Toukokuun töitä

 

Toukokuu on ollut omissa hommissa niin kiireistä, että en ole kovin monesti päässyt käymään tilalla. Onneksi vanhempani ovat olleet sitäkin ahkerampia.

Niilon kamarin lattia on nyt paikattu ja sen hiominen on aloitettu. Lattia täytyy vielä maalata ja kamarin seinät tapetoida/maalata.

Kamareiden ja keittiön ikkunat on rapattu ja maalattu sisäpuolelta. Talo on luututtu raikkaaksi mäntysuovalla ja vedellä. Etupihaa on haravoitu ja siistitty. Takapiha onkin omanlainen työmaa kun sinne asti päästään.

Maakellaria on tuuletettu ja sinne on viety lautoja odottamaan kellarin katon korjausta.

 

Aittaa on sisustettu tilalta löytyneiltä pahkatöillä ja muilla esineillä. Tila sijaitsee Pahkakoskella, joten pahka on sopiva sisustusmateriaali.

 

Museossa kävi kuukauden viimeisenä lauantaina vieras. Jotta talo oli siistissä kunnossa, veimme kaiken ylimääräisen tavaran jälleen piiloon Niilon kamariin ja suljimme oven tiukasti lukkoon. 

Pirtissä on vanha pöytä jonka ympärillä istuneista ihmisistä on otettu valokuvia talon satavuotisen historian aikana. Pöytä on laitettu samalle paikalle missä se on kuvien perusteella aina ollut. Vieraan äiti ja isovanhemmat on kuvattu pöydän ääressä melkein 90 vuotta sitten ja nyt otimme valokuvia missä vieras istuu saman pöydän ääressä.

Aluksi tuntui siltä, että talosta löytyy tarpeeksi huonekaluja jokaiseen kamariin. Siivouksen edetessä olemme kuitenkin peranneet liian uusia kalusteita pois ja huomanneet, että kalusteet ei riitäkään. Siksi hankimme käytettyjä vanhoja huonekaluja lähinnä netin myyntipalstoilta.

Löysimme valkoisen pöytäryhmän joka tulee myöhemmin Niilon kamariin sekä vitriinin pieniä esineitä varten. Vitriini ei ole vanha, mutta se oli kohtuuhintainen ja lukollinen.

Viime käynnillä päätin vaihtaa pirtin eteisen portaiden alla olevan kaapinoven salvan. Salpa on ollut vuosikausia rikki. Vieläpä kun Aino oli löytänyt vanhempien talon siivouksen yhteydessä samanlaisen korvasalvan, vaihdoin rikkinäisen salvan uuteen.

Salpa vaihtui hyvin, mutta oven kanssa oli ongelmia. Se ei sulkeutunut. Sahasimme ensin väärää kohtaa Ainon kanssa, mutta sitten hoksasin, että jumittava kohta onkin kaapinoven tukipuussa. Lyhensin sitä ja sen jälkeen ovi sulkeutui jälleen hyvin. Meinasin jo yhdessä vaiheessa antaa periksi, mutta onneksi en luovuttanut. Nyt ovi ja salpa on korjattu.

 

Kellot ei jätä minua rauhaan. Yhdestä kömmänästä löytyi ei yksi vaan kaksi uutta kelloprojektia. Niillä ei ole kiirettä. Tutkailen kelloja sitten syksyn jälkeen jos ei ole muuta tekemistä.

Miten selvitän suvun ja tilan historiaa?

 

Kiinnostukseni esivanhempiani kohtaan alkoi noin kolme vuotta sitten. Olin lähestymässä 40 vuoden ikää ja ilmeisesti se sai miettimään kuka minä olen ja mistä minä tulen. Tutkin sekä isän- että äidinpuolen sukuja, mutta päähuomioni kohdistui äidin sukuun. Tämä siksi, että suvulla on konkreettinen paikka, maatila, jossa esivanhempiani on asunut 130 vuoden ajan.

Ensimmäisiä tutkimuskohteita olivat vanhat sukuluettelot. Niitä löytyi netistä (mm Jurvansuu.net) ja sukulaisilta. Lisäksi luetteloita löytyy painetuista kirjoista, kuten Paavo Saukkosen Vesaisesta nykyaikaan.

