Käyttöesineitä osa I

 

Viime viikonloppuna siskoni Maarit oli käymässä pohjoisessa ja me suunnattiin mökille Iijokivarteen. Mökki sijaitsee kivenheiton päässä maatilasta, joten päivän valoisa aika kului isonpuolen siivoustöissä ja käyttöesineiden kuvaamisessa.

Siskoni lupautui esittelemään isoltapuolen löytyneitä vaatteita, laukkuja ja liikkumiseen käytettyjä välineitä.

Ladosta löytyy useita pareja itse tehtyjä puusuksia ja -sauvoja. Nämä kuvassa näkyvät sukset löytyivät sen sijaan vanhan talon pirtin ylähirsiltä, joten oletan niiden olevan vanhimmat tilan suksista. Suksissa on siteinä mäykset eli nahkaremmit, joilla sukset kiinnitettiin saappaisiin. Saappaissa täytyi siksi olla kärjet. Maaritin jalassa on yhdet pirtin uuninpankolta löytyneet lapikkaat. Sukset on todella pitkät, joten niitä on todennäköisimmin käytetty paikasta toiseen hiihtämiseen umpihangessa, kun taas ladossa olevat uudemmat sukset on olleet enemmän urheilukäytössä.

Tässä vanhassa kuvassa näkyy naisten hiihtomuotia sadan vuoden takaa. Yksi kuvan hiihtäjistä on isomummoni. Kuvan takana lukee Tilta hiihtää. 

Mummoni kertoi vanhassa haastattelussa näin: Pihapiirissä oli paljon lapsia ja kylän lapsetkin tulivat usein meille, kun (pappa) oli urheilijatyyppi. Se hiihätti lapsia. Kellokin seiso välissä kun se aikaa otti, vaan ei se ollut niin nuukaa. Kerättiin listalla rahhaa, kauppiaalla oli lista. Ei jätetty viimeistäkään ilman palkintoa. Mehuakin juotiin.

Viime kirjoituksessa Apteekkipulloja ja -reseptejä kerroin löydöistä, jotka siskon kanssa tehtiin vintin lattialankkujen alta. Yksi esineistä oli vanha suksivoide. Mielenkiintoista, että 100 vuotta sitten maaseudullakin käytettiin tehdasvalmisteista suksivoidetta.

Pirtin seinillä on ollut monenlaisia esineitä, joiden käyttötarkoitus on selvinnyt vasta viime aikoina, kun esineisiin on päässyt tutustumaan tarkemmin. Eräs tällainen esine on paininpuu. Paininpuulla puusuksien kärjet on saatu taipumaan haluttuun muotoon. 

Maaritin asu vaihtui luisteluretkeä varten. Todellisuudessa joella ei ole enää talvisin turvallista liikkua vaihtelevan vedenpinnan vuoksi, se heikentää jäätä. Pystyimme siksi vain kuvittelemaan, miten ennen vanhaan itse tehdyillä luistimilla pääsi nopeasti naapuriin kylään jäätä pitkin. Eräs vanhempi henkilö, joka on aikoinaan käyttänyt itse tehtyjä luistimia kertoi, että heillä luistinten terinä käytettiin vanhoja sahanteriä.

Kolmas liikkumisen apuväline oli hevonen. Tähän kuvaan on otettu mukaan kaikki hevostarvikkeet, mitä pirtistä löydettiin. Sekä valmiita länkiä että valmisteilla olevia löytyy pirtistä useammat.

Tilan alkuperäinen tallirakennus on nykyään toisen kiinteistön omistuksessa. Uudemmassa, 1960-luvulla rakennetussa tallissa, on yhden hevosen pilttuu. Mummon ja papan aikaan naapureina asuneilla veljeksillä oli yhteinen työhevonen käytössä. Kahden hevosen nimet on jääneet veljesten lapsilla mieleen, Taika ja Loiske.

Tilan muissa rakennuksissa on lisää hevostarvikkeita. Tiedän niistä enemmän, kunhan siivoustyöt saadaan laajennettua muihinkin rakennuksiin. Yhdessä ladossa olen nähnyt vanhat kiesit ja odotan innolla, että pääsen tarkastelemaan niiden kuntoa lähemmin.

