10 joulukuuta 2024

Isomummon rintasolki

 


Vanhassa mustavalkokuvassa isomummo Matildalla on mekossaan koru. Vähän aikaa sitten huomasin, että sama koru on yhden pojan vaimolla eli ensimmäisellä miniällä. Kuvassa on päivämäärä 24.6.1946. Eli silloin koru on jo vaihtanut omistajaa.

 

Alkuperäisen korun historiasta ei ole sen enempää tietoa, mutta isomummon koru on jäänyt mielen päälle.

Jokin aika sitten näin eräällä iäkkäällä samantyylisen korun ja silloin selvisi, että kyseessä on Kalevala-koru.
Halusin etsiä korusta lisätietoa ja aloin selailemaan eri nettisivuja.

Vanha kuva on hieman epätarkka, mutta etsinnän jälkeen löysin vastaavan korun. Se on malliltaan Osmonsolmu. Koska alkuperäinen kuva on mustavalkoinen en tiennyt oliko isomummon koru pronssinen vai hopeinen. Jotain viitteitä sain kirjastosta lainaamastani teoksesta Kalevala Koru o.y. Koruluettelo 1941. Koruluettelossa on 155:n ensimmäisen tuotantoon otetun korumallin tiedot.

 

Osmonsolmu löytyy heti luettelon alkusivuilta. Siitä on olemassa pyöreää sekä soikeaa mallia. Pyöreä Osmonsolmu on ristiretken ajoilta (eli 1100-1200 luvuilta). Korua on valmistettu kahta eri kokoa. Isompaa on saanut ainoastaan pronssisena ja pienempää sekä pronssisena että hopeisena.

Koruluettelosta ei selviä tämän korumallin löytöpaikkaa, vaikka monesta korusta se kerrotaan. Yhdenlainen pronssinen Osmonsolmu on luettelon mukaan löydetty Konginkankaalta 1000-luvulla.

Kansanperinteen sanakirja kertoo: Osmansolmu, osmonsolmu palmikkomainen pallokoriste, jota esiintyy jo rautakautisissa miekankahvoissa, keskiaikaisen pitopöydän jalassa, sirpin kammessa ja joita merimiehet ovat solmineet köydestä; jokin taidokkaasti tehty solmu; yhdestä säikeestä köyden ympäri letitetty solmu, joka esti käsiä luisumasta köysissä kiivettäessä.

Kaikki vanhat ja monet nykyisetkin Kalevala-korut ovat kopioita muinaisista suomalaisista koruista. Hienon koristeellisuuden lisäksi nämä satoja vuosia vanhat korut ovat aikoinaan symboloineet eri asioita silloin, kun maailmankatsomus on ollut vielä kovin erilaista kuin nykyään. Esimerkkinä juuri osmonsolmu on symboloinut onnea.


Aloin etsimään netistä käytettyä samanlaista solkikorua. Niitä löytyi muutama kappale eri sivustoilta. Huomasin, että uudemmat korut ovat hieman pienempiä ja kevyempiä. Ne eivät ole umpinaisia ja takaosa on muotoiltu kuperaksi.
Sen sijaan vanhemmat korut ovat ympärysmitaltaan 53mm ja umpinaisia.

Tässä vaiheessa sain pienen varmistuksen sille, että isomummon koru on todennäköisesti ollut pronssinen. Pronssiset korut ovat olleet ympärysmitaltaan 53mm kun taas hopeiset ja pienemmät pronssiset 38mm.

Löysin yhden vanhan umpinaisen korun Helsingin kierrätyskeskuksen sivuilta ja tilasin sen itselleni.

Koru saapui parissa päivässä ja on hyvin arvokkaan näköinen.

  




Ihmettelin, kun korussa ei ollutkaan Kalevala-korun leimaa. Taas nettiin etsimään tietoa.

Kalevala.fi -sivustolla kerrotaan korujen tunnistamisen kohdalla näin:
Kaikki Kalevala-korut on aina varustettu nimileimalla. Kaikkein vanhimmissa, ennen vuotta 1942 valmistetuissa Kalevala Koru -tuotteissa leimana oli suorakulmion sisällä oleva yksi iso K-kirjain, jonka alla on sahalaitakuvio. Vuodesta 1942 alkaen Kalevala Korun tuotteissa on ollut leima, jossa on KK ympyrän sisällä. Leima on edelleen käytössä.

