Isopapan lapsuuden perhe

 

Brita oli kotoisin Haukiputaalta ja Juho Etelä-Iistä. Avioitumisen (16.4.1875) jälkeen Brita muutti asumaan Juhon kotitaloon. Kaksi vanhinta lasta, Liisa ja Frans, syntyivät siellä.

Myöhemmin perhe muutti Etelä-Iissä eri taloon, jossa nuorin lapsi Maria syntyi.

Juho toimi ammatikseen Siuruan sahalla (1881-1891) metsien ostajana. Aikaisemmin hän oli toiminut suurliikemies Hägqvistillä apulaisena mm. lohen suolaajana.

Marraskuussa 1892 perhe muutti Pudasjärvelle (nyk. Yli-Ii) Kollajan kylään tilalle, josta blogi kertoo.

Vuoden 1892 jälkeen Juho toimi kauppiaana. Isonpuolen postikamarin pöydällä on kaksi Juhon myyntikirjaa vuoden 1900 vaiheilta.

Juho oli myös maanviljelijä. Isonpuolen pirtissä on taulu, jossa Oulun läänin talousseura kutsuu maanviljelijä Juhon maksavaksi jäseneksi heinäkuussa 1898.

Britalla ja Juholla oli kolme lasta: Liisa (10.3.1876), Frans (12.12.1877) ja Maria (21.9.1880). Perheen tytöt ehtivät asua tilalla joitain vuosia ennen naimisiinmenoa.

Liisa oli 22-vuotias, kun hän avioitui naapuritilan vanhimman pojan kanssa 3.12.1898. He muuttivat asumaan miehen kotitilalle.

Pariskunnalle syntyi poika Väinö. Hän oli ainoa lapsi.Väinö kuoli viiden ja puolen vuoden ikäisenä keuhkotautiin. Samaan tautiin oli Liisa kuollut jo puolta vuotta aiemmin vuonna 1904 vain 28-vuotiaana. Tämän perheen tarina päättyi lyhyeen.

Liisan puoliso meni myöhemmin uudelleen naimisiin.

2.8.1902 vihittiin perheen nuorempi tytär Maria. Marian ja Liisan miehet olivat veljeksiä eli Mariakin meni naimisiin naapurin pojan kanssa. Vuonna 1899 Marian mies Juho oli myynyt veljillensä oman osuutensa kotitilastaan, joten Maria ja Juho asuivat Juhon kotitilalla huonemiehinä eli vuokralaisina ennen kuin muuttivat omaan kotiin muutaman kilometrin päähän.

Sisarukset Maria ja Liisa asuivat samassa pihapiirissä noin kaksi vuotta ennen kuin Liisa kuoli.

Vuoden 1905 henkikirjassa Maria ja Juho eivät asuneet enää Juhon kotitilalla vaan he olivat muuttaneet kruununtorppareiksi niemeen muutaman kilometrin päähän lähelle Kälkäjänkoskea.

Maria ja Juho saivat kahdeksan lasta, 3 tyttöä ja 5 poikaa. Kolme pojista kuoli nuorina. Yksi poika kuoli sodassa ja hänet on haudattu Yli-Iin sankarihautausmaalle. Nuorin tytöistä meni naimisiin oulunsalolaisen miehen kanssa ja heidän kotitila on lähellä minun kotiani.

Keskimmäinen tytär Maria avioitui yli-iiläisen miehen kanssa. Mies kuitenkin kuoli sodassa. Maria meni uudelleen naimisiin ja tästä avioliitosta syntyneen tyttären kanssa olen voinut olla puhelinyhteydessä.

Isopapan sisar Maria kuoli 42-vuoden ikäisenä 9.2.1923. Hän oli edellisenä päivänä synnyttänyt viimeisen lapsensa.

Isoisopappa ja -mummu joutuivat kohtaamaan molempien tyttöjensä kuoleman. 

Brita kuoli vuonna 1928 ja Juho kolme vuotta myöhemmin vuonna 1931.

Marian leski Juho ei mennyt uudestaan naimisiin. Heidän vanhin tytär muutti perheineen isänsä luokse ja jatkoi tilan pitoa.

