Amerikkalainen taskukello

 

Tekstissä Perinnönjakoja ja testamentteja kerroin isopapan testamentissa olleesta ameriikkalaisesta taskukellosta.

Testamentissa mainittu kello on kiinnostanut minua siinä mielessä, onko taskukello vielä olemassa yli 70 vuotta testamentin kirjoittamisen jälkeen.

Olin yhteydessä isosedän vanhimman pojan sukulaisiin ja sain tiedon, että kello todellakin on vielä olemassa. Sain sähköpostiini hyviä kuvia, joista näkyi hienoja yksityiskohtia ja isopapan teettämät kaiverrukset henkilölle, jolle hän testamentissa taskukellon lahjoitti.

Kuva:T.R

Kuva:T.R

  

Kuva: T.R

Suurempi yllätys koitti muutama päivä sitten. Nykyiset taskukellon omistajat olivat päättäneet lahjoittaa isopapan vanhan kellon takaisin kotiin, Hirvelään.

Kello luovutettiin sunnuntaina 25.9. Olin ja olen edelleen ihmeissäni ja valtavan kiitollinen tästä todella arvokkaasta historiallisesta lahjoituksesta!

Kello tulee esille isopapan kamariin testamentin kanssa.

Ensimmäisenä kellossa huomaa sen koon. Kello on isokokoinen, ympärysmitaltaan noin 60mm ja nupin pituus noin 20mm. Kello painaa 199 grammaa. Kuvassa verrokkina 72 grammaa painava kello.

Kotelon takakannessa on taidokkaasti kaiverrettu kuva. Kuvassa on suuri määrä tukkeja, kaksi miestä, puita sekä iso rakennus jossa on pitkä piippu. Itse näen jopa savun nousevan piipusta.

Kellon koneiston saa näkyville pyörittämällä kierteillä olevan etukannen irti ja nostamalla saranoiden varassa olevan kellotaulun.

Kellon valmistaja on Dueber-Hampden Watch Co. Yhtiöiden historiasta voi lukea (eng.) täältä ja lyhyesti täältä. 

Kellotaulussa on nimi Hampden Watch Co., koneistossa lukee Dueber Co. ja kotelon takakannen sisäpuolella A.W. CO. Waltham.

Kellosta löytyy jonkin verran yksityiskohtia googlaamalla. Eräs mielenkiintoinen sivusto on https://pocketwatchdatabase.com/. Sivustolle pystyy syöttämään taskukellon merkin ja koneistosta löytyvän sarjanumeron. Tuloksena oli seuraavaa:

Kelloharrastajat saavat taulukosta selville monenlaista, mutta itselle tärkeimpiä tietoja ovat valmistusvuosi (arvio) 1891 ja maininta kotelosta: erilaisia. 

Kotelosta kerrotaan kysymerkin kohdalla suomennettuna: Useimmat amerikkalaiset koneistot yhdistettiin koteloihin tehtaalta lähtemisen jälkeen ja niitä on tutkittava erikseen.

Eli tämä selvittää sen, miksi kellossa on käytetty Walthamin koteloa.

Kotelossa on omistuskirjoituksen lisäksi logo A.W. CO., teksti Waltham pat.apr.22.79. coin, numero 4 ja 5660.

A.W.CO on kotelon valmistaja American Watch Co. Kotelo on valmistettu Walthamissa, Massachusettsissa.

Tuote on patentoitu 22. huhtikuuta vuonna 1879.

Coin viittaa kotelon hopeapitoisuuteen ja numero 4 kertoo kotelon painavan 4 (oz) unssia eli 113,40 grammaa.

Numero 5660 löytyy kotelon lisäksi irrotettavasta etukannesta, joten se on kotelon sarjanumero. Tästä en toistaiseksi löytänyt vielä lisätietoa.

Kellon ikä on vaikuttava. Sivustolla tarkennetaan, että kyseessä on koneiston arvioitu tuotantovuosi +/- 3 vuotta. Eli koneisto on valmistettu 1888-1894 välisenä aikana.