Leimat.fi -sivusto kirjoittaa designleimoista: Vuonna 1937 tulivat ensimmäiset Kalevala Korut myyntiin. Mallisto käsitti alussa vain 40 historiallista korua - - - Vuosina 1937-1941 käytettiin Kalevala Koruissa designleimana alareunasta hammastetun neliön sisällä olevaa K-kirjainta. Koska leimaa ei oltu rekisteröity viralliseksi nimileimaksi, lyötiin tämä designleima leimasarjan viimeiseksi.




Tämä kyseinen koru on siis valmistettu ennen vuotta 1942. Siitä löytyy suorakulmion sisällä oleva K-kirjain ja alla sahalaitakuvio. Koru on myös paljon painavampi kuin nykyaikaisemmat. Uudemmat isommat korut ovat ympärysmitaltaan 50mm ja painoa niillä on 30,1g. Pienemmän korun ympärysmitta on 36mm.
Minun hankkima yli 80 vuotta vanha koru on ympärysmitaltaan 53mm ja painoa sillä on 42 grammaa.

Korussa on myös toinen leima, jonka merkitys alkoi selvetä lukiessani vanhojen sanomalehtien artikkeleja Kalevala-koruista. Löysin Lakeus-nimisestä lehdestä 8.12.1938 artikkelin Kalevala-korujen syntyideasta. Artikkelissa kerrottiin, että korut on piirtänyt taiteilija Germund Paaer ja valmistanut kansallispukukoristeiden tekijä kultaseppä Pertti Helske Lahdesta ja vanhojen suomalaisaiheisten valaisinten y.m. kotipiiriesineiden valmistaja Taidetakomo Antti Hakkarainen Helsingistä.

Googlasin molemmat valmistajat ja kuinka ollakaan leima on Taidetakomo A Hakkaraisen. Korun leimasta puuttuu teksti, mutta siinä on selvästi nähtävillä käsi joka pitelee vasaraa.

Kuva: Taidetakomo Antti Hakkarainen hinnasto N:o 2 1933 



Koru on upea sellaisenaan. En aio puhdistaa sitä. Korun ikä vastaa hyvin isomummon alkuperäistä solkea. Se sopii siksi yhdeksi museoesineeksi Hirvelään.
Pidän itsekin Kalevala-koruista, joten oli hienoa huomata, että jo isomummollani on ollut sellainen ihan ensimmäisten suomalaisten joukossa.


Tämä postaus on tämän vuoden viimeinen. Vaikka rakastankin tutkia historiaa on aika pitää pieni hengähdystauko kiireisen syksyn jälkeen. Ensi vuonna taas uudella innolla historian pariin.

Toivotan kaikille lukijoille ihanaa ja rauhallista loppuvuotta <3


26 marraskuuta 2024

Animoidut kuvat

 


Löysin taas niin hienon työkalun valokuvien käsittelemiseen, että pitipä heti laittaa siitä esimerkkejä tänne.
Hankin kahden viikon ilmaisen kokeilujakson MyHeritageen ja huomasin siellä kuvien animointi-toiminnon. Ei muuta kuin kokeilemaan, ja tulokset oli kyllä hämmästyttäviä. Joukossa on toki tosi hyvien lisäksi ei-niin-hyviä, mutta tunnistettavia kuitenkin kaikki. Alkukuvassa on isotätini ja kaimani Katri.

Tämän kuun alkupuolella moni muisteli kuolleita läheisiään ja aloinkin tarkastelemaan, milloin "Hirvelän porukkaa" on nukkunut pois. Todella moni on kuollut lokakuussa. 

Seuraavassa MyHeritagen animoimana isosetiä ja -tätejä nuoruutensa päivissä (+ puolisot). 

Kaarlo 26.6.1905 - 20.9.1943 (38v)



Väinö 26.2.1918 - 29.4.1974 (56v)


Puoliso Olga 1920 - 1992



Niilo 25.6.1908 - 10.10.1977 (69v)



Niilon kaksosveli Uuno 25.6.1908 - 22.11.1977 (69v)


Puoliso Maija 1911 - 1958



Reino-pappa 10.1.1923 - 26.10.1988 (65v)


Puoliso Rauha-mummo 2.2.1923 - 19.6.2021



Lauri 9.7.1911 - 2.10.1996 (85v)


Puoliso Jenny 1911 - 1996


Katri 4.11.1915 - 25.10.1998 (82v)