Kohdatessani joitain epäselvyyksiä halusin itse tutkia henkilöiden historiaa kirkonkirjoista. Vanhempia kirkonkirjoja voi selailla netissä ilmaiseksi. Halusin kuitenkin laajentaa mahdollisuuksia, joten liityin Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys Ry:n jäseneksi. Jäsenenä pääsen tutkimaan (omalta sohvalta käsin) muun muassa uudempia kirkonkirjoja. Tarkoitus oli olla jäsenenä vain vuoden verran. Kiinnostus ei ole kuitenkaan lopahtanut mihinkään, joten maksan edelleen yhdistyksen jäsenmaksun 17e/vuodessa.

Kirkonkirjoista löytyy paljon tietoa. Käytän esimerkkinä Pudasjärveä, koska tila kuului vuoteen 1926 saakka Pudasjärven alueeseen ennen liittymistään Yli-Iihin.

Seuraavat tiedot löytyvät siis netistä.

Pudasjärven rippikirjoja voi lukea vuodesta 1700 vuoteen 1900 asti. Kuvasta näkyy, mitä tietoja rippikirjassa on:

Lasten syntymät löytyy vuosien 1686-1909 ajalta. Kuvassa on tiedot, mitä näistä kirjoista löytyy:

Pudasjärven syntyneissä aviottomasta lapsesta käytetään lisämerkintää Äpärä. Toisilla paikkakunnilla merkintä on joko avioton tai vanhempien kohdalla lukee vain äidin nimi.

Vihityt on saatavilla vuodesta 1686 vuoteen 1910. Vihkikirjasta löytyvät vihkiaika, nimet, vihkipaikka, vihkijän nimi, vihittyjen ikä sekä tilanne ennen avioitumista (naimaton vai leski).

Pudasjärven kuolleet löytyvät ajalta 1686-1910. Kirjoissa on seuraavat tiedot:

Näiden lisäksi kirkonkirjoista löytyy tietoja muuttaneista, kuulutetuista, rippilapsista, pitäjänkokouksista, perunkirjoista jne. Paljon tutkittavaa.

Suuri apu historian tutkimiseen on vanhat sanomalehdet. Haku-toiminnon avulla löytää hyvin artikkeleja henkilöistä, tiloista ja kylien tapahtumista.

Isoltapuolen on löytynyt useita lehtileikkeitä, joissa kerrotaan tilan tai sen asukkaiden historiasta. Tallessa on myös kauppakirjoja, sopimuksia, rakennuspiirustuksia, vakuutuskirjoja, testamentteja, kuolinilmoituksia, huutokauppavihko, perunkirjoituksia, virkatodistuksia ym ym. Nämä olen tallettanut aarteina.

Hautakiviä voi selailla osoitteessa hautakivitietokanta. 

Kirjoja olen lukenut kymmenittäin. Suurin osa on ollut saatavilla kirjastoista, mutta monia olen halunnut ostaa itselleni kirjahyllyyn. Edelleen on kirjoja, joita metsästän käytettyinä, koska uusia ei ole enää saatavilla.

Yli-Iihin liittyen olen lukenut Toivo Hyyryläisen kirjan Polkuja pohjoissuomalaiseen kulttuurihistoriaan sekä Yli-Iin veteraanikirjan On isät täällä taistelleet.

Väinö Tolonen on toimittanut kolme kirjaa, joihin on kerätty Uutisia Iistä ja Yli-Iistä 1800-1939 väliseltä ajalta.

Kirja Kotini ja juureni on yksi lempikirjoistani liittyen Yli-Iin historiaan. Siinä on mielenkiintoisia kertomuksia ja runsaasti vanhoja valokuvia.

Valokuvia ja nimiä löytyy myös kirjasta Perinnealbumi 3.

K.A. Wegeliuksen kirjoittama Aseveljet I ja II kertoo jääkäriajasta, johon tämäkin tila ja sen silloinen isäntä oli osallisena.

Yksi mielenkiintoinen kirja on Kotiseutuni Pohjois-Pohjanmaa. Siinä esitellään monen muun kunnan lisäksi Yli-Iin keskusta, koulut ja maatilat vuonna 1970. Tilojen kohdalla on lueteltu asukkaat ja syntymävuodet.

Vanhempi maatilakirja on vuodelta 1933 oleva Suomen maatilat V. Siinä esitellään lyhyesti Yli-Iin kuusi suurinta maatilaa. Kirjassa mainitaan blogin tilalle vievä tie, jota rakennettiin vuosien 1922-1928 välisenä aikana. Maantie päättyi vuosien ajan tilan kohdalle

Tilan historiasta kertovat Museoviraston kohdeinventoinnit vuosilta 1997 ja 2015.