Lopuksi vielä yksi aiheeseen sopiva käyttöesine. Vanha saapasrenki.

Apteekkipulloja ja -reseptejä

 

Löysin kaksi apteekkireseptiä. Toinen oli tyhjä ja toisessa oli lääkemääräys.

Minulle heräsi kysymyksiä reseptien mallista ja vanhoista lääkepulloista, joita olen löytänyt talon siivouksen yhteydessä. Moni pulloista ja erityisesti korkeista on erikoisia.

Halusin tutkia lääkereseptien ja -pullojen historiaa, joten selailin nettiä ja törmäsin apteekkimuseo.fi-sivustoon. Sieltä löytyi vastauksia useisiin kysymyksiin.

Ensin reseptin eli kielisignatuurin muoto: Pitkä ja kapea kielisignatuuri kiinnitettiin toisesta päästään pulloon tai purkkiin. Sen leveämmässä päässä oli yleensä apteekin symboli ja nimi. - - - Kielisignatuurin reunat taiteltiin, näin siitä tuli vahvempi ja jäykempi.- - - Sisäisesti nautittavien lääkkeiden signatuurien pohjaväri oli yleensä valkoinen. Ulkoisesti käytettäväksi tarkoitettuihin lääkkeisiin kiinnitettiin useimmiten värillinen signatuuri.

Sitten asiaa pulloista: 1800-luvun lopulla apteekkien offisiinien hyllyille alkoi tulla "orangevärisiä" lasipulloja ja -purkkeja, jotka vähä vähältä korvasivat vanhempia säilytysastioita. Tällaiset apteekkiastiat yleistyivät, kun oli todettu, että oranssi lasimassa suojeli lääkeaineita haitalliselta UV-säteilyltä.

Monet apteekeissa käytetyistä pulloista ja purkeista olivat samoja lasiesineitä, joita käytettiin kotitalouksissa esimerkiksi hillopurkkeina ja mehupulloina. Myös viinapulloja ja nuuskapurkkeja hankittiin apteekkeihin säilytysastioiksi.

Korkeista: Useiden lääkeaineiden kannalta ratkaisevaa oli, että astia saatiin tiiviisti suljettua. Juuri tiettyyn pulloon sopivaksi "porattu" ja hiottu lasitulppa tai öljypullon kaatonokkaa suojaava lasikupu, tektuuri, olivat aikanaan valtavia edistysaskelia.

Talosta on löytynyt useita lasisia ehyitä lääkepulloja. Osassa on vieläpä etiketti paikoillaan. Viikonlopun aikana tein siskoni kanssa vielä lisää löytöjä. Vintin nurkista löytyi pölyisiä, mutta hyvin säilyneitä pulloja.

Vintin rappusia alas laskeutuessa huomasin vintin lattialankkujen alapuolella pienen kolon. Sieltä pilkisti purkki. Mietin, mitä muuta kolossa mahdollisesti oli ja otin ahtaasta raosta kännykällä kuvan.

Lattialankkujen alla kulkee koolaus ja yhdessä koolausvälissä oli esineitä. Mietimme siskoni kanssa, miten saamme ne pois. Ensin kokeilin sirppiä. Sillä onnistuin vähän siirtämään esineitä, mutta osaksi ne pyörivät vain kauemmaksi. Jätimme asian sikseen, koska emme olleet varmoja esineiden turvallisuudesta.

Seuraavana päivänä otin vielä lisäkuvia ja päätin yrittää saada esineet pois. Hain pirtin työkaluseinältä puisen suorakulman ja se olikin hyvä työkalu. Yksi kerrallaan sain esineet vieriteltyä niin, että yletyin kädellä noukkimaan ne pois pienestä raosta.

Löytöinä oli kaksi vanhaa maalipurkkia, paperipussi, suksivoidetta ja kaksi apteekkipurkkia. Toisessa apteekkipurkissa oli etiketti paikoillaan ja toinen oli valkoinen tyhjä posliinipurkki.