Puoliso Pasi 1913 - 1971



Frans jr 4.12.1913 - 2.1.1999 (85v)


Puoliso Eeva 1920 - 2007



Mari 4.6.1920 - 25.10.2014 (94v)


Puoliso Aukusti 1908 - 1994


Lopuksi vielä isomummo Matilda ja isopappa Frans




Moni papan sisaruksista eli pitkään. Itseäni harmittaa, että suvun historia alkoi kiinnostamaan vasta niin myöhään. Kuinka hienoja tarinoita olisinkaan voinut kuulla.
Onneksi tarinan rippeitä löytyy monista lehtikirjoituksista, joita on tallella mm. Katrin kertomana.





12 marraskuuta 2024

Kointukon valmistus

Kuvaaja Samuli Paulaharju, 1917. Museovirasto

Otsikko on vähän outo, mutta niin on kyllä ohjekkin jonka löysin Hirvelän vanhojen papereiden joukosta. Pitkään luulin, että kyseessä on kointukAn valmistus eli joku syöpäläisten karkoitukseen käytettävä itsetehty aines jota pidetään tukassa kolme vuorokautta.

Myöhemmin tarkemmin lukiessa huomasin, että kyseessä on kointukko. Mikä ihme se sitten on?

Alkukuvassa on Pudasjärveläinen Kuopus-Jussi, joka oli senaikainen kansanparantaja. 
Kuva on ollut Suomen Kuvalehdessä 7.12.1929. Kuvatekstissä lukee: Kuopus-Jussi tekee kointukkoa. Parempilaatuinen kuva on Finna.fi -sivustolta.



Kansanperinteen sanakirja kertoo koin olevan jäsenien kolotustauti esim. syöpä tai reumatismi. Samuli Paulaharjun kirjassa Kainuun mailta kerrotaan, että koi oli kiusallinen kärsittävä, se kolotti ja kulki kuivien suonien lävitse - - -
Kirjassa kerrotaan monia erilaisia parannuskeinoja ja uskomuksia, joita ihmisillä siihen aikaan
oli varsinkin syrjäseuduilla, joissa ei päässyt lääkäriin tai apteekkiin rohtoja hakemaan vaan piti tulla toimeen omilla kotoisilla konsteilla.

Kirja jatkaa: Voideltiin koita myös karhunrasvalla, käytettiin kointukkoja sekä tehtiin erikoista koinvoidetta. 

Elias Lönnrot kirjoittaa kirjassaan Suomalaisen talonpojan kotilääkäri vuonna 1838 ohjeet,
miten karkottaa koi sormesta:
Jos olisi alottanut jostaki wieraasta, esimerk. kynnen alla pistäwästä aineesta, niin pitää esinnä sama aine pois otettaman. Muuten imetetään paikka 5:llä eli 6:lla iilimadolla ja haudotaan perästä, koska weri on laannut juoksemasta, 2 eli 3 tiimaa kylmässä wedessä tahi kylmillä puuroilla jouhoista etikan kanssa. Jos tuska ei sillä heittäisi, niin ruwettakoon pitämään lämpimässä wedessä tahi käärittäköön ympäri lämpimiä haudepuuroja ja koska paikka pehmenee, pistettäköön ohut, kaita, teräwä weitsen kärki sywältä sisään ja pidettäköön reikä auki, kunnes elo lähtee ulos ynnä märänneen luun kanssa, jos sitä olisi. Jälkeenpäin korjataan haawaa liewittäwällä woiteella ja sidelaastarinauhoilla. Muutamat neuwowat sian sontaa lämpimältä koin ympäri käärittämään ja sanowat sillä paranewan.


Seuraava ohje löytyi Hirvelän papereista:

Kointukon valmistus

  1. Lieroja 27 kpl

  2. Näsiänmarjoja 27 kpl

  3. Tulikiviä

  4. Alunaa

  5. Tervaa

  6. Voita

  7. Tupakkia

  8. Hevosen länkihikeä

  9. Keitetään tuhkalipeään


Tukko on pidettävä 3:me vuorokautta. 


Minulle outoja aineita olivat näsiänmarjat ja aluna. 

Kuva Pixabay

Wikipedia kertoo Näsiästä, että sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä. Historiallisesti lehtonäsiän osia on käytetty lääkekasvina - - - Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole todettu, että sillä olisi lääkinnällisiä hyötyjä. Se on liian suurissa määrissä syötynä pikemminkin tappava - - -. 


