Leipätyö

 

Tila on saanut elantonsa pitkälti maanviljelystä. Leipä oli yksi peruselintarvikkeista. Isopappa kertoi elämästään Kalevan haastatteluissa (vuosina 1954 ja 1956): "Alkuaikoina syötiin ateriat perheessä suolapiimään kastetun leipäpalasen ja suolaveden kanssa nautittujen paistettujen perunoiden muodossa.."

Isoisoisovanhempien muutettua tilalle oli se rappiokunnossa. "Viljeltyä maata oli vain pieni tilkku siellä täällä ja nekin kasvoivat pensaita -- -- Pelloista ei saanut leipää eikä heinää."

Isopapan aikaan viljeltyä maata oli jo 12 ha. Talossa oli kaksi hevosta ja viisi lehmää.

"Iijokivarsimaat ovat hyviä kasvumaita, kun saavat tarpeeksi lantaa, mutta hallanarkoja nämäkin maat ovat. Viime kesänäkin vei halla viljan, mutta perunoita meille kyllä tuli."

Leipä ei tullut helpolla. Talon tyttö muisteli lapsuuttaan Rantapohjan haastattelussa (1995): "Työtä oli tehtävä jatkuvasti. Oltiin syvänmaanniityllä, levitettiin talikkopelillä sontaa pellolle, siivottiin huoneet. Juhannuksen jälkeen mentiin ulkoniityille. Sen jälkeen puitiin riihellä viljat, iltapäiväksi oli jouduttava perunamaalle."

Isomummon ja -papan kuoltua tila lohkottiin usean lapsen kesken, joten isovanhempieni aikaan tilan kokonaispinta-ala oli enää 58 ha, josta viljeltyä maata 4 ha. Tilalla oli hevonen ja kolme lehmää.

Isovanhempani jatkoivat maanviljelystä.

Riihen seinissä on papan merkintöjä mitä, milloin ja minne on kylvetty. Vanhoissa jyvä- ja jauhosäkeissä on ohjeita myllyä varten. Tilalla oli aikoinaan omakin mylly, mutta isovanhempieni aikaan jyvät vietiin jo muualle hevospelillä.

Pari viikkoa sitten siivosin riiheä ja kesänavettaa. Riihessä on viljalaareja, jotka olivat ennen vanhassa puohissa. Aino sisaruksineen nukkui kesäisin viljalaareissa. Lapsia oli paljon ja tilaa vähän, joten oma viljalaariyksiö oli luksusta.

Viljalaarit ovat yli 100 vuotta vanhoja. Yllätyin, kun näin laarin sivussa tekijän nimen ja päivämäärän.

Pihan vanhasta navetasta löytyi jauhon säilytystynnyri vuodelta 1880 ja jauholapio. Riihessä on samanlainen tynnyri ilman vuosilukua (kuvassa). Jauholapiossa on isomummoni nimikirjaimet. En tiedä, tarkoittaako kirjaimet isomummoa vai lapion tekijää.

Yksi pirtin pöydistä on valmiina leipomistouhuihin. Sen pöytälevy on käännetty. Ruokapöydän kansilevy toimi siis käännettynä leivonta-alustana.

Taikina tehtiin taikinatiinussa. Tiinua ei pesty koskaan, jotta taikinan juuri säilyi astiassa. Isonpuolen vanhaa tiinuakaan ei ole pesty, sen reunoilla on vielä ikivanhaa kuivunutta taikinaa jäljellä. Kukahan siinä on aikoinaan viimeisen leipätaikinan tehnyt.

Taikinan sekoitukseen käytettiin hierrintä eli härkintä.

 

 

Leivän sai pyöreäksi muotin avulla. Sitten siihen pisteltiin reikiä. Pelekalla eli (lyhytvartisella) leipälapiolla leipiä siirreltiin ja pitkävartisella leipälapiolla leivät laitettiin uuniin. Lopuksi uunista otetut leivät puhdistettiin linnun sulista tehdyllä sudilla. Leivän pohjassa saattoi olla suolarakeita, koska karkeaa suolaa heitettiin märällä havuluudalla putsatun uunin arinalle. Näin testattiin uunin lämpötilaa.

 

Valmiita leipiä voi katsella pirtin orsilla. Tai alkukuvasta.