Toisen purkin etiketistä aloin päättelemään, milloin esineet on mahdollisesti päätyneet lattian alle. Etiketistä selviää, että lääkkeen on määrännyt Iin apteekista J. Haapala.

Googlea apuna käyttäen löysin artikkelin, joka perustui 4/2003 Kalevan kirjoitukseen Iin apteekin historiasta. Kirjoituksessa mainitaan, että apteekkariksi tuli vuonna 1927 Jenny Haapala.

Vinttiä on seinissä olevien vuosilukujen perusteella rakennettu vuosien 1926-1928 välisenä aikana, joten lattian alta löytyneet esineet on ilmeisesti jääneet sinne rakennusvaiheessa.

Apteekkituotteiden joukkoon mahtuu merkkejä, jotka ovat ulkoisesti pysyneet hyvin samantyylisinä vuosikymmenestä toiseen. Kuvassa esimerkkinä Illodin. Yhden purkin on määrännyt sama Iin apteekkari J. eli Jenny Haapala. Pienessä Illodin-pullossa on etiketin mukaan ollut ammoniakkia.

Vanhat valonlähteet

 

Ennen ei ollut sähköjä. Maatilalle vedettiin sähköjohdot joskus 1950-luvun puolivälissä ja tähän taloon, isollepuolen, vasta 1970-luvulla, kun toinen kamareista nykyaikaistettiin asuinkäyttöön. Talossa on ollut useampia vuokralaisia, joten ilmeisesti sähköt on tarvittaessa vedetty roikalla pikkupuolelta.

Pikkupuolella lapsuutensa viettänyt Aino muisteli sitä, kun sähkövalo korvasi kaasuvalon: Minä muistan kun meillä roikkui kaasari pirtin katossa. Sen valkoinen sukka on hyvin kirkkaana mielessä. Sitten kun sähköt tuli, ei ollut minkäänlaista lampunvarjostinta. Kerran räjähti se hehkulamppu, senkin muistan. Kukaan ei loukkaantunut.

Sähköt saa jäädä, vaikka eihän ne oikeasti 100-vuotiaaseen taloon kuuluisi. Nykyajan ihminen ei vain selviä ilman sähköä.

Ennen vanhaan työtä tehtiin valoisaan aikaan. Pirtin seinät on kovin tummat, joten ei edes valoisa kesäpäivä tuonut paljoa valoa sisälle pirttiin.

  

Pirtistä löytyy useampi öljylamppu, myrskylyhty ja voimavalolyhty: Hasag, Feuerhand, Petromax, jne. sekä monta öljylampun raatoa. Löytyy myös yksi karbidilamppu sekä lamppuöljyn kannuja. Pirtin uunin päällä on kaksi Sievert -merkkistä puhalluslamppua.

Öljylamppuja on käytetty myös postikamarissa ja isopapan kamarissa. Mikään lampuista ei näyttäisi enää olevan toimintakunnossa.

Talon sisäkatto on korkealla. Katossa on erityinen narukisko sitä varten, että öljylamppu saatiin laskettua alas ja sytytettyä. Tämän jälkeen lamppu nostettiin lähemmäs kattoa valaisemaan. Kiskot ovat keittiössä ja pirtissä.

 

Piisi on uunin sivulla oleva avonainen tulisija, joka antoi valoa. Talon uunia ei enää voi käyttää, mutta voin kuvitella, miten iso piisi on tuonut valoa pimeneviin iltoihin.

Anni Blomqvist kertoo Myrskyluoto-kirjoissaan hämäränhetkistä. Hämäränhetki oli aika, kun päivänvalo ei enää riittänyt työntekoon, mutta lieteen ei oltu vielä sytytetty tulta. Hämäränhetkinä kerrottiin tarinoita ja sellaista mitä kertoja oli kuullut omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan.

Itse harmittelen kovasti, etten aikanaan kysellyt isovanhemmiltani entisajan elämästä ja omista juuristani. Heräsin siihen liian myöhään. Nyt kaikki isovanhempani ovat jo kuolleet. Onneksi minulla on "varamummo", jolta voin vielä kysellä ja hän mielellään kertoo.