Kuva kirjasta Kotini ja juureni. Kuva on Marian ja Juhon kotitilan rannasta

Voimalaitosten rakentamisen aikaan perheen täytyi jättää kotinsa. Uusi koti löytyi noin 10 kilometrin päästä. Tila on vielä nykyäänkin saman suvun hallussa.

Tässä oli pieni katsaus isopapan perheen elämään. Isopapan elämästä teen oman postauksen myöhemmin.

Purkuja ja pukuja

 

Viikonloppuna lähdettiin taas puolison kanssa mökkimaisemiin siivoamaan ja järjestelemään paikkoja. Ehdittiin me vähän nauttia kauniista kesäpäivistäkin.

Avoimien ovien päivämäärä on nyt päätetty. Ne pidetään 18 - 24.7. Jos kaikkea suunniteltua ei ehditä sitä ennen tehdä, ei se meidän maailmaa kaada.

Minä aloitin hommat Niilon kamarista. Tarkoitus oli irrotella tapetit pois seinäpahveista. Tunnin verran tuskastelin työn hidasta etenemistä. Lyhyen neuvottelupuhelun jälkeen otin sorkkaraudan käteen ja pahvit sai kyytiä. Pahvi oli oikeastaan paksuhkoa levyä, joka irtosi hyvin seinistä.

Ennen purkutöitä kytkin sähköt pois päältä, mutta pistorasioiden ja sähköjohtojen irrotustyöt jätän ammattilaiselle. Sähköjohdot kulkevat seinälevyjen pinnalla, joten työ oli hidasta ja kaikkea en saanut purettua parin päivän aikana.

Seinälevyjen alta paljastui siisti vanha hirsiseinä.

 

Puolisoni alkoi siivoamaan pihapiirissä olevaa puohia. Puohi on tilan alkuperäisimpiä rakennuksia. Sen seinällä on vuosiluku 1902 (tai 1909). Tuntui siltä, että tuosta vuodesta lähtien puohiin oli kerätty tavaraa eikä sieltä oltu koskaan viety mitään pois. Puohi oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa.

Joku aika sitten puohista tyhjennettiin kaikki pahvilaatikot joita oli kertynyt vuosien varrella. Myös tilaa vienyt henkilöauto lähti.

Puolisoni teki valtavan työn kun hän tyhjensi rakennusta nurkka kerrallaan, seinä kerrallaan ja hylly kerrallaan. Hän vieläpä imuroi lattian sitä mukaa kun työ eteni.

Puohin yhteydessä ollut koirankoppi purettiin. Talossa ehti olla kolme Pike-nimistä koiraa minun lapsuudessa ja nuoruudessa. Sillä ei ollut väliä, oliko koira uros vai narttu. Nimi oli aina Pike.

Puohiin on tarkoitus jättää esille iso vene, hevosreki, vanha polkupyörä, olkisilppuri ja muita pienempiä esineitä. 

Ja nyt näyttäisi siltä, että puohi ainakin saadaan kuntoon avoimien ovien ajaksi. Siitä suuri kiitos puolisolleni, joka on innolla mukana tässä projektissa!

Tilan vanha asuinrakennus on 100-vuotias. Avoimien ovien viikko lähestyy. Olen ajatellut pukeutua silloin kansallispukuun. Sitä on hyvä välillä tuulettaa. Toinen hyvä syy on se, että isonpuolen lisäksi myös Peräpohjolan kansallispukumalli täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Molemmilla edesmenneillä mummoillani on ollut Peräpohjolan kansallispuku. Toinen oli syntyjään Sallasta ja toinen Iistä (myöhemmin Yli-Ii). Oman pukuni olen saanut lahjaksi puolisoni mummolta. Toinen puku on ostopuku ja se on sopivan kokoinen siskolleni.

Pikkupuoli

 

Tilan vanhempi asuinrakennus on pikkupuoli. Se sijaitsee joen suuntaisesti samassa pihapiirissä isonpuolen ja navetan kanssa. Isoisopappa rakensi pikkupuolen joskus 1900-luvun vaiheilla. Talo mainitaan kauppakirjassa, jossa isoisopappa myi tilan pojalleen heinäkuussa vuonna 1911.

