu pyhäpukineisiin sonnustautunut mies ja toinen mies. Kammarissa tyttäret odottavat kenet mies valitsee ja valinta osuu Matildaan. Matilda saa kihlalahjaksi silkkihuivin, kihlakellon ja sormuksen Fransilta, jonka hän ensimmäisen kerran elämässään näkee.

Noin puolen vuoden päästä Frans saapuu veneellä hakemaan Matildan vaimokseen vihittäväksi ja Hirvelään emännäksi.

Asia on kiinnostanut minua, joten otin selvää mitä kirkonkirjat ja Oulun läänin henkikirjat asiasta tietävät.

Pudasjärvi, kuulutetut, 1902-1923

Ensimmäisenä aloin etsimään Pudasjärven kirkonkirjasta pariskunnan kuulutuksia. Ne löytyivät heti vuoden 1904 alkusivuilta: Ylkä: Talokkaan poika, nuorimies Juho Frans Juhonpoika Räinä l. Hirvelä ja Morsian: Edesm. talokkaan tytär Matilda Kallentr Särkelä, molemmat Kollajan kylästä. Puhemies: Tal. Antti K. Todistajat: Palvelijat: Hilma M. ja Priita H. Aviok. antoi E. Thauvón.

Kuulutukset on annettu 31/1, 7/2 ja 14/2 (1904).

Kuulutuksien yhteyteen on merkitty myös vihkiminen, joka tapahtui perjantaina 11.3.1904. Pariskunta vihittiin (Pudasjärven) pappilassa ja vihkijänä toimi rovasti E. Thauvón.

Pudasjärvi, vihityt, 1896-1910

Pudasjärven vihkikirjassa on muuten samat vihkimiseen liittyneet asiat, mutta siinä mainitaan vielä puolisoiden iät. Frans 26 vuotta ja Matilda 19 vuotta.

Tässä vaiheessa jo luulen, että toinen tarinoista liittyy vihkipäivän tapahtumiin. Maaliskuisena talvipäivänä vuonna 1904 Frans on reellä tullut hakemaan morsiamensa vihittäväksi. Ylkä eli sulhanen on tietenkin pukeutunut parhaimpiinsa ja kirkkorekikin on vuorattu porontaljoilla. Hirvelästä Pudasjärven pappilaan on ollut matkaa noin 50 kilometriä.

Kertomuksen loppuosa voisi olla kihlajaisajalta. Frans on kihlannut Matildan kesäaikaan, joten veneellä saapuva tuleva sulhanen on jäänyt kertojalla mieleen.

Vanhan navetan seinässä on kirjoitus: Tämä saatiin naitetuksi 19 päivä kesä kuuta 1903.

Fransin molemmat siskot olivat jo tuohon aikaan naimisissa. En keksi ketään muuta kuin Fransin jolle kirjoitus kuuluu ja joka olisi uskaltanut vuoden vanhoihin seinähirsiin kirjoitella. Vieläpä kun Pudasjärven vihkikirjasta selviää ettei kyseisenä päivänä vihitty ketään, ajattelisin tekstin olevan merkki kihlautumisesta eli lupaus avioliitosta.

Entäpä molemmissa kertomuksissa esiintynyt asia, että morsian olisi nähnyt tulevan sulhasensa vasta kihlautumisen yhteydessä?

Tähän sain tietoa vanhoista Oulun läänin henkikirjoista. Tutkin Hirvelän asukkaita vuosina 1901-1904 ja yllätyksekseni Hirvelässä on ollut vuosina 1902 ja 1903 piikana Tilda Särkelä eli Matilda.

Oulun läänin henkikirja 1902

Matildan isä kuoli vuonna 1888, kun Matilda ja kaksoissiskonsa Pieta olivat neljän vuoden ikäisiä. Heillä oli myös vuotta nuorempi pikkusisko. Rahasta on varmasti ollut tiukkaa eikä tyttöjen äiti mennyt uudelleen naimisiin. Siskosten on pitänyt luultavasti työskennellä jo nuoresta alkaen.

Matilda ehti tutustua kaksi vuotta tulevaan mieheensä ja hänen perheeseen ennen kihlausta ja avioliittoa. Tämä oli jotenkin helpottava tieto itselle kun olin aina luullut, että isomummo meni vain suoraan emännäksi uppo-oudolle aviomiehelle.

Varmaan isopappakin näki näinä vuosina miten hyvän emännän hän Matildasta itselleen saapi.

Häätilaisuudesta ei ole muuta tietoa kuin se, että Matilda ja Frans vihittiin pappilassa.

Hääjuhlan vieraslistaakin voi vain arvailla, mutta tehdäänpä niin.

Matildan puolelta häissä oli hänen leskiäitinsä Kaisa ja ehkä Kaisan ainoa elossa oleva veli Sakari, jonka perheen kanssa Kaisa asui. Matildan kaksoissisko Pieta Augusta asui vielä Suomessa, joten hänkin sekä pikkusisko Helmi Katariina olivat todennäköisesti paikalla.

Fransin puolelta häissä olivat hänen isänsä ja äitinsä Juho ja Brita. Fransin siskot Liisa ja Maria olivat myös paikalla puolisoineen sekä Liisan poika Väinö Johannes (s.1899) ja Marian tytär Hilja (s.1902).

Miten postauksen alkukuva liittyy aiheeseen?

Häistä on jäljellä yksi esine joka on omistajilleen todellinen aarre. Sukulaisella on lautanen joka oli isomummon ja -papan häälahja-astiastossa. Sukulainen sai sen häälahjaksi vanhemmiltaan ja hän on edelleen antanut sen häälahjaksi omalle lapselleen.

Ihana että tämmöinen aarre on vielä olemassa ja sitä pidetään arvossa!