Jääkärietappi Hirvelä

 

Hirvelän historiaan sisältyy paljon mielenkiintoisia asioita ja tapahtumia. Eräs niistä on sen toimiminen jääkärietappina.

Syrjäisten erämaaseutujen kautta Ruotsin puolelle johtavia etappireittejä kulki vuosina 1915-1916 nuoria miehiä matkallaan Saksaan saamaan sotilaskoulutusta, jota ehkä tarvittaisiin kamppailtaessa Suomen irroittamiseksi Venäjästä.

(Kaleva 21.8.1991)

Samassa artikkelissa kerrotaan, miksi etappeja tarvittiin: Vain ensimmäinen ryhmä jääkäreitä, 150 pfadfinder-kurssille lähtenyttä ylioppilasta pääsi matkustamaan normaaliin tapaan ulkomaanpasseilla. Lopputalvesta 1915 alkaen passeja ei enää myönnetty asekuntoisille miehille. Ainoa tapa poistua Suomesta oli luvaton tie.

Toivo Hyyryläinen kirjoittaa kirjassaan Polkuja aiheesta Jääkäriliike Yli-Iissä: Voidaan kysellä, miksi tietyt paikkakunnat ja niissä tietyt talot valikoituivat jääkäreiden tukikohdiksi ja majapaikoiksi. - - - Hirvelä Yli-Iin Kollajalla oli Iijokivarressa tunnetuin jääkärien etappitalo Pudasjärven ja Yli-Iin rajalla. 

- - -

Nuoren Frans-isännän maine isänmaan parasta ajattelevana miehenä oli levinnyt ympäristöön niin, että hänelle uskottiin huippusalaisena pidettävä jääkäreiden ja jääkärivärväreiden eli etappimiesten majoittaminen ja piilottaminen.

Jääkärit tulivat taloon yleensä työtä etsien hälventääkseen epäilyjä. Hirvelässä he saivat ruokaa ja juomaa sekä yösijan.

K.A Wegeliuksen kirjoissa Aseveljet (I ja II) kerrotaan jääkäriliikkeestä perusteellisesti. Seuraavat lainaukset ovat osasta I.

Hirvelä kuului läntiseen etappiin.

Hirvelään tultiin etelästä salopolkua pitkin, joka alkoi Oulun-Pudasjärven maantieltä Kaarelan kievarista noin 4 km Pudasjärvellepäin.

Kartta kirjasta Aseveljet I

Etappimiehenä toimi jääkäri Edvard Nurmi (27.5.1892-12.11.1966). Wikipedia: Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet komennettiin 22.8.1916 etappitehtäviin Suomeen. Suomessa Nurmi toimi läntisellä etapilla.

Saksalaisten auttaminen oli hengenvaarallista. Siitä esimerkkinä kirjassa kerrottu Taavetti Lukkarisen murhenäytelmä. Taavetti Lukkarisen nimi on monelle Oululaiselle tuttu Kontinkankaalla sijaitsevasta hirttopuusta.

Kuva: Wikipedia

Taavetti Lukkarinen jäi kiinni 26.12.1915 autettuaan kolmea saksalaista venäjältä paennutta sotavankia. Lukkarinen pääsi pakenemaan Ruotsiin. Lukkarinen kaipasi luonnollisesti kotiansa ja kesäkuun alussa 1916 hän päätti pistäytyä siellä. Oulussa hänet kuitenkin pidätettiin heti ja hirttotuomio pantiin täytäntöön 2.10.1016.

Tämän jälkeen julkaistiin seuraava kiertokirje:

Jääkäreillä oli paljon vihollisia.

Jääkärimme ei kuitenkaan ennättänyt olla talossa kuin pari päivää, kun Hirvelä, joka postinkuljettajana oli saanut tietoonsa outoja uutisia, kutsui Nurmen huoneeseensa ja vedettyään alas ikkunaverhot sanoi: "Nyt on sinun heti lähdettävä talosta, sillä Iijoen tienoilla rannikolla on yritetty räjäyttää venäläisten laivoja, ja nyt santarmit poliisein kera kiertelevät ympäri etsien räjäyttäjiä."

- Hirvelä kyllä tiesi, ettei Nurmi ollut voinut olla mukana moisessa teossa, mutta kun paikkakunnalle oli levinnyt tieto, että Nurmi on jääkäri, ei hänellä näyttänyt olevan täällä turvapaikkaa missään.

