Eteiset ja vintti

 

Talossa on kaksi eteistä tai museoviraston kohdeinventoinnin mukaan 2-ovinen runsaslasinen kuisti. Toinen ovi johtaa entiseen postikamariin. Postikamarin eteisessä ei ole kalusteita eikä muita koristeita kuin verhot ja pieni seinävaate.

Toinen kuistin ovi johtaa pirttiin. Talo oli aikoinaan epävirallinen kestikievari. Kulkijoita oli paljon, koska pitkän aikaa maantie päättyi tilan kohdalle. Isopapan aikaan talon pirtti oli aina avoinna ja ruokaa pöydällä. Kenenkään kulkijan ei tarvinnut lähteä yönselkään.

Pirtin eteisessä on naulakoita ja niissä roikkuu kalastustarvikkeita, erilaisia reppuja ja juomaleili. Eteisessä oli myös arkku vuodelta 1839, jonka kuva on sisäkansissa Yli-Iin kunnan kirjassa Kotini ja juureni. Enoni kertoo arkusta Kalevassa vuodelta 1999: "Puisia kengän lestejä pullollaan oleva komeus oli jo menossa metsään, kun otin sen talteen." Arkku ei kuulu enää talon kalusteisiin.

Pirtin eteisessä rappusten alapuolella on komero. En tiedä, onko komero toiminut ruokakaappina eli kahverina. Ruokatarvikkeita varten talossa on ollut iso maakellari. Nykyisin komerossa säilytetään pääasiassa vanhoja sanomalehtiä.

Pirtin eteisestä kulkee jyrkät portaat talon vintille. Mummoni kulki portaita pyykkikorin kanssa, koska vintillä oli hyvä kuivattaa pyykkiä. Portaiden lisäksi täytyy ylittää noin metrin korkeudella oleva poikittainen tukihirsi päästäkseen avovintille. Mummollani oli vetreät jalat hänen asuessaan tilalla.

Vintin lattian päällä on käytetty eristeenä sammalta, turvetta ja hiekansekaista muhaa. Ajan mittaan eriste keräsi ilmeisesti kosteutta ja sen myötä painoa niin, että talon sisäkatto alkoi notkumaan. Tämän huomasi enoni joskus 2000-luvulla. Edessä oli urakka, jossa kaikki eristeet piti tyhjentää vintiltä.

Työn tekivät isäni ja eno. Eristeet tiputettiin vintin ikkunan kautta alas kärryyn ja maatuva jäte hävitettiin. Eristettä oli paljon, vintin pinta-ala on yli 160m2.

Näin jälkikäteen mietin, olisikohan eristemuhan joukossa ollut muitakin löytöjä, kun siskoni tekemä löytö 1980-luvun lopussa, josta kerrotaan tässä.

Vintin lattioilla on nykyään paljon helpompi kulkea kun eristemuhat ei upota. Lattian laudoitus on esillä ja joissain laudoissa on ollut paljonkin kirjoituksia, mutta ne ovat harmittavasti kuluneet pois niin ettei kirjoituksista saa selvää.

Vintti on edelleen mielenkiintoinen paikka. Siellä on paljon lajittelematonta tavaraa etenkin seinustoilla. Viime käynnillä löysin pienelle kerälle käärityn pussukan, jossa oli asetakin vyökoukkuja. Vintiltä löytyi myös apteekkipulloja, vanhoja viinapulloja ja öljylamppujen runkoja.

Kortit ja adressit

 

Talossa on käyty läpi elämän kiertokulku. Siellä on synnytty, eletty ja kuoltu. Näistä tapahtumista on muistona kortteja ja valokuvia, kuolinilmoituksia ja adresseja, lehtileikkeitä sekä talossa asuneiden ihmisten kertomuksia.