Jo aiemmin mainittua sivustoa tutkimalla selviää, että taskukellon kotelo on valmistettu viimeistään 1892. Kotelon tekstien ja leimojen ulkonäön perusteella samanlaisia koteloja on valmistettu vuosien 1857-1892 välisenä aikana.

Sivustolta löytyy myös katalogi vuodelta 1891. Kuvastossa voi tutustua mm. kellon osien hintoihin. Nykyrahaksi muutettuna kokonainen taskukello koneistolla, kotelolla ja kellovitjoilla varustettuna on ollut hyvin arvokas hankinta.

Kellon luovuttanut henkilö sanoikin hyvin, että kello on varmasti otettu esille liivin taskusta aina sopivalla hetkellä muiden ihmisten nähden.

Taskukellon hankinta-ajasta tai -paikasta ei valitettavasti ole minkäänlaista tietoa. Siksipä seuraava on vain arvailua.

Isopappa syntyi 12.12.1877. Oletettavasti hän ei hankkinut kelloa uutena.

Kävin läpi kaikki isopapasta otetut valokuvat ja löysin yhden kuvan, jossa isopapalla todennäköisesti on kello liivinsä taskussa. Ainakin kellovitjat ovat näkyvillä.

Kyseessä on vuodelta 1928 oleva perhekuva. (Kuva rajattu)

Kuvan vuosiluvusta syntyi ajatus, voisiko taskukello olla isopapan 50-vuotislahja? Isopappa oli joulukuussa 1927 täyttänyt 50-vuotta. Perhekuva on otettu seuraavana kesänä.

Yksi vaihtoehto on, että isopappa sai kellon omalta isältään. Vanhassa valokuvassa joka on otettu ennen vuotta 1928 on isoisopappani Juho. Valokuvasta näkyy, että hänelläkin roikkuu kellonvitjat liivin taskusta.

Isoisopappa syntyi vuonna 1853. Hän oli ammatiltaan kauppias, joten hän on hyvinkin voinut ostaa taskukellon uutena ja lahjoittaa sen myöhemmin pojalleen.

Kellon takakannen kuva (höyrysahasta?) voisi viitata myös siihen, että isoisopappa Juho olisi saanut kellon lahjaksi työvuosinaan hänen toimittua Siuruan sahalla metsän ostajana.

Tämä kaikki on kuitenkin vain arvailua. Tulen jatkamaan kellon historian selvittämistä siinä määrin kuin se vain on mahdollista.

Kinttupolku - kylätie - maantie. Hirvelään johtavan maantien historiaa.

 

Kun ensimmäiset asukkaat saaapuivat tilalle vuonna 1869, ei heillä ollut käytössään minkäänlaista tietä. Tilanne ei muuttunut vuosikymmeniin. Joki oli pääkulkuväylä ja joen vieressä kulki polku kävelijöille. Talvisin isopapan perhe käytti suksia ja rekipeliä.

Isopappa kertoi Kalevan haastattelussa vuonna 1954: Kinttupolkuja risteili nykyisten maanteitten paikoilla - - - Nyt tarvitsee vain kävellä linja-autopysäkille ja ajaa hurauttaa muutamassa hetkessä Ouluun.

J.F. Hiivala kuvailee matkantekoa kirjassa Iijoen vonkamies: Iijokivarren maantie loppui silloin Siuruassa (nyk. Yli-Iin keskusta). Sieltä ylöspäin oli käveltävä polkuja jokitörmiä myöten. Kärrytietäkään ei ollut. Tavarat kuljetettiin kesäisin kantamalla tai veneellä jokea myöten - - -

  

Vaivalloinen oli matka, sillä lopussa oli taivallettava läpi sydänmaitten, poikki suurten vetisten soitten, kahlattava kilometreittäin polvia myöten vedessä ja samottava mutkittelevia kinttupolkuja pitkin, sillä parempia teitä ei jokivarressa silloin ollut.

En ollut tiennytkään, kuinka pitkällinen prosessi maantien teko oli, ennenkuin luin vanhoista sanomalehdistä siihen liittyviä lehtiartikkeleita. Ja niitä oli paljon.