Metsästys ja kalastus

 

Maatila, jonka vieressä virtaa joki. Ruokaa on maanviljelyksen ja oman tilan eläinten lisäksi hankittu metsästämällä mm. lintuja ja jäniksiä sekä kalastamalla.

Kun oma mullikka teurastettiin, talon lapset lähetettiin naapuriin lainaamaan hännänvedintä. Näin lapset narrattiin muualle teurastuksen ajaksi. Lihat palvattiin savusaunassa, joten saunoessa tuoksui savun lisäksi palviliha.

Pirtin yhdellä seinällä on joitain asetarvikkeita: panosvyö, erilaisia ruutisarvia, kaksi latauspuristinta ja aselaukkuja. Kuvassa näkyvä kiikarikotelomainen panoslaukku on mielenkiintoinen. Sen sisäpuolella on venäläisen miehen nimi. Hyvin venäjää ja historiaa taitava henkilö kertoi, että etu- ja sukunimen perässä olevat merkit jäivät pois vuonna 1918, kun kieltä uudistettiin. Laukku on siis vanha, ja mikähän onkaan sen historia.

Aseisiin liittyen löysin myös yhden aseöljypullon ja S.Y kirjaimilla olevan ruutipullon(?). S.Y viittaa suojeluskuntaan.

 

Kesällä 2020 siivouksen yhteydessä vintin portaiden alla olevan kaapin uumenista löytyi laatikko, jossa oli metsästysluoteja, ruutia ja muita tarvikkeita. Ne toimitettiin hävitettäviksi.

Kalastuksessa on käytetty useita erilaisia välineitä. Entisen lantalan seinällä on iso verkko, jossa on kasvatettu lohta.

Pirtin eteisen naulakossa on roikkunut vuosikausia kalastusverkkoja. Yhden verkon puikkarissa (=johon verkko kootaan) on vuosiluku 1926. Näiden innoittamana kannoin kaikki löytämäni kalastusvälineet samaan paikkaan eli pirtin eteiseen.

Pirtistä löytyi kolme atrainta, joita on käytetty tuulastuksessa. Löysin myös keloja, pilkkivavan ja erilaisia uistimia, vaappuja ja perhoja. Pirtin seinällä roikkui myös kaksi (kala)vaakaa, joista toinen on leimattu ja vuodelta 1884.

 

Erityisesti vanhat uistimet herättivät kiinnostuksen. Ne ovat olleet laatikon kätköissä vuosikymmeniä. Tutkin nettisivuja, vertailin kuvia ja lainasin kirjastosta kirjan 100 vuotta suomalaisia uistimia. Tein mielenkiintoisen matkan uistimien historiaan ja löysin monelle uistimelle nimen:

Smeds 35 ja 44, Östring, Puijo, Karhu, Werkko Oy, Eino Honkanen Evi 5 ja Kajana. Lisäksi oli uistimia, joissa ei ollut minkäänlaista merkintää, nimettömiä puisia vaappuja ja taidokkaita perhoja.

Iijoki on ennen voimalaitoksia ollut lohijoki. Pappani kertoo Liitto-lehdessä 1980-luvun alussa näin (nimi muutettu papaksi): Maanviljelijä pappa kiillottaa kuparista pilkin lätkää hauen surmaksi Iijokivarressa - - Pilkki on vanha ja käsintehty, papan mielestä äkäinen lohentappaja aikanaan Iijoella. Mutta lohta ei ole joessa enää. Viimeinen pyrstö suki Haapakosken kuohuja parikymmentä vuotta sitten. "Haukeen ja ahveneen joutuu tyytymään tämäkin värkki, lohelle tehty ja siihen tottunut" - - 

Pappa sanoo, ettei valjastettuun jokeen totu koskaan. "Turpiinin lapa Haapakoskessa ei säväytä siihen malliin kuin teki nousulohen pyrstö. Nyt jos hauen saa, vetää suuta hymyyn. Lohiaikaan nakattiin luuleuka kaseikkoon."