Talon toisessa kamarissa syntynyt Aino päätti tulla maailmaan lumisena marraskuun päivänä reilu 70-vuotta sitten. Seura-lehdessä 11/1972 kätilö kertoo, ettei hän koskaan tule unohtamaan hääyötään. Kuinka ollakkaan, muuan yli-iiläinen oli päättänyt tulla maailmaan juuri sinä päivänä - - - Morsian oli juuri kirkkoon lähdössä. ´Sitten saa noutaa kun on vihitty, ei ennen´. Kun seremonia oli ohi, saapui noutaja rekipelillä. - - - Terveystalo jäi täyteen hääväkeä, ja nuori, nolo ja hämillinen sulhanen katseli talon portailta nuorikon lähtöä synnytykseen 15 kilometrin päähän. Vasta aamuyöstä tämä pääsi palaamaan onnellisen perhetapahtuman oltua ohi.

Kätilö ei pahastunut tapahtuneesta, vaan lähetti "häälahjalleen" (kätilön itsensä nimitys Ainosta) syntymäpäivälahjan rippikouluikään asti. Vuosikymmeniä myöhemmin Aino ja kätilö tapasivat toisensa. Tapahtumasta on valokuva ja kaunis kirje "häälahjalle".

Eletystä elämästä kertoo lukuisat valokuvat. Vanhimmat niistä ovat 1920-luvulta. Kuvia on rakenteilla olevasta isostapuolesta ja muista rakennuksista, maisemista, ihmisistä ja eläimistä. Vanhimmista valokuvista näen isoisoisovanhempieni kasvot. Yhdessä kuvassa mennään vielä yksi sukupolvi taaksepäin. Kuva löytyy postauksesta Vanhat ompelukoneet ja siinä on isoisoisoisoäitini. Vanhat valokuvat ovat todellisia aarteita!

 

Onnittelukortteja löytyy useammalta vuosikymmeneltä. Kuvissa muutama vanhimmista korteista. Tallessa on syntymäpäiväkortteja, joulukortteja ja äitienpäiväkortteja. Muutama isänpäiväkortti ja  pääsiäistervehdyskin löytyy. Kuvassa on myös sähkösanoma vuodelta 1952 vuosia täyttäneelle isopapalle. Vanhoista postimerkeistä näkee hintojen nousun.

Isopapan täyttäessä 60 vuotta Kaiku-lehdessä kirjoitettiin: Maanvilj. - täyttäessä sunnuntaina 60 vuotta Yli-Iissä tervehtivät ystävät ja tuttavat häntä merkkipäivänään puhein, lahjoin ym. Päivällä kävi onnittelemassa naapurien lähetystö, jolloin hänelle annettiin lahjana mukava keinutuoli. Samalla opettaja V.K puhui päivänsankarille. Iltapäivällä myös toinen lähetystö kävi merkkipäivän viettäjää tervehtimässä, jolloin opettaja K.K piti puheen kosketellen sitä työtä, jonka mnv. teki jääkäriliikkeen aikana. Lahjana ojennettiin mnv. :lle "Aseveljien" kaksi osaa. Illalla pidettiin mnv. kodissa seurat, jolloin khra P.L puhui.

Surullisimpia muistoja ovat kuolinilmoitukset ja adressit. Tallessa on isoisoisovanhempieni kuolinilmoitukset, mutta yhtään omaisille osoitettua adressia en ole löytänyt. En tiedä oliko silloin (vuosina 1928 ja 1931) tapana niitä vielä kirjoittaa.

Vuonna 1943 kuoli isosetä, talon vanhin poika. Vanhimmat tallessa olevat adressit ovat osoitettu hänen omaisille. Isomummo kuoli vuonna 1957. Arkku kuljetettiin linja-auton katolla ja äitini muistaa kun linja-auto pysähtyi ja arkku otettiin alas auton katolta. Siihen aikaan vainajat olivat riihessä tai aitassa. Hautajaisissa oli koko kylän väki ja pöydillä oli valkoiset liinat. Liinojen sivussa oli mustasta kreppipareista kierretyt koristeet. Nämä ovat siis noin 6-vuotiaan tytön muistoja.

Lopuksi kuva korttiteemasta, joka pysyy suosiossa vuosikymmenistä toiseen, kukat.