Tämän tapahtuman jälkeen Edvard Nurmi joutui lähtemään pakoon etappitalostaan.

(Einar) Wichmann jatkoi matkaa Hirvelään Iijokivarteen varoittaakseen siellä olevia jääkärien ystäviä asian mahdollisesta ilmijoutumisesta ja ottaakseen selkoa, olisiko jääkäri Nurmi palannut etappiasemalleen Hirvelään. Täällä hän kuuli, että talossa oli pari päivää aikaisemmin käynyt kaksi oululaista salapoliisia. - - - Nämä olivat kyselleet jääkärien nimiä ja kulkuteitä  - saamatta mitään tietää.

Wichmann - - - kulki salojen halki jalkaisin Hirvelään Iijokivarteen, missä hän varovaisuussyistä eräässä ladossa, noin 2:n kilometrin päässä talosta, Hirvelän eväillä varustettuna, sopimuksen mukaan odotti 1,5 vuorokautta - - - Kätkettyään ladon luo muutamia pommeja ja vähän levähdettyään lähtivät he - - - Veskaan.

Isollapuolen on tallessa kaksi lehtileikettä, joissa isopappa sivuaa kokemuksiaan jääkäriajasta. Ne löytyvät Kalevasta vuosilta 1954 ja 1956.

Takaa-ajettuna viikon heinäladossa kertoi (isopappa) olleensa. Hän osallistui aktiivisesti jääkäriliikkeen toimintaan ja asuttaen heitä, joutui luonnollisesti vastapuolen vihan kohteeksi. Yöetsinnät alkoivat ja kertojamme sai asiasta vihiä. Ei auttanut muu kuin paeta keskellä talven pakkasia erääseen syrjäiseen latoon ja asua siellä viikon päivät. "Kun aamuisin heräsin siellä ladossa, tuntui kuin leukani pitäisi avata puukolla", kertoo hän ja naurahtaa itsekseen. "Se oli kovaa aikaa, mutta sitä muistelee vieläkin mielellään, sillä se jätti niitä muistoja, jotka eivät koskaan unohdu ihmisen eliniän aikana." (1954)

Kerronpa lopuksi muutaman muistelman jääkäriliikkeen ajoilta. Kylässämme oli siihen aikaan eräs mies, joka toimi silloisten poliisien ja santarmien kätyrinä ja ilmiantajana. - - - Erään kerran, kun tulin tavanmukaiselta opastusmatkaltani, tavoitin hevosella ajaen kyseellisen ilmiantajan, joka oli suksilla hiihtäen palaamassa ilmiantomatkalta. Hän pyysi päästä rekeen, johon pyyntöön suostuin. Rekeen päästyään hän alkoi kertoa, millaiselta matkalta hän oli tulossa, jolloin vihani leimahti. Mutta hän oli suuri, voimakas mies ja minä pieni, joten hyvät neuvot olivat tarpeen. Hivuttelin hiljakseen hänen suksensa niin reen laidalle, että ne putosivat hankeen. Kun hän kumartui suksiansa ottamaan, löin häntä taskussani olleella pirtupullolla niskaan niin lujasti, että vain pullon kaula jäi käteeni ja hän tuupertui tienpuoleen. Taputtelin häntä vielä puupalikalla paljaille pakaroille ja läksin ajamaan. (1956)

Jääkäriaktivistimitali eli Viribus Pro patria Unitis myönnettiin isopapalle 25. helmikuuta 1938.

 

21.8.1991 isonpuolen seinälle asetettiin jääkärietapin muistolaatta. Laatta on isonpuolen seinällä, vaikka sitä ei vielä jääkäriaikaan oltu rakennettu. Jääkärit majoittuivat siis pikkupuolella. Museoviraston kohdeinventoinnissa vuodelta 1997 sanotaankin: Vanhemmalla uudistetulla rakennuksella (pikkupuolella) on historiallista arvoa sen toimittua jääkärietappina.

Loppuun vielä ote vanhasta vieraskirjasta vuodelta 2006. Voi kumpa minäkin löytäisin jostain nuo kirjoitukset!