Yksi kirja, jota etsin omaksi on Heikki Annanpalon Kaanperäläiset. Lainakirjasta löysin vastauksia joihinkin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin sekä selityksen muutamille valokuville, joihin törmäsin skannatessani mummoni vanhoja valokuvia.

Joitain kirjoja olen selaillut löytääkseni kuvia vapaasta Iijoesta. Tällaisia ovat esim Pohjolan voiman historiasta kertovat kirjat.

Kuva kirjasta Pohjolan Voima 1943-1993

Kuva kirjasta Iijoen vonkamies, J.F.Hiivala

Lopuksi on pakko mainita vielä Maanmittauslaitoksen vanhat ilmakuvat, jotka tulivat yleisön saataville noin vuosi sitten. Kuvia voi selata ilmaiseksi MML sivuilla . Kuvista näkee vuosikymmenien aikana tapahtuneet muutokset rakennuksissa ja ympäristössä.

Saunoja ja viimeaikojen touhuja

 

Isoisopappa rakensi tilalle saunan joskus 1900-luvun alkupuolella. Sauna kuului kauppaan, kun isoisopappa myi tilan pojalleen kesäkuussa vuonna 1911. Tilan vanha sauna oli hirsirakenteinen ja pärekattoinen savusauna. Sauna sijaitsi kaukana pihapiiristä luultavasti sen paloherkkyyden vuoksi.

6. helmikuuta vuonna 1956 allekirjoitetulla kauppakirjalla isopappa myi virallisesti puolet savusaunasta isovanhemmilleni. Perhe oli käyttänyt saunaa jo vuosia.

Savusaunassa tuoksui palviliha. Siellä palvattiin ensin lihoja ja sitten saunottiin. Kiuas meni palvatessa hyvin kuumaksi. Lihat roikkuivat saunassa orsilla ja nauloissa.

Talvella ennen saunaan menoa pappa pakkasi lapset koriin ja kelkkaan. Mummu haki pestyn pesueen takaisin kotiin.

Pappa rakensi uuden pihasaunan joskus 1960-luvulla. Vanha savusauna purettiin. Uusi sauna oli jo paljon lähempänä asuinrakennusta.

Muistan hyvin lapsuuden saunareissut mummolassa. Saunan tuoksun. Pienet kylpytakit, jotka puettiin saunan jälkeen päälle kun piti kipaista muutaman kymmenen metrin matka saunasta sisätiloihin. Nuo kylpytakit roikkuvat vieläkin saunan pukuhuoneen seinällä. Punainen halkolaatikko ja ritilät betonisen lattian päällä. Ritilöiden päällä oli pieni kylpyamme, jossa sai loiskutella vettä. Ihania lapsuuden muistoja.

Saunaa ei ole käytetty yli 20 vuoteen. Sen katto vuotaa ja koko rakennus haisee homeelle. Saunalla ei ole enää mitään käyttötarkoitusta, joten se joutuu purkulistalle. Sauna on lautarakenteinen eikä se sisälly Museoviraston inventoitujen rakennusten joukkoon.

Saunan purkamisen myötä kulku pihatiellä helpottuu vähän ja maisema avartuu.

Tilan uusin sauna on sähkökiukainen sisäsauna pikkupuolella. Sauna ja pesutilat rakennettiin vuonna 1998.

Onneksi tilan välittömässä läheisyydessä olevalla mökillä on perinteinen puukiukainen sauna ja savusauna. Muuten miettisimme varmaan toisen kerran, voisiko pihasaunan vielä säästää..

Viimeiset pari viikkoa isollapuolen on tehty sitä sun tätä. Nyt kun ilmat on vihdoin vähän lämmenneet, olemme voineet tarttua luutuun ja alkaa puhdistamaan veden ja mäntysuovan kanssa pölyjä seinistä ja katosta. Sitä varten taloon on viritelty rakennustelineet.

Isopapan kamarin seinän yläosassa oli ilmeisesti pinkopahvin kiinnitystä varten vanerintyylinen levy. Se saatiin irrotettua pois ja alla oli siisti hirsiseinä.

 

Kamarien tuplaikkunat on väliaikaisesti poistettu ja ikkunoita on rapattu ja putsattu maalausta varten. Eilen sainkin jo kuvia maalaustöiden alkamisesta.

  

Joku viikko sitten Aino mietti, mistä taloon saataisiin vanha perinteinen viherkasvi korallibegonia eli enkelinsiipi. Aino muisteli isonpuolen ikkunalla sellaisen joskus olleen.