Jo loppuvuonna 1875 Iin kuntakokouksessa oli ehdotettu tien rakentamista "Siuruanniemen, färipaikan kohdalta ylös Iijoen vartta Pudasjärven rajalle eli Koutuanniemelle, joka ylöskäsin on viimeinen talo Iin pitäjässä"

Kunnanhallitus piti tietä tarpeettomana. "Maantie olisi joutava ja tarpeeton sen puolesta nimittäin, että hankalammiltaki tiloilta - - - oli satoja vuosia päästy kulkemaan." (Ii ja Yli-Ii 1800-luvun lehdissä)

14.3.1912 Kalevassa kirjoitettiin: Kylätiekunnan tangotus. Varamaanmittari A.E. Myrberg on määrätty tangottamaan ja kartalle panemaan kylätiesuunnan Siuruan lossipaikalta Iin pitäjästä Hirvelän taloon Pudasjärven pitäjän rajalla sekä tekemään kustannusarvion tien rakentamisesta ja antamaan lausuntonsa siitä, miten tien kunnossapito sen hyötyyn nähden olisi tieosakasten kesken jaettava.

Kaiku-lehdessä 13.10.1914 oli ilmoitus:

Kylätiet. Iin kunnan Karjalan kyläläisten hakemuksen johdosta on läänin v.t. kuvernööri t.k. 8 p:nä antamallaan päätöksellä velvottanut erinäisten tilain ja kruununtorppain omistajat ja haltiat mainitusta Karjalan sekä Pudasjärven pitäjän Kollajan kylästä rakentamaan ja vastaisuudessa lainmukaisessa kunnossa pitämään 15,414 metrin pituisen ja 5 metrin levyisen kylätien Siuruan lossipaikalta Iin pitäjän Karjalan kylästä Iijoen pohjoispuolitse Hirvelän taloon Pudasjärven pitäjän Kollajan kylässä sitä suuntaa ja sen kustannusarvion ja rasitejakoehdotuksen mukaisesti, jonka varamaanmittari A.E. Myrberg siitä on laatinut.

Tästä ilmoituksesta kului melkein 10 vuotta, kun Kaiku kirjoittaa 17.8.1924:

Helmik. 28 pnä 1923 Iin pitäjän Siuruan lossipaikalta Iijoen pohjoispuolitse Pudasjärven pitäjässä sijaitsevaan Hirvelän taloon rakennettavaa paikallistietä varten Smk 35,000 :- tammik. 23 pnä 1924 on samalle paikallistielle myönnetty lisäksi Smk 25,000 :-

Kaleva 4.3.1928:

Hirvelän tie valmiiksi. Kulkulaitosministeri oli myöntänyt "Yli-Iin pitäjän Siuruan-Hirvelän paikallistien rakennustöiden loppuunsaattamista varten 175,000 mk." (Sanomia Iistä ja Yli-Iistä vuosilta 1925-1939)

Tie päättyi pitkän aikaa Hirvelän kohdalle. Minkähänlainen tie oli kulkea, kun Kaiku-lehdessä 21.6.1935 oli ilmoitus:

Tien jatkoa Hirvelästä Kipinään suunniteltiin pitkään. Jo vuonna 1926 Kaiussa (29.1) kirjoitettiin Pudasjärven kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa todettiin Kipinän ja Hirvelän välisen maantien olevan "erittäin tarpeellinen ja tärkeä ei ainoastaan paikalliselle vaan myös yleiselle liikenteelle."

Tämä(kin) tie tuntui olevan kovan työn takana.

Kaiku 30.3.1930:

Töitten aloittamiseksi Kipinän - Hirvelän maantiellä - - - olen merkinnyt 900,000 markkaa. Tämä tie, jonka Pohjois-Suomen ja Karjalan maantiekomiteakin on asettanut toiseen kiireellisyysluokkaan, lähtee Kipinän talojen luota - - - kulkee Iijoen pohjoisrantaa ja päättyy Hirvelän taloon - - - mihin jo ennestään on tieyhteys Siuruasta.