Hirvelässä käymässä ja muistelemassa menneitä aikoja. Olen ollut täällä nuorena poikana paperipuuleimauksella isäni mukana. Aikaa siitä on kulunut lähes kuusikymmentä vuotta. Nukuin silloin jääkärikamarissa ja luin seinältä silloista historiaa. - - - Kyllä tämä talo on historiaa täynnä ja seinät huokaavat menneisyydestä. - - -

Vuosikatsaus

 

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Hirvelän tila siirtyi uudelle omistajalle.

Aika on mennyt nopeasti, mutta paljon saatiin tehtyä ensimmäisen vuoden aikana.

Tässä lyhyt katsaus siihen.

Marraskuu 2021

Aloimme heti siivota ja järjestellä isoapuolta. Löytyi paljon mielenkiintoisia tavaroita, joita laitettiin esille tilan rakennuksiin. Kuvassa vanhoja uistimia.

Joulukuu 2021

Keskityimme isopapan kamariin ja poistimme vanhat roikkuvat pahvit seinistä.

Esiin tuli kauniit hirsiseinät.

Tammikuu

Pirttiä puunattiin urakalla. Työkaluseinältä otettiin kaikki pois, seinät putsattiin ja työkalut järjestettiin uudelleen. Kangaspuille löydettiin uusi paikka ja pirtin sänkyjen järjestystä taidettiin vaihtaa useamman kerran.

Kävin läpi talon kaikki ompelukoneet. Niistä voi lukea lisää täältä.

Aino tuuletti ja lumipesi pirtinuunin ympärillä olleet vanhat kengät.

Maarit-sisko kävi etelästä mutkan auttamassa. Vietettiin hauska viikonloppu vanhojen esineiden parissa.

Helmikuu

Kuukausi oli kylmä! Toin kotiini esineitä putsattavaksi ja korjattavaksi.

Kävin läpi vanhoja kortteja ja adresseja.

Maaliskuu 

Auringonvalo lisääntyi ja siivoustöitä oli mukava jatkaa. Tässä kuussa aloitin aitan siivouksen. Kävin läpi yksitellen kaikki aitassa olleet tavarat. Vain harva jäi jäljelle.

Yksi niistä oli isoisotädin vanha turkki.

Riihimäen vanhat lasitölkit ovat säilyneet hyvässä kunnossa.

Loppukuusta saimme uutta pontta siivoushommiin kun ensimmäiset vieraat olivat tulossa tutustumiskäynnille. Veimme kaiken ylimääräisen tavaran piiloon isomummon/Niilon kamariin ja järjestelimme muut huoneet kuntoon.

Huhtikuu

Lumi oli sulanut jonkin verran aitan ympäriltä, joten pääsin jatkamaan sen siivousta. Turkin lisäksi muutama vanha päällystakki pelastettiin isollepuolen.

Tyhjensi aitan kokonaan, siivosin sen ja purin toisen kerroksen lattialankut.

Tyhjensimme myös osan kesänavetan tavaramäärästä.

Toukokuu

Tämä kuukausi meni isomummon eli Niilon kamarin kimpussa. Kamari täytyi ensin tyhjentää kaikesta sinne varastoidusta tavarasta.

Irrotimme kokolattiamaton, korjasimme maton alta paljastuneen lahon, aukaisimme isopapan kamariin johtavan oviaukon ym.

Toukokuussa alkoi myös ikkunoiden rappaaminen ja maalaaminen.

Kesäkuu

Heti alkukuusta pääsimme pikkupuolen kimppuun. Pikkupuoli siivottiin perusteellisesti ja sisustettiin. Kamari sai seinälle tapetin.

Isollapuolen Niilon kamarin seinäpahvit sai kyytiä ja niidenkin alta paljastui kaunis vanha hirsiseinä.

Puoliso innostui aloittamaan puohin järjestelemisen ja oli hienoa saada sinnekin näytteille esineitä.

Kuukauden lopussa oli vielä monta rautaa tulessa...

Niilon kamarin seinistä irrotettiin viimeisetkin pahvi- ja koolausrippeet, lattia maalattiin ja koristelistat laitettiin takaisin paikoilleen seiniin, ikkunoihin ja oviin.

Puohi vaati edelleen siivousta ja järjestelyä.

Pikkupuolta sisustettiin.

Myös tyhjä Niilon kamari tarvitsi sisustusta.

Edelleen oli vielä ikkunoita mitä piti rapata ja maalata.

Heinäkuu

Heinäkuussa tehtiin vielä pientä hienosäätöä huoneiden osalta. Puohiin lisättiin valaistusta ja pihalla riitti pihatöitä.