Pikkupuoli on ilmeisesti rakennettu vanhan savupirtin hirsistä tai se on ollut alkujaan savupirtti, koska sen seinät ovat olleet mustan noen peittämät. Mustia nokisia lautoja näkee vielä vintin sisäkatossa. Peltikaton alla on vanha pärekatto.

Pikkupuolesta löytämäni vanhin kuva on vuodelta 1924. Kuvassa on isoisopappa ja -mummu, isopappa ja -mummu sekä pappa noin vuoden ikäisenä. Kuvassa on myös muita talon asukkaita ja vieraita.

Seuraava perhekuva on vuodelta 1928. Siinäkin pikkupuoli näkyy taustalla. Toisessa kuvassa pikkupuolesta näkyy vain osa. Siitä huomaa kuinka matala rakennus on ollut verrattuna isoonpuoleen.

Pikkupuoli käsitti pirtinpuolen ja kamaripään, jossa oli kolme huonetta. Yksi huoneista, pikkukamari, oli isoisopapan ja -mummun käytössä.

Vuonna 1951 pikkupuoli siirtyi isovanhempieni käyttöön. Lokakuussa 1950 isopappani oli myynyt puolet pikkupuolesta isosedälle. Tämän kautta luovutan ja myyn minä allekirjoittanut Pojalleni 

- - - omistamani pikkupuolen kamaripään iosa on 3 huonetta välillämme sovitulla kauppahinnalla joka on - - - markkaa. - - -  - - -  Ostaja saa heti huoneet haltuunsa mielensä mukaan käytettäväkseen joka kaikki vakuutetaan omakätisillä allekirjoituksilla Kahteen yhtäpitävään kappaleeseen kirjoitettuna Yli-Iin pitäjän - - - kylässä 21 Lokakuuta 1950.

Pikkupuoli laitettiin kirjaimellisesti puoliksi kenties sahaamalla ja toinen puoli siirrettiin maantien yli isosetäni maille vuonna 1951.

Iäkäs kyläläinen muisteli: Hilasivat monta päivää rakennusta tien yli. Pyöreät puut oli alla ja monta päivää siirsivät. Lupa piti hankkia, että saivat viiä tien yli. Kokonainen rakennus. Iso petäjä tien varressa. Vinssi laitettiin siihen kiinni ja hilattiin.

Pikkupuolen puolikas on edelleen maantien toisella puolella asuinrakennuksena. Sitäkin on laajennettu. Kuvassa talo ennen laajennusta.

Isovanhemmilla oli tämän jälkeen talosta jäljellä vain pirtti. Perhe oli kasvanut jo kolmella lapsella, joten tilaa tarvittiin. Kuvassa syksyltä 1951 olevat rakennuspiirustukset. Laajennuksessa tehtiin kamari ja taloa korotettiin.

Perheeseen oli syntynyt jo neljäs lapsi kun laajennus oli vielä meneillään kesällä 1952. Kuistia ei oltu vielä aloitettu tekemään.

1970-luvulla otetussa kuvassa näkyy vihdoin koko pikkupuoli. Talo oli väriltään vihreä ja siinä oli punertavanruskeat ovet ja ikkunanpielet.

Muistan lapsuudestani kuistilla olleet kahverit eli ruokakaapit. Niitä oli kaksi kappaletta. Tuntui oudolta, kun ruokia ei säilytetty jääkaapissa vaan ne piti hakea kuistin komerosta. Jääkaappi talossa kyllä jo oli, mutta ruokia säilytettiin myös kahvereissa ja kellarissa.

Pirtissä oli naulakko, jonka edessä oli pitkä ja leveä verho. Sama verho on edelleen naulakon edessä.

Eteisessä oli pienenpieni vessa ja siellä hana jossa pystyi pesemään kädet. Hana vain oli niin korkealla etten ylettynyt käyttämään sitä.

Lukitsin kerran itseni vahingossa vessaan. Avain vain pyöri lukkopesässä. Odottelin tovin, että enoni onnistui aukaisemaan oven ja pääsin pälkähästä.

Sähköhella tuli taloon vasta 1980- tai 1990-luvulla. Se ei silti ollut usein käytössä. Mummolassa ollessani heräsin kesäaamuisinkin siihen kun mummo alkoi laittamaan pirtin hellaan tulia. Hellan luukuista ja tulen rätinästä kuului kiva ääni.

