Savusaunan lämmitys

 

Toukokuussa kirjoitin postauksessa Saunoja ja viimeaikojen touhuja tilan ensimmäisestä saunasta:

Isoisopappa rakensi tilalle saunan joskus 1900-luvun alkupuolella. Sauna kuului kauppaan, kun isoisopappa myi tilan pojalleen kesäkuussa vuonna 1911. Tilan vanha sauna oli hirsirakenteinen ja pärekattoinen savusauna. Sauna sijaitsi kaukana pihapiiristä luultavasti sen paloherkkyyden vuoksi.

6. helmikuuta vuonna 1956 allekirjoitetulla kauppakirjalla isopappa myi virallisesti puolet savusaunasta isovanhemmilleni. Perhe oli käyttänyt saunaa jo vuosia.

Savusaunassa tuoksui palviliha. Siellä palvattiin ensin lihoja ja sitten saunottiin. Kiuas meni palvatessa hyvin kuumaksi. Lihat roikkuivat saunassa orsilla ja nauloissa.

Savusauna purettiin 1960-luvun jälkeen kun uusi pihasauna valmistui.

Nykyinen savusauna sijaitsee rannassa samalla tontilla kesämökin kanssa. Eno rakensi saunan vanhoista hirsistä 2000-luvun alussa.

Saunasta on helppo pulahtaa uimaan Iijokeen rappusia pitkin.

Savusaunan lämmitys on työlästä, mutta palkitsevaa. Löylyt on todella pehmeät. Sauna myös pysyy lämpimänä pitkään jopa seuraavaan päivään.

Ensin kaikki irtain täytyy viedä saunasta ulos mukaan lukien lauteet ja selkänoja.

Vesipata täytetään ja uuniin ladotaan puut. Seinillä olevat tuuletusräppänät avataan.

Tämän jälkeen uuni sytytetään ja savu alkaa heti vallata tilan.

Puita lisätään tasaisin väliajoin yhteensä noin kolme pesällistä. Tässä vaiheessa täytyy jo liikkua aika matalana, koska savun muodostus on voimakasta.

Kun puut on palaneet loppuun ja hiillos sammunut, tyhjennetään tulipesän tuhkat.

Koko sauna "huuhdotaan" vedellä seiniä ja kattoa myöten. Näin noki poistuu. Tuuletusräppänät suljetaan.

Kiuas saa "asettua" pari tuntia jonka aikana lauteet ym tavarat voi kantaa takaisin saunaan.

Lopuksi saaviin tehdään valmiiksi pesuvesi ja tämän jälkeen pääsee nauttimaan maailman ihanimmista löylyistä!

Vuosi lähenee loppuaan ja samalla blogilla on tullut täyteen ensimmäinen vuosi. Edelleen tekstejä tulee harvemmin näin talviaikaan, mutta kevättä kohti vauhti kiihtyy.

Oikein mukavaa alkavaa vuotta kaikille!

Laatikkokamera GAP

 

Isonpuolen pirtin kaapin päällä oli pitkään laatikkomallinen vanha kamera. Ajattelin aina, että kamera on rikki ja se on tuotu vain rekvisiitaksi taloon.

Suursiivouksessa keväällä kamera siirrettiin eri paikkaan esille. Tämän(kään) esineen historiasta minulla ei ole tietoa, mutta muistelisin kameran olleen Hirvelässä jo lapsuudessani 80-luvulla.

Siskoni puoliso harrastaa valokuvausta ja hän kiinnostui kamerasta sen nähtyään. Niinpä kamera matkasi Harrin mukana Helsinkiin.

Tämän postauksen kuvat on ottanut Maarit. Laatikkokameralla otetuista kuvista sekä haastattelun perusteella tehdystä aineistosta kiitos Harrille.

GAP-laatikkokameran valmistusmaa on Ranska. Camera-wiki kirjoittaa lyhyesti: Georges Paris on ranskalainen kameravalmistaja, joka valmisti edullisia kameroita GAP-tuotemerkillä 1940-1950-luvuilla.

Nettiä selaillessa löysin identtisen kameran, jonka valmistusvuosi on 1947.

Yllätyin kuullessani kameran olevan täysin ehyt.

Ensimmäiseksi Harri putsasi kameran ja sen kaksi linssiä. Linssit ovat yksinkertaisesti kaksi lasinpalaa. Lasit olivat likaantuneet ajan saatossa, mutta putsaus auttoi hyvin.