Seuraavana vuonna Pudasjärven kunnanvaltuustossa oli päätetty kiirehtiä Kipinän - Hirvelän välisen maantien rakentamisen aloittamista ja esittää, että työ teetettäisiin varatöinä Pudasjärven kunnan työttömillä. (Liitto 20.5.1931)

26.2.1932 Pohjanmaan pienviljelijässä oli uutinen otsikolla Työttömyys Pudasjärvellä. Siinä mainittiin, miten raskaaksi Pudasjärven työttömyys on käynyt ja toivottiin hätäaputöitä paikkakunnalle järjestettäväksi. Yhtenä esimerkkinä mainittiin Hirvelä - Kipinä maantie, jota varten on jo varatkin myönnetty pari vuotta sitten, mutta kaikesta huolimatta ei vaan työtä ole käyntiin pantu.

7.9.1933 Kalevassa otsikolla Uudet maantierakennukset on kappale: 

Maantien rakentamista Kipinän talon luota - - - Hirvelän taloon - - - olisi jatkettava ja sen rakentamista tärkeänä yhdystienä joudutettava. Ensi vuodeksi on merkitty 500.000 mk.

Vihdoin Kaiku tiedottaa 26.4.1934:

Viime syksynä aloitettiin maantien rakentaminen pudasjärven Kipinästä Iijoki-vartta pitkin Hirvelään Yli-Iin pitäjän rajalle. Tämä tie valmistuu myös ensi vuonna.

Liitto 24.8.1935:

Kulkuyhteydet Yli-Iissä tulevat tuntuvasti paranemaan, sillä parhaillaan rakennetaan myös Hirvelä - Kipinän yhdystietä, jonka tien - - - tietöissä olevan parikymmentä hevosta ja n. 50 miestä. Rakenteilla olevan tien pituus on 22,5 kilometriä.

    Kun Siuruan - Hirvelän kylätie saadaan tämän rakenteilla olevan Hirvelän - Kipinän maantien jatkona läpikulkumaantieksi - - - tulee maantiematka Yli-Iin kirkolta Pudasjärven Kipinään olemaan 38 kilometriä.

Vuodelle 1936 Kipinä - Hirvelä maantielle myönnettiin 400.000 mk määrärahoja. (Kaiku 23.1.1936)

Tämän jälkeen päästiinkin melkein heti soranajoon (Liitto 6.3.1936):

Syksyllä 1936 Kalevassa olleen yleisöosaston kirjoituksen perusteella maantie oli edelleenkin rakenteilla:

Vihdoin Liitossa oli uutinen 11.12.1936:

Isosetä Kaarlo

 

Reilu viikko sitten tein mukavan löydön isonpuolen vintin lattialankkujen alta. Siksipä tässä postauksessa keskitytään tilan esikoispoikaan Kaarloon eli Kalleen.

Viime talvena löysin samojen lattialankkujen alta maalipurkkeja, suksivoiteen, paperipussin ja apteekkipulloja. Tällä kertaa huomasin, että lankkujen alla on kirja tai vihko. Aloin kaiveleen sitä kättä pidemmän kanssa esiin. 

Jouduin hakemaan sahan ja tekemään aukosta sen verran isomman, että sain käteni mahtumaan kolosta.

Lattialankkujen alta tuli esiin mustakantinen vihko, pölyinen, mutta hyvin säilynyt.

 

Ensimmäisellä sivulla on teksti:

Lauluja ja Muistoja

Kaartissa olo ajalta

    Wuosilta

19. 10./6. 25.    19. 2./6. 26.

Kaartilainen

    Kaarlo

    Pudasjärvi

Minulla oli jo joitain tiedonmuruja isosedästä, mutta tämä vihko avasi silmiä melkein sata vuotta sitten eläneen nuoren miehen sielunmaisemaan sekä sen aikaiseen musiikkiin.

Kaarlolla oli myös äärettömän hieno käsiala samoin kuin isällään ja isoisällään.

Olen googlannut vihkon sanoja ja päässyt sen myötä kuuntelemaan vanhoja jo unohdettuja lauluja.