Vuonna 1998 pikkupuolelle rakennettiin isompi vessa, sisäsauna ja pesutilat sekä kodinhoitohuone. Talon ulkoväri oli jo muutettu punaiseksi vastaamaan muita tilan pihan rakennuksia.

Vuonna 2007 uusittiin kamarin uuni ja vuonna 2014 leivinuuni.

 

 

Pikkupuoli on hyvässä ja täysin asuttavassa kunnossa. Remontoimme sitä sen verran, että maalaamme seinät ja poistamme pirtissä olevan muovimaton. Sen alta pitäisi tällä kertaa paljastua vanha lankkulattia (toisin kuin Niilon kamarissa isollapuolen kävi).

Toukokuun töitä

 

Toukokuu on ollut omissa hommissa niin kiireistä, että en ole kovin monesti päässyt käymään tilalla. Onneksi vanhempani ovat olleet sitäkin ahkerampia.

Niilon kamarin lattia on nyt paikattu ja sen hiominen on aloitettu. Lattia täytyy vielä maalata ja kamarin seinät tapetoida/maalata.

Kamareiden ja keittiön ikkunat on rapattu ja maalattu sisäpuolelta. Talo on luututtu raikkaaksi mäntysuovalla ja vedellä. Etupihaa on haravoitu ja siistitty. Takapiha onkin omanlainen työmaa kun sinne asti päästään.

Maakellaria on tuuletettu ja sinne on viety lautoja odottamaan kellarin katon korjausta.

 

Aittaa on sisustettu tilalta löytyneiltä pahkatöillä ja muilla esineillä. Tila sijaitsee Pahkakoskella, joten pahka on sopiva sisustusmateriaali.

 

Museossa kävi kuukauden viimeisenä lauantaina vieras. Jotta talo oli siistissä kunnossa, veimme kaiken ylimääräisen tavaran jälleen piiloon Niilon kamariin ja suljimme oven tiukasti lukkoon. 

Pirtissä on vanha pöytä jonka ympärillä istuneista ihmisistä on otettu valokuvia talon satavuotisen historian aikana. Pöytä on laitettu samalle paikalle missä se on kuvien perusteella aina ollut. Vieraan äiti ja isovanhemmat on kuvattu pöydän ääressä melkein 90 vuotta sitten ja nyt otimme valokuvia missä vieras istuu saman pöydän ääressä.

Aluksi tuntui siltä, että talosta löytyy tarpeeksi huonekaluja jokaiseen kamariin. Siivouksen edetessä olemme kuitenkin peranneet liian uusia kalusteita pois ja huomanneet, että kalusteet ei riitäkään. Siksi hankimme käytettyjä vanhoja huonekaluja lähinnä netin myyntipalstoilta.

Löysimme valkoisen pöytäryhmän joka tulee myöhemmin Niilon kamariin sekä vitriinin pieniä esineitä varten. Vitriini ei ole vanha, mutta se oli kohtuuhintainen ja lukollinen.

Viime käynnillä päätin vaihtaa pirtin eteisen portaiden alla olevan kaapinoven salvan. Salpa on ollut vuosikausia rikki. Vieläpä kun Aino oli löytänyt vanhempien talon siivouksen yhteydessä samanlaisen korvasalvan, vaihdoin rikkinäisen salvan uuteen.

Salpa vaihtui hyvin, mutta oven kanssa oli ongelmia. Se ei sulkeutunut. Sahasimme ensin väärää kohtaa Ainon kanssa, mutta sitten hoksasin, että jumittava kohta onkin kaapinoven tukipuussa. Lyhensin sitä ja sen jälkeen ovi sulkeutui jälleen hyvin. Meinasin jo yhdessä vaiheessa antaa periksi, mutta onneksi en luovuttanut. Nyt ovi ja salpa on korjattu.

 

Kellot ei jätä minua rauhaan. Yhdestä kömmänästä löytyi ei yksi vaan kaksi uutta kelloprojektia. Niillä ei ole kiirettä. Tutkailen kelloja sitten syksyn jälkeen jos ei ole muuta tekemistä.