Kameralla voi ottaa pysty- tai vaakakuvia. Kamerassa on kaksi peiliä joiden avulla kohteeseen tähdätään, mutta tähtäys ei ole tarkka vain vaan suuntaa antava. Harri vertasi peilejä periskooppiin.

Kameraan sopivaa filmiä on vielä hyvin saatavilla monessa eri hintaluokassa. Filmirullan koko on 120 ja Harrin hankkima filmi maksoi noin 7,5 euroa. Harri kertoi harrastajien käyttävän mielellään isoa filmiä, koska sitä on helpompi jälkeenpäin käsitellä eli skannata valokuviksi.

Yhdestä filmirullasta sai noin 8 kuvaa kooltaan 6x9.

Kaikki näkemäni vanhat valokuvat ovat olleet mustavalkoisia. Koska kuvan väritys riippuu ihan vain filmirullan ominaisuuksista, tälläkin 75 vuotta vanhalla kameralla on mahdollista ottaa myös värikuvia. (Näin sivisti minua oma puolisoni haastattelun aikana 😄)

Kamerassa ei ole minkäänlaista automatiikkaa, joten kaikki täytyy tehdä manuaalisesti. Yksi sellainen on filmirullan kelaaminen.

Kamerassa on pieni luukku, josta pitäisi näkyä kun edellinen kuva on siirtynyt tarpeeksi ja filmille voi taas kuvata. Tätä ei kuitenkaan näkynyt, joten Harri joutui testaamaan ensin teipin avulla, montako kierrosta filmirullaa täytyy pyörittää ennen uuden kuvan ottoa.

Tällä tavoin harjoittelemalla rullalle sai otettua sopivasti kuvia eikä mikään kuva mennyt päällekkäin.

Kuvaustilanteesta Harri kertoi, että hän ei voinut kuin arvailla kuinka pitkä on kameran suljinaika eli kuinka kauan kamera valottaa. Niinpä kuvaustilanteessa Harri käytti omaa salamalaitettaan. Hän räppäsi kuvan yhtäaikaa salaman laukaisun kanssa. Lisäksi kamera oli vakaalla alustalla pöydän päällä.

Näin tekemällä kuvista tuli tarkkoja.

Pihalla kuvatessa kuvat tärähtivät. Siihen olisi ilmeisesti auttanut kuvaaminen jalustalta.

Kamerassa on oma paikkansa jalustalle.

Ainoa säätö jonka kamerassa voi tehdä on linssin aukon koko (eli f-arvo). Kamerassa on liikuteltava levy, jossa on kaksi reikää. Aurinkoisella säällä käytössä on pienempi reikä ja pilvisemmällä suuri. Oikein aurinkoisena päivänä voi lisäksi käyttää vielä keltaista filtteriä.

Tarkennusta ei voi säätää, joten netistä saadun tiedon perusteella kuvattava kohde oli noin kolmen metrin etäisyydellä. Tämä on kuvaajankin mielestä hyvä etäisyys.

Kuva täytyy siis aina ottaa kolmen metrin päästä.

Filmirullan Harri kävi kehittämässä liikkeessä ja negatiivit hän skannasi itse valokuviksi. Yhden filmirullan (8 kuvaa) kehityksen hinnaksi tuli noin 12 euroa.

Harri kehui kovasti kameraa ja sen kuviin saatua tunnelmaa. Kameralla saa läheltä laajoja ja tarkkoja kuvia. Samanlaisia ei mitenkään saa kännyköillä eikä edes tavallisella 35mm filmikameralla.

Tässä Harrin ottamia kuvia GAP-laatikkokameralla. Kuvauskohteena siskoni Maarit.

Jääkärietappi Hirvelä

 

Hirvelän historiaan sisältyy paljon mielenkiintoisia asioita ja tapahtumia. Eräs niistä on sen toimiminen jääkärietappina.

Syrjäisten erämaaseutujen kautta Ruotsin puolelle johtavia etappireittejä kulki vuosina 1915-1916 nuoria miehiä matkallaan Saksaan saamaan sotilaskoulutusta, jota ehkä tarvittaisiin kamppailtaessa Suomen irroittamiseksi Venäjästä.

(Kaleva 21.8.1991)

Samassa artikkelissa kerrotaan, miksi etappeja tarvittiin: Vain ensimmäinen ryhmä jääkäreitä, 150 pfadfinder-kurssille lähtenyttä ylioppilasta pääsi matkustamaan normaaliin tapaan ulkomaanpasseilla. Lopputalvesta 1915 alkaen passeja ei enää myönnetty asekuntoisille miehille. Ainoa tapa poistua Suomesta oli luvaton tie.