Mainostimme tulevaa avoimien ovien viikkoa ja teimme järjestelyjä sen onnistumiseksi.

Puolessavälissä kuukautta kaikki alkoi vihdoin olla valmista.

18-24.7 vietimme juhlaviikkoa ja kaikki sujui yli odotusten! Viikosta voit lukea täältä.

Elokuu ja syyskuu

Jäähyväiset pihasaunalle. Purku-ukot hoiti homman hienosti!

Lokakuusta lähtien olen alkanut tutkimaan taas enemmän tilalta löytyneitä esineitä. Teen uusia löytöjä joka kerta kun koluan latoja ja niiden ullakoita.

Talven aikana olisi tarkoitus tehdä ainakin isonpuolen esineistä jonkinlaista luettelointia.

Tästä talvesta alkaen voimme yöpyä (kylmän) kesämökin sijaan lämpimästi pikkupuolella, joten puitteet historian tutkimiseen talvellakin on kunnossa.

Tästä eteenpäin aina sydäntalven yli blogin postauksia tulee harvemmin, noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Vaikka olen edelleen täynnä intoa tilan ja sen historian suhteen, tulevana talvena voimme ottaa rennommin kun hommat on hyvällä mallilla. Siksipä kirjoitettavaakaan ei ole niin paljoa.

Eläinlääkärintodistus sadan vuoden takaa

 

(Teksti jäsennelty luettavampaan muotoon)

    Eilen, tämän syyskuun 29 p:nä, tarkastin maanvilj FR, Pudasjärven Kollajan kylästä punasenkirjavan sarvipään 6 vuotta vanhan lehmän, joka ilmoituksen mukaan oli viime elokuun 6 p:nä jäänyt muusta karjasta metsään tullen takaisin vasta 27 p:nä syyskuuta.

Lehmä oli tarkastettaessa heikossa ravitsemistilassa ja oli sen vasemmassa takajalassa seuraavat haavat ja arvet:

1° kinnernivelen yläpuolella etusisäsivulla matala noin 5 cm läpimittainen pyöreähkö haava, josta taaksepäin lähti kaksi yhdensuuntaista 1/2 cm leveää arpea,

2° puolivälissä säärtä sisäsivulla sääriluun ja taivuttajajänteen väliin menevä pitkittäinen 3 cm pitkä valtimon rikuuttanut haava,

3° vuohisnivelestä noin 1 1/2 cm ylöspäin sijaitseva pyöreä noin 2 1/2 cm läpimittainen sisäpuolella oleva haava, josta kulki sisäänpäin suppeneva noin 3 cm pitkä kanava ulos ja hiukan ylöspäin vastaavalla puolella ulkosivulla löytyvää pienempää arpea kohden.

Oikean takajalan kinnernivelen ja etujalan karppaalinivelen? ulkosivuilla noin 2-3 cm läpimitaiset nahkahaavat. 

Haavojen ja arpien laadusta ja asemasta päättelen, että haava no 1 on raapaisuhaava, kahden raapaisun aiheuttama, jotka edessä ovat nahkan repeämän nylkeytymisen aiheuttaneet.

Raapaisut tapahtuneet poikki jalan. Raapaisseen esineen laadusta en enää voi päätellä mitään.

Haava no 2 leikkuuhaava, jonka syntyminen siihen paikkaan vaikeasti selitettävissä ilman teräasetta.

Haava no 3 on ilmeisesti ollut yhteydessä ulkosivulla olevan arven kautta, ollen luultavasti ampumahaavan ulostulo läpi ja vastaava arpi sisäänmeno läpi, jota arven muodosta en kuitenkaan voi varmuudella sanoa.

Sivuttaisen reijän syntymistä niin kiinteään paikkaan muodostamalla niin pienet reijät nahkaan en ilman teräesinettä tai kuulaa pidä mahdollisena.

Oikealla puolen olevat nahkahaavat ilmeisesti vaan makuuhaavoja, sillä eläin tapahtuman jälkeen ollut luultavasti heikko haavoista no 2 ja 3 tapahtuneen veren vuodon takia, jotka molemmat ovat koskeneet verrattain suuriin valtimoihin. Oulussa 30 p:nä syyskuuta 1922.