Laulut ovat kenties olleet oman aikansa listahittejä. Esimerkkeinä Italian pojan valssi, Posetiiviveisu Suomesta ja Herra Petteri

Suurinta osaa vihkon 36:sta laulusta ja 23:sta muistosta google ei löytänyt, joten arvoitukseksi jää onko osa niistä Kaarlon itsensä keksimiä.

Monen tekstin jälkeen on päivämäärä, kirjoituspaikka ja allekirjoituksena Kaart R. Eli Kaarlon lempinimi ainakin Viipurissa oli Kaart.

Kaarlo Kustaa syntyi 26.6.1905 perheen ensimmäiseksi lapseksi. Vanhaisä ja -äiti (Juho ja Brita) olivat juuri samana keväänä menettäneet ensimmäisen lapsenlapsensa 6-vuotiaan Väinön (ja puoli vuotta aiemmin vanhimman tyttärensä Liisan) sekä nuoremman tyttären Marin vuoden ikäisen pojan Frans Aleksanterin. Kaarlon syntymä oli todennäköisesti hyvin iloinen perhetapahtuma kaiken surun jälkeen.

Perhe asui samalla tilalla isovanhempien kanssa. Tilan omisti vielä Juho ja Brita. Pihapiirissä oli 1-2 vanhempaa asuinrakennusta, entisiä savupirttejä. Juho oli vuosisadan vaihteessa rakentanut upouuden asunnon (nykyinen pikkupuoli), jossa oli useita huoneita. Oletan kaikkien asuneen tässä talossa.

Kaarlo oli perheen ainokainen melkein päivälleen kolme vuotta. 25.6.1908 hänestä tuli isoveli kaksospojille. Sisaruksia Kaarlolle syntyi kaikkiaan 8.

20 vuoden ikäisenä Kaarlo suoritti vuoden kestäneen asepalveluksen Viipurissa. Postauksen alkukuva on siltä ajalta samoin kuin löytämäni laulu- ja muistovihko.

Kallen ammatteja olivat uittotyömies, maanviljelijä sekä kirvesmies. Isonpuolen pirtissä on useita Kallelle kuuluneita työkaluja. Siviilisäädyltään Kaarlo oli naimaton.

9.4.1937 Kaarlo hyväksyttiin lossimieheksi Kipinän lossiin. Hän ilmeisesti asui lossituvassa. Pudasjärven historiasta käy ilmi, että Kipinän lossitupa rakennettiin vuonna 1920. Lossi toimi Kipinässä aina 1960-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen joen ylitykseen käytettiin siltaa.

Täysin nuhteettomasti ei Kaarlo elämäänsä elänyt. Hänen sotilaskantakorteista käy ilmi, että Kaarlo oli tuomittu metsävarkaudesta ensikertalaisena 4kk:n vankeuteen 29.9.1938. Samassa kortissa lukee, Vap. vank:sta täysin kärsineenä 24.10.1938. Eli vain kuukauden päästä tuomiosta.

Tästä vuosi eteenpäin marraskuussa 1939 syttyi sota. Kaarlo joutui rintamalle 15.12.1939 ja osallistui Talin taisteluun. Kaarlo lomautettiin 23.4.1940.

Ennen jatkosotaa Kaarlo työskenteli kirvesmiehenä Suomussalmen kunnalle. Vanhojen papereiden joukossa on Vakuutusyhtiö Auran maksama tapaturmakorvaus. Kesällä 1941 Kaarlo loukkaantui työssään ja joutui olemaan kolme päivää sairaalassa.

Samojen papereiden joukossa on 17.1.1942 päivätty kirje, jossa rakennusmestari V.A toivoo Kaarlon tulevan taas pian rakentamaan uuden talon.

Toisin kävi. Kutsu sotapalvelukseen saapui ja Kaarlo määrättiin rintamalle 15.3.1942. Tältä ajalta on yksi muisto isonpuolen seinällä. Kaarlo osallistui mottitalkoisiin ja ansaitsi siitä kultakirveen.

20.9.1943 Kaarlo kuoli etanolimyrkytykseen matkalla sotasairaalaan 53.

Tasan viikon päästä Kaarlon kuolemasta tulee kuluneeksi 79 vuotta.