Toivo Hyyryläinen kirjoittaa kirjassaan Polkuja aiheesta Jääkäriliike Yli-Iissä: Voidaan kysellä, miksi tietyt paikkakunnat ja niissä tietyt talot valikoituivat jääkäreiden tukikohdiksi ja majapaikoiksi. - - - Hirvelä Yli-Iin Kollajalla oli Iijokivarressa tunnetuin jääkärien etappitalo Pudasjärven ja Yli-Iin rajalla. 

- - -

Nuoren Frans-isännän maine isänmaan parasta ajattelevana miehenä oli levinnyt ympäristöön niin, että hänelle uskottiin huippusalaisena pidettävä jääkäreiden ja jääkärivärväreiden eli etappimiesten majoittaminen ja piilottaminen.

Jääkärit tulivat taloon yleensä työtä etsien hälventääkseen epäilyjä. Hirvelässä he saivat ruokaa ja juomaa sekä yösijan.

K.A Wegeliuksen kirjoissa Aseveljet (I ja II) kerrotaan jääkäriliikkeestä perusteellisesti. Seuraavat lainaukset ovat osasta I.

Hirvelä kuului läntiseen etappiin.

Hirvelään tultiin etelästä salopolkua pitkin, joka alkoi Oulun-Pudasjärven maantieltä Kaarelan kievarista noin 4 km Pudasjärvellepäin.

Kartta kirjasta Aseveljet I

Etappimiehenä toimi jääkäri Edvard Nurmi (27.5.1892-12.11.1966). Wikipedia: Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet komennettiin 22.8.1916 etappitehtäviin Suomeen. Suomessa Nurmi toimi läntisellä etapilla.

Saksalaisten auttaminen oli hengenvaarallista. Siitä esimerkkinä kirjassa kerrottu Taavetti Lukkarisen murhenäytelmä. Taavetti Lukkarisen nimi on monelle Oululaiselle tuttu Kontinkankaalla sijaitsevasta hirttopuusta.

Kuva: Wikipedia

Taavetti Lukkarinen jäi kiinni 26.12.1915 autettuaan kolmea saksalaista venäjältä paennutta sotavankia. Lukkarinen pääsi pakenemaan Ruotsiin. Lukkarinen kaipasi luonnollisesti kotiansa ja kesäkuun alussa 1916 hän päätti pistäytyä siellä. Oulussa hänet kuitenkin pidätettiin heti ja hirttotuomio pantiin täytäntöön 2.10.1016.

Tämän jälkeen julkaistiin seuraava kiertokirje:

Jääkäreillä oli paljon vihollisia.

Jääkärimme ei kuitenkaan ennättänyt olla talossa kuin pari päivää, kun Hirvelä, joka postinkuljettajana oli saanut tietoonsa outoja uutisia, kutsui Nurmen huoneeseensa ja vedettyään alas ikkunaverhot sanoi: "Nyt on sinun heti lähdettävä talosta, sillä Iijoen tienoilla rannikolla on yritetty räjäyttää venäläisten laivoja, ja nyt santarmit poliisein kera kiertelevät ympäri etsien räjäyttäjiä."

- Hirvelä kyllä tiesi, ettei Nurmi ollut voinut olla mukana moisessa teossa, mutta kun paikkakunnalle oli levinnyt tieto, että Nurmi on jääkäri, ei hänellä näyttänyt olevan täällä turvapaikkaa missään.

Tämän tapahtuman jälkeen Edvard Nurmi joutui lähtemään pakoon etappitalostaan.

(Einar) Wichmann jatkoi matkaa Hirvelään Iijokivarteen varoittaakseen siellä olevia jääkärien ystäviä asian mahdollisesta ilmijoutumisesta ja ottaakseen selkoa, olisiko jääkäri Nurmi palannut etappiasemalleen Hirvelään. Täällä hän kuuli, että talossa oli pari päivää aikaisemmin käynyt kaksi oululaista salapoliisia. - - - Nämä olivat kyselleet jääkärien nimiä ja kulkuteitä  - saamatta mitään tietää.

Wichmann - - - kulki salojen halki jalkaisin Hirvelään Iijokivarteen, missä hän varovaisuussyistä eräässä ladossa, noin 2:n kilometrin päässä talosta, Hirvelän eväillä varustettuna, sopimuksen mukaan odotti 1,5 vuorokautta - - - Kätkettyään ladon luo muutamia pommeja ja vähän levähdettyään lähtivät he - - - Veskaan.