A.J. Candelin

Kaupungineläinlääkäri, Oulu

Teräaseen käyttö ja ampumahaava lehmällä kuulostaa aika hurjalta seudulla joka sata vuotta sitten oli kovin harvaan asuttua. Eläinlääkäritodistuksessa ei kerrota, miten lehmää hoidettiin eikä tiedossa ole, parantuiko sarvipää haavoistaan.

Yritin selvittää, minkä hintainen mahtoi olla eläinlääkärin käynti tuohon aikaan. Suomen Eläinlääkärilehdessä vuodelta 1921 on pöytäkirja yhdistyksen ylimääräisestä kokouksesta 7.3.1921. Pykälässä 5 on taksan muutosehdotuksia.

Kohdan 6 mukaan ulkonainen tarkastus maksoi 15 mk eli nykyrahassa alle 5,5 euroa.

En tiedä, käyttivätkö kaikki eläinlääkärit samaa taksataulukkoa. Toki päälle tulivat vielä mahdolliset lääkkeet ja matkakulut, mutta aika edullista oli eläinlääkärin tarkastus sata vuotta sitten.

Työalue oli laaja ja matkat pitkiä. Tämäkin lehmäntarkastusmatka Oulusta Hirvelään oli 70 km suuntaansa. Ja ainakin Yli-Iin päässä kulkureittinä toimivat kinttupolut, teitä ei vielä ollut.

Eläinlääkärin mainos löytyi Kaiku- ja Liitto-lehdistä. 

Voita rasiassa

 

Isonpuolen keittiön hyllyllä on kaksi voirasiaa tai -vakkaa. Yksi kokonainen ja toinen josta puuttuu kansi. Niinkuin kaikki esineet ennen vanhaan, nämäkin on tehty kestämään.

Suomalaisen perinnekuvaston mukaan voin käyttö oli entisajan ruokataloudessa vähäistä, sillä maidon tuotto oli heikkoa ja varsinkin talvikautena suorastaan olematonta. Toisaalta voi oli kallisarvoiseksi katsottua kauppatavaraa, jolla vaihdettiin välttämättömiä ostotuotteita. - - - 

Alkuperäisin voinvalmistustapa oli vatkata hapannettua maitoa hierimellä tai vispilällä. - - - Varsinainen mäntäkirnu on ollut käytössä ilmeisesti keskiajan lopulta lähtien. 1800-luvun alkupuoli toi mukanaan kammella pyöritettävät veivikirnut, mutta innokkaasta suosittelusta huolimatta ne eivät syrjäyttäneet mäntäkirnua.

Etualalla mäntäkirnu ja veivikirnu

Vuonna 1911 allekirjoitetussa kauppakirjassa tilan irtaimistoon kuului mm. yksi lypsävä lehmä nimeltä Punikki, yksi hieho ja yksi emälammas kahden karitsan kanssa.

Eli maitotuotantoa ja sitä myöten voitakin tilalla on epäilemättä jonkin verran ollut ihan alkuajoista lähtien.

Kirjeessä rintamalle sotavuodelta 1944 käy ilmi, että tilalla on silloin ollut voita myytäväksi asti.

No mites se ruokapuoli siellä on taitaapa

niukaksi käydä? Pyydä kotoa siellähän on

mistä laittaa.. Myövät voita ja mitä se jos omaväki

nälkää näkee: minä en ainakaan ole koko talvena 

myöny. Ja mielestäni voin liian vähän (nimi)

laittaa..

Voirasia näyttää hyvin koristeelliselta. Jokaisella koristeella on kuitenkin tarkoituksensa, liittää laidat yhteen.

Liitokset on ommeltu linnun kynällä eli sulan ruoto-osalla. Wikipedian mukaan kynä tarkoittaa varsinaisesti linnunsulan onttoa ruoto-osaa, ja vasta myöhemmin sanan merkitys laajeni tarkoittamaan myös kirjoitusvälinettä, aluksi luonnollisesti sulkakynää.

Kesällä museossa vieraillut vanhempi henkilö kertoi, että voirasiassa olisi käytetty nimenomaan kurjen siipisulkia.

Kiinnityksessä on käytetty myös puunauloja.

Peräpohjolassa on ollut sanonta: Silimäkuut sullaa ko ei ole voita vuothen nähnyt. Eli voin puutteen katsottiin vaikuttavan näkökyvyn heikkenemiseen. (Kansanperinteen sanakirja)