Turun sanomat kirjoittaa 11.5.2010 näsiän marjoista: Näsiän marjat ovat houkuttelevan punaisia ja suurina ryppäinä suorastaan tyrkyttävät itseään pahaa-aavistamattomalle keräilijälle. Marjat ovat kuitenkin hyvin vaarallisia. Jo kahden marjan syömisen tiedetään vieneen lapsen sairaalahoitoon, ja kuusi marjaa on lapselle tappava annos. Aikuinen menehtyy 10–15 marjan myrkyistä. Näsiää ei kannata kosketella paljain käsin, sillä kuoren myrkyt aiheuttavat ainakin herkille ihmisille allergiaa.


Alunasta wikipedia kirjoittaa, että sitä on käytetty lääketieteessä ja kosmetiikassa astringenttina, verenvuotojen tyrehdyttämiseen sekä antiseptisena aineena.



Samassa paperissa on myös ohje Paleltuneeseen:


Tuoretta kuusen pihkaa ja hienoasokeria sekaisin. Asetetaan paleltuneen päälle.


Vielä yksi ohje Syöpätauvinlääke:


Syötävä koivunhiiltä ja koivuntuhka-vettä keitettyä juotava. Ja marjoista jotka kasvavat samanlaisissa varsissa kun puolukat keitetään vettä ja juotaan sitä.



En tiedä, kuka nämä ohjeet on kirjoittanut ja mitä tarkoitusta varten. En myöskään tiedä, kokeiliko joku oikeasti tällaisia kansanparannuskeinoja vai jäikö ne vain ohjeiksi paperille.

29 lokakuuta 2024

Kesän 2024 tapahtumat

 


Tässä yhteydessä ennen pitkän ja pimeän talven tuloa on mukava muistella viime kesän tapahtumia lyhyesti.

Kesän aloitti vanhojen koululaulujen yhteislaulutapahtuma. Idea tähän tuli jo marraskuussa 2022 Ainon serkulta. Innostuin ideasta heti! Tämä pidetty sukulaismies kuitenkin menehtyi ennen idean toteutusta. 
Hänellä oli inspiroiva suhtautuminen elämään. Häneltä sain myös arvokkaita videotallenteita Hirvelästä ja sen asukkaista sekä omakohtaisia muistoja lapsuudesta. Hänen kauttaan pääsin tutustumaan uusiin sukulaisiin, jotka taas jakoivat omia muistojaan Hirvelästä. 
Tästä kaikesta olin ja olen hyvin kiitollinen!

Hirvelän pirtti oli tupaten täynnä innokkaita laulajia vauvasta vaariin. Väliajalla munkit ja kampanisut tekivät kauppansa ja saimme runsaasti positiivista palautetta tapahtuman järjestämisestä.



Ensimmäinen avoimien ovien päivä oli Yli-Iin pitäjäpäivien yhteydessä 6. heinäkuuta. "Viralliset" avoimet ovet olivat heinäkuun loppupuolella 19-21.7.
On hienoa, että Maarit-sisko on päässyt näinä kolmena vuotena auttamaan järjestelyissä välimatkasta huolimatta. Hänen käsissään syntyy tapahtuman kukkakoristeet ja kranssit sekä tänä vuonna superkauniit hiuskoristeet Ainolle ja meille tytöille.


 

 



Kesäkauden päätti Iin eläkkeensaajien vierailu kotimuseossa syyskuun alussa. Bussilastillinen iloisia retkiläisiä vietti mukavan päivän Hirvelässä. Tarjolla oli yhteislaulua, museossa kiertelyä ja pullakahvit museopirtissä. Ennen lähtöä vierailijat nauttivat vielä omat eväät uudella nuotiopaikalla.

Retkestä oli juttu Eläkkeensaajien uusimmassa lehdessä 5/2024. Laitan sen tähän kuvana. Lupa julkaisuun on lehdeltä.



Ensi kesänä Hirvelän kotimuseo on jälleen auki ja joitakin tapahtumia tullaan järjestämään, kuten esimerkiksi vanhojen koululaulujen yhteislaulua. Niistä lähemmin sitten ensi vuoden puolella. 
Halua ja ideoita olisi vaikka miten paljon, mutta realiteetit tulevat vastaan, kun teemme tätä hommaa niin pienellä perhepiirillä. Kuitenkin suurella sydämellä!