Isollapuolen on tallessa kaksi lehtileikettä, joissa isopappa sivuaa kokemuksiaan jääkäriajasta. Ne löytyvät Kalevasta vuosilta 1954 ja 1956.

Takaa-ajettuna viikon heinäladossa kertoi (isopappa) olleensa. Hän osallistui aktiivisesti jääkäriliikkeen toimintaan ja asuttaen heitä, joutui luonnollisesti vastapuolen vihan kohteeksi. Yöetsinnät alkoivat ja kertojamme sai asiasta vihiä. Ei auttanut muu kuin paeta keskellä talven pakkasia erääseen syrjäiseen latoon ja asua siellä viikon päivät. "Kun aamuisin heräsin siellä ladossa, tuntui kuin leukani pitäisi avata puukolla", kertoo hän ja naurahtaa itsekseen. "Se oli kovaa aikaa, mutta sitä muistelee vieläkin mielellään, sillä se jätti niitä muistoja, jotka eivät koskaan unohdu ihmisen eliniän aikana." (1954)

Kerronpa lopuksi muutaman muistelman jääkäriliikkeen ajoilta. Kylässämme oli siihen aikaan eräs mies, joka toimi silloisten poliisien ja santarmien kätyrinä ja ilmiantajana. - - - Erään kerran, kun tulin tavanmukaiselta opastusmatkaltani, tavoitin hevosella ajaen kyseellisen ilmiantajan, joka oli suksilla hiihtäen palaamassa ilmiantomatkalta. Hän pyysi päästä rekeen, johon pyyntöön suostuin. Rekeen päästyään hän alkoi kertoa, millaiselta matkalta hän oli tulossa, jolloin vihani leimahti. Mutta hän oli suuri, voimakas mies ja minä pieni, joten hyvät neuvot olivat tarpeen. Hivuttelin hiljakseen hänen suksensa niin reen laidalle, että ne putosivat hankeen. Kun hän kumartui suksiansa ottamaan, löin häntä taskussani olleella pirtupullolla niskaan niin lujasti, että vain pullon kaula jäi käteeni ja hän tuupertui tienpuoleen. Taputtelin häntä vielä puupalikalla paljaille pakaroille ja läksin ajamaan. (1956)

Jääkäriaktivistimitali eli Viribus Pro patria Unitis myönnettiin isopapalle 25. helmikuuta 1938.

 

21.8.1991 isonpuolen seinälle asetettiin jääkärietapin muistolaatta. Laatta on isonpuolen seinällä, vaikka sitä ei vielä jääkäriaikaan oltu rakennettu. Jääkärit majoittuivat siis pikkupuolella. Museoviraston kohdeinventoinnissa vuodelta 1997 sanotaankin: Vanhemmalla uudistetulla rakennuksella (pikkupuolella) on historiallista arvoa sen toimittua jääkärietappina.

Loppuun vielä ote vanhasta vieraskirjasta vuodelta 2006. Voi kumpa minäkin löytäisin jostain nuo kirjoitukset!

Hirvelässä käymässä ja muistelemassa menneitä aikoja. Olen ollut täällä nuorena poikana paperipuuleimauksella isäni mukana. Aikaa siitä on kulunut lähes kuusikymmentä vuotta. Nukuin silloin jääkärikamarissa ja luin seinältä silloista historiaa. - - - Kyllä tämä talo on historiaa täynnä ja seinät huokaavat menneisyydestä. - - -

Vuosikatsaus

 

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Hirvelän tila siirtyi uudelle omistajalle.

Aika on mennyt nopeasti, mutta paljon saatiin tehtyä ensimmäisen vuoden aikana.

Tässä lyhyt katsaus siihen.

Marraskuu 2021

Aloimme heti siivota ja järjestellä isoapuolta. Löytyi paljon mielenkiintoisia tavaroita, joita laitettiin esille tilan rakennuksiin. Kuvassa vanhoja uistimia.

Joulukuu 2021

Keskityimme isopapan kamariin ja poistimme vanhat roikkuvat pahvit seinistä.

Esiin tuli kauniit hirsiseinät.

Tammikuu

Pirttiä puunattiin urakalla. Työkaluseinältä otettiin kaikki pois, seinät putsattiin ja työkalut järjestettiin uudelleen. Kangaspuille löydettiin uusi paikka ja pirtin sänkyjen järjestystä taidettiin vaihtaa useamman kerran.