Löytämieni vanhojen adressien joukossa on tämä Kaarlolle omistettu:

Silmäsi loiste haihdu ei meiltä.

Sinua muistamme kaipauksen tuntein.

Kiitos sinulle kaikesta Kaarlo

Paljon on muistoja sinulta meillä.

        Parhaalle työ toverilleni

Pihasauna purettu - roska silmässä

 

Viikonlopun työt meni aikalailla samalla kaavalla kuin edelliselläkin kerralla. Miehet purki pihasaunaa, Aino rappasi ja maalasi ikkunoita ja minä siivoilin.

Purkutyöt sujuivat tehokkaasti ja pihasaunasta on jäljellä enää lattiavalu.

Aluksi miehet purkivat katolta huovat. Sen jälkeen laudoituksen ja kattotuolit. Sitten he siirtyivät seinien kimppuun. Yksi kerrallaan seinät kaatuivat ympäriltä sähkösahan ja moukarin turvin kunnes jäljellä oli enää perustus, piippu ja tiiliseinät.

Saunasta löytyi vielä vanha Jenkki-purkkapakkaus jossa oli sisällä keräilykuva.

Seuraavana päivänä moukaroinnin tuloksena kaatuivat niin piippu kuin tiiliseinätkin.

Siivoamisessa meni oma aikansa, mutta nyt sauna on purettu.

Keväällä kirjoitin saunasta näin:

Muistan hyvin lapsuuden saunareissut mummolassa. Saunan tuoksun. Pienet kylpytakit, jotka puettiin saunan jälkeen päälle kun piti kipaista muutaman kymmenen metrin matka saunasta sisätiloihin. Nuo kylpytakit roikkuvat vieläkin saunan pukuhuoneen seinällä. Punainen halkolaatikko ja ritilät betonisen lattian päällä. Ritilöiden päällä oli pieni kylpyamme, jossa sai loiskutella vettä. Ihania lapsuuden muistoja.

Saunaan liittyi monia muistoja, esineitä ja jopa tuoksuja. Yksi osa mummolaa on nyt kadonnut.

Minulla meni roska silmään, ihan kirjaimellisesti. Olin katsellut sivusta, kun puolisoni teki purkutöitä välillä ilman suojalaseja. Itse en edes tehnyt mitään, kun silmääni lensi roska navetan vintillä.

Aluksi yritin vain räpytellä roskaa pois. Sitten menin vesihanan alle ja huuhtelin. Laitoin silmätippoja ja pidin silmää kiinni. Jonkun ajan päästä huuhtelin lisää. Mikään ei auttanut.

Laittelin lisää silmätippoja ja pidin vain silmää kiinni. Lopulta useamman tunnin jälkeen huomasin, että pystyn taas pitämään molempia silmiä auki. Sitkeä roska oli vihdoin irronnut. Onneksi ei tarvinnut mökiltä asti lähteä mihinkään poistattamaan roskaa silmästä.

Aino jatkoi tuplaikkunoiden maalauksen parissa. Navetassa oli hyvä kuivattaa maalattuja ikkunoita. Pirttiin on hankittu uudet verhot talveksi ja niitäkin Aino mallaili ja ompeli sopivan pituisiksi pattereita ajatellen.

Vielä tällä reissulla pattereita ei kytketty päälle vaan pikkupuolella lämmitettiin pirtin ja kamarin uuneja. Ainoastaan uuden osan lattialämmitys jätettiin nyt päälle.

Minä siivoilin edelleen pikkupuolen vinttiä. Kävin kurkistamassa ensimmäistä kertaa myös navetan vintille. Siellä oli paljon lisää tavaraa eli siivottavaa..

Tilan siivoustöissä iskee runsaudenpula eikä välillä tiedä mihin keskittyisi. Niinpä suuntasin isonpuolen takapihalle leikkaamaan herukkapensaita. Ne on saaneet vuosikausia kasvaa ja levitä vapaasti, joten työtä riittää niissäkin. Sain siistittyä ehkä kolmasosan pensaista yhden päivän aikana.