Käyttöesineitä osa II

 

Pirtin uunin ympäristö on ollut täynnä kenkiä niin kauan kuin muistan. Ja varhaisimmat muistikuvat mummolasta on 1980-luvun alkupuolelta. Kenkiä on ollut lattialla ja niitä on roikkunut uunin koukuissa ja savupeltien rivoissa.

Kuvassa, josta kirjoitin tekstissä Vanhat ompelukoneet, mummoni kertoo kuvan taustalla roikkuneista saappaista, että ne on jääneet savottamiehiltä. Savottojen aikaan pirtti oli avoin kaikille väsyneille työn puurtajille.

Vuosikymmenien jälkeen kengät oli aika käyttää hellävaraisella lumipesulla. Lumella ja pehmeällä harjalla kevyesti harjaamalla kengistä saatiin enimmät pölyt pois. Lopuksi ne pääsivät vielä tuulettumaan. Kesäkeleillä tarkoitukseni on käsitellä ainakin osa kengistä vielä nahkarasvalla.

Yllätyn edelleen monista esineistä, joita vanhassa talossa tulee vastaan. En ole koskaan aikaisemmin tutustunut niihin tarkemmin tai ne ovat olleet piilossa, niin kuin kuvan henkarit. Henkareissa on aina roikkunut vaatteita, joten näin ne ensi kertaa tyhjillään vasta, kun siskoni Maarit esitteli pirtin vanhoja vaatteita Käyttöesineitä osa I

Naulakko on heti pirtin eteisestä tultaessa vasemmalla puolen. Henkarit on jämäköitä ja koukut on todella hyvin kiinnitetty paikoilleen. Luulen niiden kestävän käytössä vielä pitkään.

Naulakon alapuolella on kävelykeppiteline. Vanhoissa kuvissa isopapalla näyttäisi olevan käytössä pitkä sauvamainen keppi. Mummoni taas käytti puista keppiä, jossa oli hyvin kiemurainen kädensija. Telineessä on monta keskeneräistä keppiä ja kaksi valmista. Kuvassa valmiiksi tehdyt kävelykepit.

Pirtin uuninpankolla sekä ylähirsillä on säilytetty matkalaukkuja. Yksi laukku kuului isosedälle, yksi enolleni ja yhden on valmistanut Tamperelainen Pahvinjalostus Oy. Laukusta on tarkat tiedot: Laatu Vulco 2, koko 65 cm, hinta 410 mk.

Vanhin vanerinen laukku on kuulunut Lydia-nimiselle naiselle. Matkalaukun on valmistanut Jyväskylässä toiminut Wilh.Schaumans fanerfabrik ab.

Keittiön hellan silitysraudat saivat seurakseen pirtin hellan raudat. Kaksi samanlaista rautaa on merkiltään Mainos ja ne on valmistanut Porin konepaja. Finna.fi -sivustolla kirjoitetaan raudasta: Valurautapohjainen hellalla kuumennettava silitysrauta, jossa musta puinen kahva peukalotukineen - - - Kahvan takana vipulaite, jota sivuun kääntämällä raudan pohja voidaan irrottaa ja vaihtaa tilalle toinen kuumempi vaihtopohja. Pohjan takareunassa seisontatuki, jonka varaan rauta voidaan asettaa pystyyn silitysvaiheiden välillä. - - -

Yritin etsiä lisätietoa myös toisesta vaihtopohjaisesta silitysraudasta siinä onnistumatta. Raudan merkki/logo, takajaloilla seisova hevonen, on kiinnostava.

Silitysrauta on tarvinnut kaveriksi silityslaudan. Ihmettelin, puuttuuko laudasta toinen jalka kokonaan. Löysin kuitenkin kuvan samanlaisesta silityslaudasta ja huomasin, että toista jalkaa ei ole tarkoituskaan olla. Lauta asetetaan tuolin varaan. Kuvassa siis talon silityslauta.

Tilan asuttaminen ja sen rakennukset

 

Alkukuvan lähde: Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1950.