Kävin läpi talon kaikki ompelukoneet. Niistä voi lukea lisää täältä.

Aino tuuletti ja lumipesi pirtinuunin ympärillä olleet vanhat kengät.

Maarit-sisko kävi etelästä mutkan auttamassa. Vietettiin hauska viikonloppu vanhojen esineiden parissa.

Helmikuu

Kuukausi oli kylmä! Toin kotiini esineitä putsattavaksi ja korjattavaksi.

Kävin läpi vanhoja kortteja ja adresseja.

Maaliskuu 

Auringonvalo lisääntyi ja siivoustöitä oli mukava jatkaa. Tässä kuussa aloitin aitan siivouksen. Kävin läpi yksitellen kaikki aitassa olleet tavarat. Vain harva jäi jäljelle.

Yksi niistä oli isoisotädin vanha turkki.

Riihimäen vanhat lasitölkit ovat säilyneet hyvässä kunnossa.

Loppukuusta saimme uutta pontta siivoushommiin kun ensimmäiset vieraat olivat tulossa tutustumiskäynnille. Veimme kaiken ylimääräisen tavaran piiloon isomummon/Niilon kamariin ja järjestelimme muut huoneet kuntoon.

Huhtikuu

Lumi oli sulanut jonkin verran aitan ympäriltä, joten pääsin jatkamaan sen siivousta. Turkin lisäksi muutama vanha päällystakki pelastettiin isollepuolen.

Tyhjensi aitan kokonaan, siivosin sen ja purin toisen kerroksen lattialankut.

Tyhjensimme myös osan kesänavetan tavaramäärästä.

Toukokuu

Tämä kuukausi meni isomummon eli Niilon kamarin kimpussa. Kamari täytyi ensin tyhjentää kaikesta sinne varastoidusta tavarasta.

Irrotimme kokolattiamaton, korjasimme maton alta paljastuneen lahon, aukaisimme isopapan kamariin johtavan oviaukon ym.

Toukokuussa alkoi myös ikkunoiden rappaaminen ja maalaaminen.

Kesäkuu

Heti alkukuusta pääsimme pikkupuolen kimppuun. Pikkupuoli siivottiin perusteellisesti ja sisustettiin. Kamari sai seinälle tapetin.

Isollapuolen Niilon kamarin seinäpahvit sai kyytiä ja niidenkin alta paljastui kaunis vanha hirsiseinä.

Puoliso innostui aloittamaan puohin järjestelemisen ja oli hienoa saada sinnekin näytteille esineitä.

Kuukauden lopussa oli vielä monta rautaa tulessa...

Niilon kamarin seinistä irrotettiin viimeisetkin pahvi- ja koolausrippeet, lattia maalattiin ja koristelistat laitettiin takaisin paikoilleen seiniin, ikkunoihin ja oviin.

Puohi vaati edelleen siivousta ja järjestelyä.

Pikkupuolta sisustettiin.

Myös tyhjä Niilon kamari tarvitsi sisustusta.

Edelleen oli vielä ikkunoita mitä piti rapata ja maalata.

Heinäkuu

Heinäkuussa tehtiin vielä pientä hienosäätöä huoneiden osalta. Puohiin lisättiin valaistusta ja pihalla riitti pihatöitä.

Mainostimme tulevaa avoimien ovien viikkoa ja teimme järjestelyjä sen onnistumiseksi.

Puolessavälissä kuukautta kaikki alkoi vihdoin olla valmista.

18-24.7 vietimme juhlaviikkoa ja kaikki sujui yli odotusten! Viikosta voit lukea täältä.

Elokuu ja syyskuu

Jäähyväiset pihasaunalle. Purku-ukot hoiti homman hienosti!

Lokakuusta lähtien olen alkanut tutkimaan taas enemmän tilalta löytyneitä esineitä. Teen uusia löytöjä joka kerta kun koluan latoja ja niiden ullakoita.

Talven aikana olisi tarkoitus tehdä ainakin isonpuolen esineistä jonkinlaista luettelointia.

Tästä talvesta alkaen voimme yöpyä (kylmän) kesämökin sijaan lämpimästi pikkupuolella, joten puitteet historian tutkimiseen talvellakin on kunnossa.

Tästä eteenpäin aina sydäntalven yli blogin postauksia tulee harvemmin, noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Vaikka olen edelleen täynnä intoa tilan ja sen historian suhteen, tulevana talvena voimme ottaa rennommin kun hommat on hyvällä mallilla. Siksipä kirjoitettavaakaan ei ole niin paljoa.