Pari päivää sitten selailin netissä toria ja sieltähän löytyi pistokas. Vanhemmat haki sen mökkimatkan varrelta kyytiin ja nyt enkelinsiiven pistokas odottaa juurtumista ja pääsyä isopapan kamarin valoisalle ikkunalle.

Leipätyö

 

Tila on saanut elantonsa pitkälti maanviljelystä. Leipä oli yksi peruselintarvikkeista. Isopappa kertoi elämästään Kalevan haastatteluissa (vuosina 1954 ja 1956): "Alkuaikoina syötiin ateriat perheessä suolapiimään kastetun leipäpalasen ja suolaveden kanssa nautittujen paistettujen perunoiden muodossa.."

Isoisoisovanhempien muutettua tilalle oli se rappiokunnossa. "Viljeltyä maata oli vain pieni tilkku siellä täällä ja nekin kasvoivat pensaita -- -- Pelloista ei saanut leipää eikä heinää."

Isopapan aikaan viljeltyä maata oli jo 12 ha. Talossa oli kaksi hevosta ja viisi lehmää.

"Iijokivarsimaat ovat hyviä kasvumaita, kun saavat tarpeeksi lantaa, mutta hallanarkoja nämäkin maat ovat. Viime kesänäkin vei halla viljan, mutta perunoita meille kyllä tuli."

Leipä ei tullut helpolla. Talon tyttö muisteli lapsuuttaan Rantapohjan haastattelussa (1995): "Työtä oli tehtävä jatkuvasti. Oltiin syvänmaanniityllä, levitettiin talikkopelillä sontaa pellolle, siivottiin huoneet. Juhannuksen jälkeen mentiin ulkoniityille. Sen jälkeen puitiin riihellä viljat, iltapäiväksi oli jouduttava perunamaalle."

Isomummon ja -papan kuoltua tila lohkottiin usean lapsen kesken, joten isovanhempieni aikaan tilan kokonaispinta-ala oli enää 58 ha, josta viljeltyä maata 4 ha. Tilalla oli hevonen ja kolme lehmää.

Isovanhempani jatkoivat maanviljelystä.

Riihen seinissä on papan merkintöjä mitä, milloin ja minne on kylvetty. Vanhoissa jyvä- ja jauhosäkeissä on ohjeita myllyä varten. Tilalla oli aikoinaan omakin mylly, mutta isovanhempieni aikaan jyvät vietiin jo muualle hevospelillä.

Pari viikkoa sitten siivosin riiheä ja kesänavettaa. Riihessä on viljalaareja, jotka olivat ennen vanhassa puohissa. Aino sisaruksineen nukkui kesäisin viljalaareissa. Lapsia oli paljon ja tilaa vähän, joten oma viljalaariyksiö oli luksusta.

Viljalaarit ovat yli 100 vuotta vanhoja. Yllätyin, kun näin laarin sivussa tekijän nimen ja päivämäärän.

Pihan vanhasta navetasta löytyi jauhon säilytystynnyri vuodelta 1880 ja jauholapio. Riihessä on samanlainen tynnyri ilman vuosilukua (kuvassa). Jauholapiossa on isomummoni nimikirjaimet. En tiedä, tarkoittaako kirjaimet isomummoa vai lapion tekijää.

Yksi pirtin pöydistä on valmiina leipomistouhuihin. Sen pöytälevy on käännetty. Ruokapöydän kansilevy toimi siis käännettynä leivonta-alustana.

Taikina tehtiin taikinatiinussa. Tiinua ei pesty koskaan, jotta taikinan juuri säilyi astiassa. Isonpuolen vanhaa tiinuakaan ei ole pesty, sen reunoilla on vielä ikivanhaa kuivunutta taikinaa jäljellä. Kukahan siinä on aikoinaan viimeisen leipätaikinan tehnyt.

Taikinan sekoitukseen käytettiin hierrintä eli härkintä.

 

 

Leivän sai pyöreäksi muotin avulla. Sitten siihen pisteltiin reikiä. Pelekalla eli (lyhytvartisella) leipälapiolla leipiä siirreltiin ja pitkävartisella leipälapiolla leivät laitettiin uuniin. Lopuksi uunista otetut leivät puhdistettiin linnun sulista tehdyllä sudilla. Leivän pohjassa saattoi olla suolarakeita, koska karkeaa suolaa heitettiin märällä havuluudalla putsatun uunin arinalle. Näin testattiin uunin lämpötilaa.

 

Valmiita leipiä voi katsella pirtin orsilla. Tai alkukuvasta.