Oulun läänin henkikirjasta vuodelta 1869 selviää, että tilalla on silloin ollut ensimmäiset asukkaat. Asukkaat rakensivat savupirtin, jonka koko oli noin 10 x 5,5m. Savupirtti on siirretty pois ja se on nykyään toisen kiinteistön omistuksessa metsittyneen pellon reunassa. Se on suhteellisen hyvin säilynyt, mutta monta kertaa purettu ja koottu.

Vanhoista kirkonkirjoista löytyy tieto, että tilan ensimmäiset omistajat kuolivat tilalla vanhuusikäisinä vuosina 1891 ja 1892.

Suomalaisessa Wirallisessa lehdessä vuodelta 1892 on ilmoitus asumaoikeuden hakemisesta. Ensimmäisten omistajien poika haki asumaoikeutta tilalle äitinsä vielä eläessä. Tätä oikeutta hänelle ei myönnetty.

Isoisovanhemmat muuttivat tilalle 23.11.1892. Perheen kaikki kolme lasta olivat jo syntyneet ennen muuttoa Yli-Iihin (siihen aikaan Pudasjärvi). Suomalaisessa Wirallisessa lehdessä on isoisopapan asumaoikeushakemus tilaan.

Isoisopappa rakensi asuinrakennuksen (pikkupuolen) jolloinkin 1900-luvun vaiheilla. Hän rakensi myös navetan, rehuladon, saunan ja perunakuopan. Nämä lukevat kauppakirjassa, jossa isoisopappa myi tilan pojallensa vuonna 1911.

Vuonna 1946 pihapiirissä on vakuutuskirjan mukaan ollut 3 asuinrakennusta, navetta, talli, karjakeittiö, halkovaja, savusauna, 2 aittaa, paja ja riihi. (Tämän tilanteen ja alun ilmakuvan välillä on vain neljä vuotta.)

Puolet isoisopapan rakentamasta talosta on siirretty 1950-luvulla maantien yli isosedän asuintaloksi. Toinen pääty jäi paikoilleen, ja sitä on laajennettu ja remontoitu runsaasti vuosikymmenien aikana. Tämä vanhin pihapiirin asuinrakennuksista on edelleen asuttu.

Pihapiirissä on myös blogin pääkohde, isopapan rakennuttama 1922 valmistunut talo, isopuoli. Sen vieressä on maakellari. Kellari on vanhojen kuvien perusteella rakennettu yhtäaikaa isonpuolen kanssa, mutta sitä on uusittu, koska maakellarin seinässä on vuosiluku 1943.

Isonpuolen säilyminen nykyisellä paikallaan on ainakin kahdesti ollut vaakalaudalla. Se on ollut huutokaupattavana vuosina 1961 ja 1982. Molemmilla kerroilla se on onneksi saanut jäädä paikoilleen, kun suvun jäsenet ovat tehneet rakennuksesta korkeimman tarjouksen.

Pudasjärven kruununtilojen katselukortissa lukee, että tilaan on kuulunut mylly vuodesta 1877 lähtien. Nykyinen mylly on romahtaneena läheisen ojan varrella. Myllyssä tehtiin päreitä ja jauhettiin jyviä. Päreiden teko tarvitsi enemmän voimaa, joten niitä tehtiin tulvan aikaan.

Mylly toimi siten, että kaksi patoa keräsi yöaikaan vettä altaaseen. Toisen padon lankkuja vähentämällä veden virtausta eli myllyn voimakkuutta pystyttiin säätelemään.

Pihapiiristä löytyy vielä navetta ja talli, pieni pihasauna ja aitta. Aitta on tehty vuonna 1873 ja se on korjattu 1964. Muita rakennuksia on vähän kauempana pihasta.

Opin hiljattain sukulaiselta uuden sanan, kömmänä. Niitä löytyy molemmin puolin maantietä latojen, riihien, aittojen ja kesänavettojen yhteydestä. Ne ovat pieniä laajennuksia, joita on rakennettu jälestäpäin varastoksi.