Ennen ei ollut sähköjä. Maatilalle vedettiin sähköjohdot joskus 1950-luvun puolivälissä ja tähän taloon, isollepuolen, vasta 1970-luvulla, kun toinen kamareista nykyaikaistettiin asuinkäyttöön. Talossa on ollut useampia vuokralaisia, joten ilmeisesti sähköt on tarvittaessa vedetty roikalla pikkupuolelta.
Pikkupuolella lapsuutensa viettänyt Aino muisteli sitä, kun sähkövalo korvasi kaasuvalon: Minä muistan kun meillä roikkui kaasari pirtin katossa. Sen valkoinen sukka on hyvin kirkkaana mielessä. Sitten kun sähköt tuli, ei ollut minkäänlaista lampunvarjostinta. Kerran räjähti se hehkulamppu, senkin muistan. Kukaan ei loukkaantunut.
Sähköt saa jäädä, vaikka eihän ne oikeasti 100-vuotiaaseen taloon kuuluisi. Nykyajan ihminen ei vain selviä ilman sähköä.
Ennen vanhaan työtä tehtiin valoisaan aikaan. Pirtin seinät on kovin tummat, joten ei edes valoisa kesäpäivä tuonut paljoa valoa sisälle pirttiin.
Öljylamppuja on käytetty myös postikamarissa ja isopapan kamarissa. Mikään lampuista ei näyttäisi enää olevan toimintakunnossa.
Talon sisäkatto on korkealla. Katossa on erityinen narukisko sitä varten, että öljylamppu saatiin laskettua alas ja sytytettyä. Tämän jälkeen lamppu nostettiin lähemmäs kattoa valaisemaan. Kiskot ovat keittiössä ja pirtissä.
Piisi on uunin sivulla oleva avonainen tulisija, joka antoi valoa. Talon uunia ei enää voi käyttää, mutta voin kuvitella, miten iso piisi on tuonut valoa pimeneviin iltoihin.
Anni Blomqvist kertoo Myrskyluoto-kirjoissaan hämäränhetkistä. Hämäränhetki oli aika, kun päivänvalo ei enää riittänyt työntekoon, mutta lieteen ei oltu vielä sytytetty tulta. Hämäränhetkinä kerrottiin tarinoita ja sellaista mitä kertoja oli kuullut omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan.
Itse harmittelen kovasti, etten aikanaan kysellyt isovanhemmiltani entisajan elämästä ja omista juuristani. Heräsin siihen liian myöhään. Nyt kaikki isovanhempani ovat jo kuolleet. Onneksi minulla on "varamummo", jolta voin vielä kysellä ja hän mielellään kertoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti